Kulttuuri    |   Lauantaiessee

Saako Instagram sinutkin tuntemaan riittämättömyyttä? Los Angelesissa avattiin seinä, jonka edessä kuvaaminen vaatii 20 000 seuraajaa

Asiantuntijan mukaan vertailu on inhimillistä, mutta somessa se menee liian pitkälle ja aiheuttaa huonoa oloa.

Los Angelesissa maalattiin uusi muraali. Siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, eikä kuvakaan ole tavallista mahtavampi. Poikkeuksellista seinässä on se, että sen edessä seisova vartija on seulomassa ihmisistä ne, joilla on lupa ottaa kuva sen edessä.

Kriteerit ovat, että kuvan sosiaalisessa mediassa jakavalla on joko julkiseksi mielenkiinnonkohteeksi verifioitu Twitter-tili tai yli 20 000 Instagram-seuraajaa. Twitterissä näitä tilejä ovat erilaiset julkiset toimijat ja julkisuuden henkilöt.

Jos kriteerit eivät täyty, ei seinän eteen ole asiaa.

Seinään on maalattu siivet, joiden edessä ihmiset voivat ottaa siivekkäitä kuvia. Seinän tarkoitus on ilmeisesti herättää keskustelua. Moni yhdysvaltalaismedia uutisoi aiheesta viime viikolla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

On selvää, että sosiaalisessa mediassa on seurattuja ja ihailtuja ihmisiä. Some työllistää lukuisia ihmisiä, ja heidän tehtävänsä on tuottaa inspiroivaa ja kateuttakin herättävää sisältöä. Mutta kun harkitun puunattuja kuvia ja videoita on paljon, voi oma arkinen sisältö alkaa näyttää someen kelpaamattomalta.

Minun ensimmäinen Instagram-kuvani viiden vuoden takaa on otettu risteilylaivan hississä, opiskelijaristeilyn toisen päivän aamuna. Nyt, vuonna 2018, en ikimaailmassa jakaisi kuvaa julkisesti.

Toimittaja-kirjailija-juontaja-esimies-mitäkaikkea Ronja Salmi teki viime talvena Mitä mietit, Ronja Salmi? -ohjelmassaan jakson siitä, kuinka riittämättömyydestä on tullut maailman ykkösneuroosi. Jaksossa muun muassa teatteriohjaaja Akse Pettersson sanoi riittämättömyyden kattavan koko yhteiskunnan.

Näinhän se tuntuu olevan. Emme aina vastaile viesteihin, näe ystäviä, jaksa antaa töissä kaikkeamme tai elää niin terveellisesti kuin haluaisimme. Uskon riittämättömyyden olevan varsinkin 2010-luvun nuorten vitsaus. Omat oireeni kuitenkin hieman pahenivat, kun kanssani samanikäinen Salmi jakson alussa luetteli, mitä kaikkea hän on saanut aikaan elämänsä aikana.

Sosiaaliset mediat ovat foorumeita, jotka esittävät oletuksia. Sosiaalipsykologin ja sometutkijan Suvi Uskin mukaan toisten ihmisten elämä nähdään mallina, johon voimme vertailla itseämme. Siihen perustuu myös somen koukuttavuus.

”Seuraamme ihannoimiamme henkilöitä, joiden sisältöjä katsoessamme syyllistymme ylöspäin suuntautuvaan vertailuun. Toisaalta samalla tavalla saatamme katsoa alaspäin niitä, joihin verrattuna oma elämämme vaikuttaa somen perusteella jollakin tapaa hienommalta”, Uski sanoo.

Oman riittämättömyyden tunteeni taustalla on suurilta osin varmasti kateus. Kun joku menestyy työssä tai opinnoissa, yritän olla pelkästään iloinen toisen puolesta, mutta mietin samalla, miksi tunnen riittämättömyyttä omasta työläismuurahaisuudestani.

Tuskailen, miksi keskiverto ei riitä, vaikka samalla tiedostan turhamaisuuttani myös etsiväni ärsyyntymisen kohteita ja aiheita somesta.

Uski kertoo, että vertaileminen on perustavanlaatuinen osa ihmisyyttä. Sosiaalisen median aikana siitä on vain tullut helpompaa ja vertailun kohteita on enemmän. Vertailusta voi hänen mukaansa tulla huono olo, sillä se sekoittaa pasmat.

Sosiaalisen median yhteyttä on tutkittu myös esimerkiksi masennukseen.

”Ihmiset tiedostavat sen, että somen esittämä todellisuus on joukkoharha, mutta silti vertailua tehdään jatkuvasti”, Uski kertoo.

Jos sosiaalisen median aikakaudella täysi ihmisarvo, vapaus ja kuvauslupa vaativat parikymmentätuhatta seuraajaa, on minulla vielä tekemistä. Kiiltokuvatodellisuuden tuijotteleminen vieraannuttaa ja aiheuttaa paineita.

Moni varmasti kokee välillä pystyvänsä liian vähään, oli kyse sitten sometilistä, opintomenestyksestä, työurasta, vanhemmuudesta tai parisuhteesta.

Tästä kertoo myös se, kuinka oman elämän rosoisuuden näyttämistä julkisesti pidetään erityisen rohkeana.

Esimerkiksi toimittaja Maria Veitolan itkuista, terapian jälkeen otettua Instagram-kuvaa tai bloggaaja Iida Åfeldtin blogikirjoitusta hänen raskaudestaan ja epävarmuudesta lapsen isästä kehuttiin poikkeuksellisiksi someteoiksi. Åfeldtin raskaudesta kirjoitti myös HS.

Vanhemmille ja opettajille Uski kertoo korostavansa, kuinka sosiaalisten suhteiden hoitoon kuuluvat suhteet verkostoihin ja läheisiin ihmisiin sekä suhde itseensä.

”Viimeistä hoidetaan nykyään huonosti, sillä oma aika käytetään yhä useammin juuri somessa. Siihen sortuminen on hyvin inhimillistä ja sitä tehdään esimerkiksi väsyneenä.”

Toisaalta vertailu voi myös toimia motivaationa, jonka voimalla omia toimintatapoja voi kehittää.

”Se on myös monien somesisältöjen pointti. Ne voivat inspiroida ja toimivat ylöspäin suuntautuvan vertailun kohteena. Jonkun muun antama malli voi motivoida, mutta usein vertailu menee liian pitkälle”, Uski pohtii.

Uskin mukaan riittämättömyyden tunne on sekä miesten että naisten ongelma. Sukupuolten välillä voi olla eroja mielenkiinnon kohteissa, joita somen kautta seurataan, mutta hänen kokemuksensa mukaan vertailun määrässä ei tuntuisi olevan radikaalia eroa.

Someriippuvuudesta ja siitä eroon pääsemisestä keskustellaan paljon, ja googlaamalla löytää siihen loputtomasti vinkkejä. Kun sometilien perään kuitenkin saatetaan kysellä esimerkiksi työnhaussa, voisi keskustelua ohjata uuteen suuntaan.

Miten somea voisi käyttää järjellisesti ja niin, ettei se aiheuttaisi tunnetta riittämättömyydestä ja alemmuudesta? Tai miten bikini- ja salikuvista saataisiin sellaisia, etteivät ne vaikuttaisi haitallisuudesta esimerkiksi nuorten mielikuviin normaalista tai oikeanlaisesta kehosta?

”Sosiaalisten medioiden seuraamisen vähentämisestä puhutaan paljon ja somen riskit tiedostetaan hyvin”, Suvi Uski toteaa.

”Silti fear of missing out eli pois jäämisen pelko on kova. Vastaliikkeenä moni on alkanut tietoisesti vähentää somen käyttöä. Vähentämisen vaikutukset on koettu positiivisina ja tätä kautta on syntynyt termi joy of missing out.”

Riittämättömyyden tunteesta ei siis välttämättä pääse kokonaan eroon. Jos jotain Uskin puheesta kannattaa painaa mieleen, niin se, miten tärkeää on hoitaa suhdetta itseensä. Voisin aloittaa keskittymällä enemmän itseeni kuin muihin.

Los Angelesissa avattu muraali sai rutkasti negatiivista palautetta ihmisten arvottamisesta somen perusteella. Sen tekijät yrittivät tyynnyttää ihmisiä korostamalla, kuinka he halusivat vain tehdä jotain eksklusiivista ja hienoa.

Loppu hyvin kaikki hyvin, seinä on nyt avoin kaikille.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ampiaisia on jopa 20-kertainen määrä viime vuoteen verrattuna, ja kohta ne ovat kiukkuisimmillaan – Tuholaistorjuja hävittää ”jalkapallon kokoisia” pesiä

    2. 2

      Puhelias ”höppänä” käveli Sofiankadulla ravintolaan, tilasi ruokaa ja juomaa 80 eurolla ja jätti laskun maksamatta – Näin toimii Helsingin ravintoloita jo vuosia kiertänyt sarjasyömäri

    3. 3

      Ylen kysely koko Suomen asuttamisesta villitsi keskustalaisia – Tutkija: ”Koko maan asuttuna pitäminen ei ole todellisuutta”

    4. 4

      Julkkiskokki Harri Syrjäsen Hampton Bay pettää odotukset – kala-annos osoittautuu läpeensä epäonnistuneeksi tekeleeksi, ja jälkiruuasta tulee mieleen opiskelijaruokala

    5. 5

      Anna Erikssonin elokuva valittiin Venetsian kriitikkojen viikon kilpa­sarjaan – Laulaja pohtii nyt, kannattaako uutta musiikkia enää julkaista

    6. 6

      Tutkimus: Kansakunta vaurastuu, kun uskonnollisuus vähenee – ja naisten oikeudet paranevat

    7. 7

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    8. 8

      Terveysvesien trendi voi johtaa ”seuraavaan mahdolliseen kansan­tautiin” – Tutkija huomasi, että suomalaisten hampaat ovat alkaneet kärsiä eroosiosta

    9. 9

      Suomea vaivaa nyt ”uskomaton käristyskupoli”, ja ”helletti on irti” – eli mitä? Soitimme meteorologille, joka ei ollut kupolista kuullutkaan

    10. 10

      Fiat Chryslerin pääjohtajan tila on italialaislehden mukaan ”peruuttamaton” – syynä olkapääleikkauksen jälkeiset odottamattomat komplikaatiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    3. 3

      Terveysvesien trendi voi johtaa ”seuraavaan mahdolliseen kansan­tautiin” – Tutkija huomasi, että suomalaisten hampaat ovat alkaneet kärsiä eroosiosta

    4. 4

      ”Perusterveet aikuiset soittavat, kun ovat vihaisia luonnolle” – Helle­aalto lisää turhia hätä­puheluja

    5. 5

      Julkkiskokki Harri Syrjäsen Hampton Bay pettää odotukset – kala-annos osoittautuu läpeensä epäonnistuneeksi tekeleeksi, ja jälkiruuasta tulee mieleen opiskelijaruokala

    6. 6

      Voi vain ihmetellä, millä perusteella kaupungin vuokra-asuntoja jaetaan

    7. 7

      ”Peilikaappi on asennettu niin alas, ettei pää mahdu väliin” – Tällaisia ovat uudet, epäkäytännölliset kylpyhuoneet

    8. 8

      Egyptin vanhan valta­kunnan romahduttanut kuivuus tallentui kiveen intialaisessa luolassa – siitä alkoi meghalaya-aika, jota nyt elämme

    9. 9

      ”Meno Yhdysvalloissa on ollut aivan hullua”, sanoo Oatlyn toimitusjohtaja – kaurajuomalla maailmanvalloitusta yrittävä yritys on tietenkin ruotsalainen

    10. 10

      Saksan GP:n tulokset pysyvät alkuperäisessä muodossaan – Lewis Hamilton voitti, Valtteri Bottas oli toinen: ”En päässyt ohi, ja sitten käskettiin minimoimaan riskit”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    4. 4

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    5. 5

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    6. 6

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    7. 7

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    8. 8

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    9. 9

      Heidi Juvonen on ollut pian vuoden ostamatta mitään turhaa, vaikka hänellä on kolme alaikäistä lasta ja kaksi kissaa – Näin se onnistui

      Tilaajille
    10. 10

      ”Konttorirotta” käveli Ancelikh Kaspisen ja Anni Nykäsen kojulle ja pyysi heidät Finlandia-talolle tarjoamaan mansikoita – Nyt kuvat ”sokeeraavan” makeista mansikoista leviävät maailmalla

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. ”Meno Yhdysvalloissa on ollut aivan hullua”, sanoo Oatlyn toimitusjohtaja – kaurajuomalla maailmanvalloitusta yrittävä yritys on tietenkin ruotsalainen
    3. HJK palkkasi takavuosien nuorten MM-turnauksen maalikuninkaan – ”Tulen tekemään paljon maaleja”
    4. Ampiaisia on jopa 20-kertainen määrä viime vuoteen verrattuna, ja kohta ne ovat kiukkuisimmillaan – Tuholaistorjuja hävittää ”jalkapallon kokoisia” pesiä
    5. Tuula Tenkanen haluaa Tokion olympialaisiin ja valmistua sitten Aalto-yliopistosta: ”Ei opiskelusta ole urheilulle mitään haittaa”
    6. Munkkiniemeä vaivannut outo pamahtelu päättyy viimein – Otaniemen geotermisen laitoksen työmaalla siirrytään seuraavaan vaiheeseen
    7. Nyt kannattaa paeta hellettä näyttelyihin – HS listasi Helsingin viileimmät kokonaisuudet
    8. Asumisen parantamisessa pitäisi kuunnella Alvar Aaltoa – Kaikkialla maailmassa operoinut arkkitehti ei ollut profeetta omalla maallaan
    9. Pori Jazz 2018 kulki vaikeuksien kautta voittoon: Kolme kiitosta ja kolme toivomusta – nämä voisivat olla ensi vuonna vielä paremmin
    10. Suomea vaivaa nyt ”uskomaton käristyskupoli”, ja ”helletti on irti” – eli mitä? Soitimme meteorologille, joka ei ollut kupolista kuullutkaan
    11. Helleaalto jatkuu ainakin 10 päivää, ja merikin on nyt erityisen lämmin – ”Jos oikein kylmää uintikokemusta tekee mieli, kannattaa suunnata Poriin”
    12. Näytä lisää