Kulttuuri    |   Kolumni

Tv:n urheiluohjelmalla oli kaksi juontajaa, mutta vain miehen nimi kelpasi show’n nimeen

Urheilua ei ole ilman televisiota, ja siksi tasa-arvotyö juuri tv:n urheiluohjelmissa on välttämätöntä, kirjoittaa toimittaja Veli-Pekka Lehtonen.

Vietin iltaa ystävän kanssa. Puhuimme elokuvista ja television katselusta. Ystävä kävi kuumana.

Olimme yhtä mieltä siitä, että tasa-arvoasioissa oli rutkasti parannettavaa. Ystävälle se ei riittänyt. Hänen mielestään muutoksen pitäisi olla nopeampaa, ja sen pitäisi näkyä ja tuntua jo. Ymmärsin ystävän kiihtymystä.

Ylen Urheiluruutu on suomalaisen tv:n brändiohjelma, yksi klassikoista. Katsauksen päivittäinen lähetysaika muistetaan ulkoa, sen reportterit tunnistetaan kadulla ja tietokilpailuissa kysytään Urheiluruudun vanhan tunnusmusiikin esittäjää ja nimeä.

Nyt klassikko on kuitenkin muuttunut, ihan vaivihkaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Urheiluruutu ei ole kuin ennen. Se on uudestisyntynyt.

Urheiluruudussa esitellään nimittäin enemmän ja monipuolisemmin nais- ja tyttöurheilua kuin aiemmin. Sekuntikellolla en ole ruutuaikaa laskenut, mutta muutos on silmiinpistävä ja laadullista.

Nainen on esillä urheilijana, ei naisena, ei ulkonäkönsä (kauniin tai groteskin) vuoksi tai loppukevennyksenä. Käänne on merkittävä. Urheilujournalismi on sidoksissa huippu-urheiluun ja urheilubisnekseen. Kärjistäen voi sanoa, että niistä lajeista kerrotaan, joissa liikkuvat suurimmat rahat ja yleisöt. Ja toisinpäin: Urheilua ei ole ilman televisiota eikä urheilijaa ilman medianäkyvyyttä.

Muutos on tervetullut, mutta samalla ymmärsin tuolissaan kiemurrellutta ystävääni.

Urheiluruudunkin tasa-arvo­vääristymä on ollut tiedossa jo vuosikymmeniä. Tv-klassikko on ollut poikien klassikko, kertonut miesten asioista. Olisihan muutos voinut tapahtua jo vuosia sitten. Onneksi tapahtui edes nyt.

Uudistuneena ohjelma kannustaa tyttöjä liikkumaan lisää.

Toinen vastaava esimerkki on maailmalta. Huomasitte varmaan, miten kansainvälistä kilpatennistä käsittelevän keskusteluohjelman nimi on vaihtunut. Tennikseen keskittynyt englanninkielinen makasiiniohjelma on Euro­sportin brändishow ja ajan­kohtainen juuri nyt, kun Ranskan avoimet ovat käynnissä.

Ohjelmassa on kaksi vakiojuontajaa: entiset tennispelurit Barbara Schett ja Mats Wilander. Ohjelma, joka aiemmin tunnettiin nimellä Game, Set and Mats on nyt Game, Schett and Mats.

Nimi vaihtui viime kesänä ja nyt Barbara Schettin keskeinen rooli ohjelmassa tunnustetaan heti nimessä. Schett ei ole enää vain joku, jolle ruotsalainen lajikonkari viisauksiaan latelee.

Nimimuutos vaati kampanjan, jossa fanien lisäksi näkyvässä roolissa oli tennispersoona John McEnroe. Ystäväni tietenkin ihmettelee, miten on mahdollista, että ohjelma kulki vuosia miesjuontajan nimissä. Miten törkeyttä ei tajuttu kolme vuotta sitten, kun ohjelma alkoi ja Schettistä tuli vakituinen aisapari Wilanderille? Sanaleikkikin oli jo valmiina.”

Oikaisu 7.6. klo 15.10: Wilander ja Schett aloittivat tennisohjelman vakituisena aisaparina vuonna 2015 eikä vuonna 2008 kuten jutussa aiemmin mainittiin. Vuosina 2011-2014 Schett vuorotteli ohjelman juontajana Annabel Croftin kanssa..

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Kulttuuri
  • Urheilu
  • Tennis
  • Veli-Pekka Lehtonen
  • Kolumnit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Peilikaappi on asennettu niin alas, ettei pää mahdu väliin” – Tällaisia ovat uudet, epäkäytännölliset kylpyhuoneet

    2. 2

      Terveysvesien trendi voi johtaa ”seuraavaan mahdolliseen kansan­tautiin” – Tutkija huomasi, että suomalaisten hampaat ovat alkaneet kärsiä eroosiosta

    3. 3

      Julkkiskokki Harri Syrjäsen Hampton Bay pettää odotukset – kala-annos osoittautuu läpeensä epäonnistuneeksi tekeleeksi, ja jälkiruuasta tulee mieleen opiskelijaruokala

    4. 4

      ”Meno Yhdysvalloissa on ollut aivan hullua”, sanoo Oatlyn toimitusjohtaja – kaurajuomalla maailmanvalloitusta yrittävä yritys on tietenkin ruotsalainen

    5. 5

      Rangaistukset ovat aina huono idea, sanoo kasvatusammattilainen – Tässä 9 keinoa, joilla saat lapsen tottelemaan positiivisen kautta

      Tilaajille
    6. 6

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    7. 7

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    8. 8

      Keskiaikainen hevos­show tuhosi lasten jalkapallo­kentän Kataja­nokalla 1989, eikä kenttää ole kunnostettu vieläkään

    9. 9

      Voi vain ihmetellä, millä perusteella kaupungin vuokra-asuntoja jaetaan

    10. 10

      Samuli Huhtala luopui nousu­johteisesta urasta pankissa voidakseen räpätä, ja hänen luultiin seonneen – Näitä asioita kannattaa miettiä, jos harkitsee alanvaihtoa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    3. 3

      ”Perusterveet aikuiset soittavat, kun ovat vihaisia luonnolle” – Helle­aalto lisää turhia hätä­puheluja

    4. 4

      Voi vain ihmetellä, millä perusteella kaupungin vuokra-asuntoja jaetaan

    5. 5

      Onko maaseudulla ollenkaan tulevaisuutta? HS:n Heikki Aittokoski lähti selvittämään asiaa Ylä-Savoon, joka on pienois­malli siitä, mitä Suomessa nyt tapahtuu

      Tilaajille
    6. 6

      Egyptin vanhan valta­kunnan romahduttanut kuivuus tallentui kiveen intialaisessa luolassa – siitä alkoi meghalaya-aika, jota nyt elämme

    7. 7

      Kansainväliset toimittajat tulivat Suomeen väärällä hetkellä – ei täällä tällaista ole

    8. 8

      Terveysvesien trendi voi johtaa ”seuraavaan mahdolliseen kansan­tautiin” – Tutkija huomasi, että suomalaisten hampaat ovat alkaneet kärsiä eroosiosta

    9. 9

      Alanis Morissetten keskisormi miehille heiluu korkeammalla kuin koskaan – Porissa esiintyi hyväntuulinen tähti, joka kulki lavalla kuin nurmea leikkaava puistotyöntekijä

    10. 10

      Suomalaistutkimus avaa uuden näkö­kulman syövän hoitoon – ”Kukaan muu ei ollut uskaltanut ajatella, että syöpä­lääkkeiden tehottomuuden taustalla voisi olla yhteinen tekijä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    4. 4

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    5. 5

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    6. 6

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    7. 7

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    8. 8

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    9. 9

      ”Konttorirotta” käveli Ancelikh Kaspisen ja Anni Nykäsen kojulle ja pyysi heidät Finlandia-talolle tarjoamaan mansikoita – Nyt kuvat ”sokeeraavan” makeista mansikoista leviävät maailmalla

    10. 10

      Heidi Juvonen on ollut pian vuoden ostamatta mitään turhaa, vaikka hänellä on kolme alaikäistä lasta ja kaksi kissaa – Näin se onnistui

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Handmaid’s Tale tarvitsee rinnalleen kertomuksen, jossa naiset on vapautettu raskaudesta – mutta olisiko se dystopia vai utopia?
    3. ”Peilikaappi on asennettu niin alas, ettei pää mahdu väliin” – Tällaisia ovat uudet, epäkäytännölliset kylpyhuoneet
    4. Rangaistukset ovat aina huono idea, sanoo kasvatusammattilainen – Tässä 9 keinoa, joilla saat lapsen tottelemaan positiivisen kautta Tilaajille
    5. Pysäköinninvalvojan auton takalasi hajosi kesken ajon Pohjois-Haagassa – Poliisi tutkii, ammuttiinko autoa ilma-aseella
    6. Pysäköinninvalvojan auton takalasi ammuttiin rikki ilma-aseella Pohjois-Haagassa lauantaina – samassa paikassa yritetty ampua kerran aiemminkin
    7. Kabulin lentokentällä räjähti, kun vara­presidentti palasi maanpaosta – ainakin 23 kuoli ja 107 haavoittui
    8. Lewis Hamilton kommentoi tilannetta, joka oli viedä häneltä Saksan gp:n voiton: ”Rukouksiini todella vastattiin”
    9. Julkkiskokki Harri Syrjäsen Hampton Bay pettää odotukset – kala-annos osoittautuu läpeensä epäonnistuneeksi tekeleeksi, ja jälkiruuasta tulee mieleen opiskelijaruokala
    10. Tunti sitten
    11. Suomi lähtee EM-Berliiniin isolla joukkueella – Valmennuspäällikkö julkisti selkeän mitalitavoitteen ja samalla ehdot omalle jatkolleen
    12. ”Meno Yhdysvalloissa on ollut aivan hullua”, sanoo Oatlyn toimitusjohtaja – kaurajuomalla maailmanvalloitusta yrittävä yritys on tietenkin ruotsalainen
    13. Näytä lisää