Kulttuuri

Orionista suunnitellaan suomalaisleffojen ensi-iltateatteria – Asian pitäisi ratketa lähiviikkoina

Elokuva-alan toimijoilla on valmiina suunnitelma, jossa teatterissa painottuisi kotimainen elokuva.

Perinteikäs Orion-elokuvateatteri saattaa jäädä elokuvakulttuurin tyyssijaksi myös jatkossa, jos elokuva-alan toimijoiden suunnitelma toteutuu. Asia ratkennee jo lähiviikkoina.

Hankkeen taustalla on Elävän kuvan keskus ry eli ELKE, jossa on kaikessa hiljaisuudessa suunniteltu teatterin tarjontaa ja laskettu liiketoiminnan edellytyksiä.

ELKE:n jäseniä ovat keskeiset elokuvafestivaalit kuten Rakkautta ja anarkiaa, alan tekijäjärjestöt sekä muun muassa Filmihullu ry ja Risto Jarva -seura.

Orionin kohtalo on herättänyt huolta sen jälkeen, kun Kavi eli Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, entinen elokuva-arkisto, ilmoitti siirtävänsä esitystoimintansa uuteen Oodi-keskustakirjastoon.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Muutosta on tiedetty jo vuosia, mutta Orionin puolustajat ovat vielä aivan viime aikoina yrittäneet vaikuttaa päätökseen.

Syyt Orionin jättämiseen liittyvät pitkälti Kavin taloudelliseen tilanteeseen. Muuttamalla Oodiin Kavi varmistaa opetus- ja kulttuuriministeriön lisärahoituksen.

ELKE:n suunnitelma perustuu Orionin säilyttämiseen ­art house -elokuvan esityspaikkana, mutta painotus on kotimaisessa elokuvassa.

Orionista tulisi kotimaisten elokuvien keskeinen ensi-iltateatteri, ja siellä esitettäisiin pitkän elokuvan rinnalla dokumentteja ja lyhytelokuvia. Tarjolla olisi silti myös eurooppalaista elokuvaa sekä uuden ja vanhan elokuvan esityssarjoja.

Yhdistyksen puheenjohtaja, ohjaaja Heikki Kujanpää uskoo, että tarjonta sopisi Orionin ”vanhalle yleisölle”. Keskusteluita on käyty hyvässä hengessä myös Kavin kanssa.

Yhdistys on etsinyt toiminnalleen sopivia tiloja, joten Orion nousi luonnollisesti yhdeksi vaihtoehdoksi jo pari vuotta sitten, kun yhdistys perustettiin.

Elokuva-alan omalle teatterille on esikuvia paitsi muissa Pohjoismaissa myös Tampereella, jossa Pirkanmaan elokuvakeskus pyörittää omaa Niagara-teatteriaan.

Suunnitelman mukaan uudessa Orionissa olisi säännöllisen esitystoiminnan lisäksi mahdollista järjestää alan tilaisuuksia, kuten yleisökeskusteluita ajankohtaisista teemoista ja tekijävierailuita.

Luonnollisesti Orion jatkaisi myös Helsingin elokuvafestivaalien yhtenä esitysteatterina.

Yksi Orionin tilaan liittyvistä ongelmista on esteettömyys, jota ei saatu kuntoon edellisessä remontissa.

Saliin on edelleen vaikea päästä pyörätuolilla. Kujanpää toivoo, että esteettömyys saataisiin ratkaistua yhteistyössä isännöitsijän kanssa.

Käytännössä uudesta vuokralaisesta päättää isännöitsijätoimisto Estlander&Co.

Päätös tehdään heti, kun Kavi irtisanoo vuokrasopimuksensa, mikä tapahtunee kesäkuun aikana. Kujanpään käsityksen mukaan hakijoita on heidän lisäkseen muutama muukin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvateatterit
  • Elokuvat
  • Kulttuuri
  • Leena Virtanen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Orpo myönsi, että käytettävissä olevat tulot alenevat kolmas­osalla suomalaisista – Heinäluoma riemastui

    3. 3

      Teinityttöjen jengi terrorisoi muita nuoria Espoon kauppakeskuksissa – 13-vuotiaan tytön hiukset sytytettiin tuleen, sivustaseuraajat hurrasivat päähän osuneelle potkulle

    4. 4

      Pikkupojan hampaat reikiintyivät ikenen tasolle – äiti tuomittiin ehdolliseen vankeuteen lapsensa hammashoidon laiminlyönnistä

    5. 5

      SAK taipui kovan kritiikin alla ja vetää pois irtisanomisten helpottamista vastustaneen #viimeinenniitti-kampanjan kuvat

    6. 6

      Rakkaus hiipui muttei kuollut – Näin elvytät väljähtäneen parisuhteen ja rakastut kumppaniisi uudelleen

      Tilaajille
    7. 7

      ”Ihmisroskana” esitetty Markku Korhonen veisi ryyppy­jenginsä saareen eristyksiin – Alkoholistin katko tyssää usein paluuseen koti­kulmille

    8. 8

      Rihanna lähetti Juha Sipilälle Suomen lipulla ja kiitos-sanalla höystetyn Twitter-viestin – ja vaati Suomelta lisää rahaa kehitysmaiden koulutuksen tukemiseen

    9. 9

      Emilia Machucan auto hyytyi liikennevaloihin Espoon Olarissa – Muista autoista mulkoiltiin aggressiivisesti, mutta sitten paikalle kaarsi tyttö mopoautolla

    10. 10

      Saksan tiedustelujohtaja Maaßen sai potkut – ja tarjouksen siirtyä sisäministeriöön valtiosihteeriksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Kuka tämän suunnitteli? Arvotalon umpiseinään on puhkaistu yksinäinen ikkuna, taustalla ”jännittävä ja traaginen” tarina

    3. 3

      Emilia Machucan auto hyytyi liikennevaloihin Espoon Olarissa – Muista autoista mulkoiltiin aggressiivisesti, mutta sitten paikalle kaarsi tyttö mopoautolla

    4. 4

      Hinausauton kuljettaja saapui työmaalle ja alkoi tuhota silmittömästi henkilöautoa Vantaalla – ”Minä tempaisin siitä asfaltinpalasella toisen sivuikkunan sisälle”

    5. 5

      Teinityttöjen jengi terrorisoi muita nuoria Espoon kauppakeskuksissa – 13-vuotiaan tytön hiukset sytytettiin tuleen, sivustaseuraajat hurrasivat päähän osuneelle potkulle

    6. 6

      Pikkupojan hampaat reikiintyivät ikenen tasolle – äiti tuomittiin ehdolliseen vankeuteen lapsensa hammashoidon laiminlyönnistä

    7. 7

      Yli kolmasosa aineesta puuttuu – tutkijat löysivät mysteeriin ratkaisun galaksien välisestä avaruudesta

    8. 8

      Jos seksin määrästä tulee suhteessa riitaa, kannattaa katsoa, ovatko muut asiat kunnossa

    9. 9

      Rakkaus hiipui muttei kuollut – Näin elvytät väljähtäneen parisuhteen ja rakastut kumppaniisi uudelleen

      Tilaajille
    10. 10

      Kammottava näky odotti Rautatientorin käymälässä: Ulostetta, huumeneuloja ja verisiä papereita pitkin poikin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    2. 2

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Pilapiirros raivoavasta Serena Williamsista tuomitaan rasistiseksi ja vastenmieliseksi – piirtäjä ihmettelee kohua: ”Yhtenä päivänä olet sankari ja toisena hylkiö”

    7. 7

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    8. 8

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    9. 9

      Serena Williams -pilapiirroksesta rasismisyytöksiä saanut lehti iskee takaisin kansikuvallaan: ”Tervetuloa poliittisesti korrektiin maailmaan”

    10. 10

      Helsinkiläinen Vera Nevanlinna lähti retkelle syvälle Nuuksioon ja pysäköi autonsa tienlaitaan – Takaisin tullessa autolla odotti espoolainen sumputus

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Muisteletko vanhoja mokiasi? Ei kannattaisi – kaksi uutta tutkimusta osoittaa, että ihmiset pitävät meistä enemmän kuin luulemme ja ovat valmiita antamaan anteeksi tylyt teot
    3. Helsingin pörssin yleisindeksi nousi 0,3 prosenttia
    4. ”Ihmisroskana” esitetty Markku Korhonen veisi ryyppy­jenginsä saareen eristyksiin – Alkoholistin katko tyssää usein paluuseen koti­kulmille
    5. Saksan tiedustelujohtaja Maaßen sai potkut – ja tarjouksen siirtyä sisäministeriöön valtiosihteeriksi
    6. Syyrian ilmapuolustus ampui alas venäläisen tiedustelukoneen, Putinin mukaan kyse oli onnettomasta tapahtumaketjusta
    7. Suuri määrä matkalaukkuja myöhästyy vian vuoksi jatkolennoilta Helsinki-Vantaalla
    8. Tunti sitten
    9. Harkimo: Liike Nytille ilmoittautunut 20 halukasta eduskuntavaali­ehdokasta – päätöstä vaaleihin lähtemisestä ei ole vielä tehty
    10. Rihanna lähetti Juha Sipilälle Suomen lipulla ja kiitos-sanalla höystetyn Twitter-viestin – ja vaati Suomelta lisää rahaa kehitysmaiden koulutuksen tukemiseen
    11. SAK taipui kovan kritiikin alla ja vetää pois irtisanomisten helpottamista vastustaneen #viimeinenniitti-kampanjan kuvat
    12. Tottenham-luotsilta hämmentävä kiteytys kokemuksen merkityksestä Mestarien liigassa: ”Jos kysyt lehmältä, milloin juna tulee, ei se osaa antaa oikeaa vastausta”
    13. Näytä lisää