Kulttuuri

Unkarilainen teatteriohjaaja tekee teatteria ihmissuhteista eikä halua kirjoittaa Orbánia näyttämölle – ”Minun sukupolveni on täysin kyllästynyt politiikkaan”

Nuoren polven ohjaaja Tamás Ördög haaveilee siitä, että kahtiajakautuneen maan teatterissa eri puolten ihmiset voisivat kohdata.

”Unkari on poliittisesti täysin jakautunut. Se näkyy myös maan teatterissa. Kahden teatterikentän välillä ei ole juuri mitään yhteistyötä. Valtio tukee vain isoja ja konservatiivisia teatteritaloja, ja pienet ryhmät ovat ahdingossa”, sanoo unkarilainen nuoren polven teatteriohjaaja Tamás Ördög.

Ördög, 32, vieraili viime viikolla Suomessa valmistelemassa Tampereen teatterikesään elokuussa tulevaa ohjaustaan.

Unkarin teatterin tilanne on Ördögin mukaan yhtä aikaa sekä toivoton että toivoa herättävä. Toivottomaksi tilanteen tekee se, että pienten, riippumattomien teatteriryhmien olemattoman pientä rahoitusta on leikattu viimeisen kahdeksan vuoden aikana entisestään.

Toivoa taas herättää se, että Budapestin teatterielämässä pienet, riippumattomat ryhmät tekevät erittäin kiinnostavia juttuja, jotka saavat huomiota myös ulkomailla. Budapestissa tärkeä tukikohta uudelle teatterille on nykytaiteen keskus Trafó, jonka yhteiskunnallinen ja uusia muotoja kokeileva linja on antanut mahdollisuuksia uusille ryhmille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yksi Trafón tukemista nousevista ryhmistä on Ördögin perustama dollardaddy᾿s, joka on vieraillut eri puolilla Keski-Eurooppaa, Pohjoismaissa ja vastikään Yhdysvalloissa New Yorkissa. Ryhmän Tšehov-tulkinta nähdään myös elokuussa Tampereen teatterikesässä.

”Kaikki uusi unkarilaisen teatteriin tulee vapailta ryhmiltä. Voi sanoa, että ne kaikki ovat ideologialtaan joko vasemmistolaisia tai vähintään haluavat edistää avarakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta.”

Riippumattomien teattereiden, jotka eivät edusta nationalistista ideologiaa, on erittäin vaikea päästä rahoituksen piiriin. Ensin pitää toimia kolme vuotta aivan omillaan ja ikään kuin todistaa, että pystyy johonkin. Vasta sen jälkeen voi olla mahdollista saada tukea.

”Valmistuin näyttelijäksi vuonna 2009 ja perustin samana vuonna kurssikavereideni kanssa dollardaddy᾿s:in. Kun aloitimme, meillä ei ollut mitään, joten ensimmäinen ryhmämme esitys oli minun huoneistossani.”

Kolmen näyttelijän esittämä tulkinta Ibsenin Hedda Gablerista sai kuusi katsojaa, eikä enempää olisi mahtunutkaan. Alun perin taloudellisesta ahdingosta lähtenyt tilaratkaisu alkoi tuntua ryhmäläisistä oikealta tavalta tehdä teatteria.

”Pidimme hyvin paljon siitä intiimiydestä, jonka tila synnytti. Emme esiintyneet vaan tapamme olla läheni todellista elämää. Ohjaan näyttelijöitä yksityiseen, intiimiin, menemään todella sisälle tilanteeseen. Pyrimme poispäin esittämisestä. Lars von Trierin dogmaestetiikka on inspiroinut meitä.”

Kantaesityksen jälkeen ihmiset saattoivat kutsua ryhmän kotiinsa esiintymään. Tähän mennessä dollardaddy᾿s on vieraillut jo yli kahdessasadassa unkarilaiskodissa.

Ördög keskittyy ihmissuhteisiin, mutta käyttää pohjana klassikkotekstejä. Hän kirjoittaa niihin uutta materiaalia niin paljon, ettei alkuperäistekstiä välttämättä enää tunnista lopputuloksesta. Ördögille tärkeintä on yllättää katsojat.

Kaikki riippumattomat ryhmät ovat Ördögin mukaan vasemmistohenkisiä, mutta se ei välttämättä ilmitasolla näy ryhmien teoksissa.

”Minun sukupolveni on täysin kyllästynyt politiikkaan ja poliitikkoihin, koska meitä edeltävä sukupolvi oli erittäin poliittinen, puhui poliittisesta elämästä, poliitikoista, yhteiskunnan ongelmista suoraan taiteen kautta.”

Ördögin mielestä tällä hetkellä on nimenomaan poliittinen ele, ettei puhu suoraan politiikasta ja arkipäivästä vaan keskittyy perustavanlaatuisiin ihmissuhteisiin.

”En halua kirjoittaa Orbánia näyttämölle. En usko sen tapaiseen teatteriin. Vaikutan yhteiskuntaan toisella tavalla. Meidän Hedda Gableriamme on sanottu jopa kaikkein poliittisimmaksi teatteriksi, mitä juuri nyt Unkarissa tehdään. Jo se, että esitys ei saanut mitään tukea ja vietiin asuntoihin, oli radikaalia. Käsittelemme ihmissuhteita, mutta ne heijastelevat yhteiskunnan ja koko maailman ongelmia.”

Tamás Ördögin ideologiaan ei myöskään kuulu se, että hän haluaisi jäädä ryhmänsä kanssa oppositioon ja esiintyä vain samanmieliselle yleisölle. Ördögin haaveissa on kahtiajaon purkaminen ja eri teatterikenttien yhdistäminen.

”Minua kiinnostaisi nähdä, miten pienen ryhmän kanssa kehitellyt metodit voisivat toimia valtion tukemissa isoissa taloissa.”

Kuka?

Tamás Ördög


 Unkarilainen nuoren polven näyttelijä ja ohjaaja.

 Valmistunut näyttelijäksi Kaposvárin yliopistosta vuonna 2009.

 Lisäopintoja muun muassa Krétakör-ryhmän, Árpád Schillingin ja Rimini Protokollin johdolla.

 Perustanut vuonna 2009 teatteriryhmä dollardaddy´s:in yhdessä Emőke Kiss-Véghin kanssa.

 Hänen ohjauksensa Tšehov nähdään elokuussa Tampereen teatterikesässä.

 Dollardaddy´s:in näyttelijäntyö on saanut vaikutteita Lars von Trierin dogma-estetiikasta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Teatteri
  • Unkari
  • Kulttuuri
  • Maria Säkö

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Orpo myönsi, että käytettävissä olevat tulot alenevat kolmas­osalla suomalaisista – Heinäluoma riemastui

    2. 2

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    3. 3

      Teinityttöjen jengi terrorisoi muita nuoria Espoon kauppakeskuksissa – 13-vuotiaan tytön hiukset sytytettiin tuleen, sivustaseuraajat hurrasivat päähän osuneelle potkulle

    4. 4

      Pikkupojan hampaat reikiintyivät ikenen tasolle – äiti tuomittiin ehdolliseen vankeuteen lapsensa hammashoidon laiminlyönnistä

    5. 5

      SAK taipui kovan kritiikin alla ja vetää pois irtisanomisten helpottamista vastustaneen #viimeinenniitti-kampanjan kuvat

    6. 6

      Rihanna lähetti Juha Sipilälle Suomen lipulla ja kiitos-sanalla höystetyn Twitter-viestin – ja vaati Suomelta lisää rahaa kehitysmaiden koulutuksen tukemiseen

    7. 7

      Saksan tiedustelujohtaja Maaßen sai potkut – ja tarjouksen siirtyä sisäministeriöön valtiosihteeriksi

    8. 8

      Rakkaus hiipui muttei kuollut – Näin elvytät väljähtäneen parisuhteen ja rakastut kumppaniisi uudelleen

      Tilaajille
    9. 9

      Emilia Machucan auto hyytyi liikennevaloihin Espoon Olarissa – Muista autoista mulkoiltiin aggressiivisesti, mutta sitten paikalle kaarsi tyttö mopoautolla

    10. 10

      Korruptio-oikeudenkäynnissä todistanut pietarilainen liikemies ammuttiin maantiellä autosta, jossa oli suomalaiset rekisterikilvet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Kuka tämän suunnitteli? Arvotalon umpiseinään on puhkaistu yksinäinen ikkuna, taustalla ”jännittävä ja traaginen” tarina

    3. 3

      Emilia Machucan auto hyytyi liikennevaloihin Espoon Olarissa – Muista autoista mulkoiltiin aggressiivisesti, mutta sitten paikalle kaarsi tyttö mopoautolla

    4. 4

      Hinausauton kuljettaja saapui työmaalle ja alkoi tuhota silmittömästi henkilöautoa Vantaalla – ”Minä tempaisin siitä asfaltinpalasella toisen sivuikkunan sisälle”

    5. 5

      Teinityttöjen jengi terrorisoi muita nuoria Espoon kauppakeskuksissa – 13-vuotiaan tytön hiukset sytytettiin tuleen, sivustaseuraajat hurrasivat päähän osuneelle potkulle

    6. 6

      Yli kolmasosa aineesta puuttuu – tutkijat löysivät mysteeriin ratkaisun galaksien välisestä avaruudesta

    7. 7

      Pikkupojan hampaat reikiintyivät ikenen tasolle – äiti tuomittiin ehdolliseen vankeuteen lapsensa hammashoidon laiminlyönnistä

    8. 8

      Jos seksin määrästä tulee suhteessa riitaa, kannattaa katsoa, ovatko muut asiat kunnossa

    9. 9

      Rakkaus hiipui muttei kuollut – Näin elvytät väljähtäneen parisuhteen ja rakastut kumppaniisi uudelleen

      Tilaajille
    10. 10

      Kammottava näky odotti Rautatientorin käymälässä: Ulostetta, huumeneuloja ja verisiä papereita pitkin poikin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    2. 2

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Pilapiirros raivoavasta Serena Williamsista tuomitaan rasistiseksi ja vastenmieliseksi – piirtäjä ihmettelee kohua: ”Yhtenä päivänä olet sankari ja toisena hylkiö”

    7. 7

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    8. 8

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    9. 9

      Serena Williams -pilapiirroksesta rasismisyytöksiä saanut lehti iskee takaisin kansikuvallaan: ”Tervetuloa poliittisesti korrektiin maailmaan”

    10. 10

      Helsinkiläinen Vera Nevanlinna lähti retkelle syvälle Nuuksioon ja pysäköi autonsa tienlaitaan – Takaisin tullessa autolla odotti espoolainen sumputus

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. ”Ihmisroskana” esitetty Markku Korhonen veisi ryyppy­jenginsä saareen eristyksiin – Alkoholistin katko tyssää usein paluuseen koti­kulmille
    3. Saksan tiedustelujohtaja Maaßen sai potkut – ja tarjouksen siirtyä sisäministeriöön valtiosihteeriksi
    4. Syyrian ilmapuolustus ampui alas venäläisen tiedustelukoneen, Putinin mukaan kyse oli onnettomasta tapahtumaketjusta
    5. Suuri määrä matkalaukkuja myöhästyy vian vuoksi jatkolennoilta Helsinki-Vantaalla
    6. Harkimo: Liike Nytille ilmoittautunut 20 halukasta eduskuntavaali­ehdokasta – päätöstä vaaleihin lähtemisestä ei ole vielä tehty
    7. Rihanna lähetti Juha Sipilälle Suomen lipulla ja kiitos-sanalla höystetyn Twitter-viestin – ja vaati Suomelta lisää rahaa kehitysmaiden koulutuksen tukemiseen
    8. Tunti sitten
    9. SAK taipui kovan kritiikin alla ja vetää pois irtisanomisten helpottamista vastustaneen #viimeinenniitti-kampanjan kuvat
    10. Tottenham-luotsilta hämmentävä kiteytys kokemuksen merkityksestä Mestarien liigassa: ”Jos kysyt lehmältä, milloin juna tulee, ei se osaa antaa oikeaa vastausta”
    11. Orpo myönsi, että käytettävissä olevat tulot alenevat kolmas­osalla suomalaisista – Heinäluoma riemastui
    12. Apple julkaisi uuden käyttöjärjestelmän, jossa on ”somerajoittimet” – Näin voit seurata omaa kännykän käyttöä ja vaikka estää iltasometuksen kokonaan
    13. Näytä lisää