Kulttuuri    |   Televisioarvostelu

Jazzin kapinallinen palaa kotiin sankarina

Poikkeuksellisen moniaineksinen dokumenttielokuva tavoittelee Ornette Colemanin tyyliä.

Jazzin kapinallisena uransa 1950-luvulla aloittanut saksofonisti-säveltäjä Ornette Coleman (1930–2015) esiintyi Suomessa toisen kerran heinäkuussa 1978 – yleisöä yhä tahattomasti hämmentäen. Samalla hän esitteli Pori Jazzissa uuden yhtyeen, jossa hänen kanssaan soitti kaksi rumpalia ja kaksi sähkökitaristia sekä bassokitaristi.


Sama Colemanin pitkän akustisen kauden katkaissut Prime Time -yhtye on myös Shirley Clarken poikkeuksellisen dokumenttielokuvan musiikillisessa ytimessä. Moniaineksinen Ornette: Made in America (1985) ei ole elämäkerta vaan väliraportti matkalta, jolla Coleman teki vielä muutaman tärkeän albumin.

Tarinaa kehystää New Yorkissa asuneen Colemanin vertauskuvallinen paluu texasilaiseen synnyinkaupunkiin, jossa kulttuurikerma kokoontuu kuuntelemaan hänen sinfonista ja elektroakustista teostaan Skies of Americaa. Rasistisessa Amerikassa varttunut Coleman mielsi itsensä ennen kaikkea säveltäjäksi, jonka piti olosuhteiden pakosta ryhtyä esiintyjäksi.

Clarke täydentää esiintymisiä ja arkistonäytteitä Colemanin pohdinnoilla, jotka ovat korvaamattomia varsinkin häneen perehtyneille.


Visuaa­lisesti moni-ilmeisessä ja Cole­manin tyyliä tavoitte­levassa tari­nassa vilahtaa myös monia hänen lähi­piiriläi­siään sekä tietysti poika Denardo Coleman. Hän levytti isänsä kanssa jo kymmenvuotiaana 1966 ja soitti Porissa 1978.

Ornette: Made in America, Teema klo 22.55 ja Yle Areena.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Dokumenttielokuvat
  • Jazz
  • Televisio
  • Harri Uusitorppa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yksityistetty vankila luisui niin pahaan kaaokseen, että brittihallitus joutui ottamaan sen takaisin haltuunsa

    2. 2

      Neljää naista syytetään Tomi Metsäketoon kohdistuneesta törkeästä kunnianloukkauksesta – liittyy Facebook-kirjoitteluun

    3. 3

      Ensin jätkäsaarelaiset menettivät 8-ratikan, nyt sitä korvaavat bussit ovat jatkuvissa vaikeuksissa – ”Vaikka laittaisimme sinne kuinka paljon autoja, ne seisovat ruuhkassa”

    4. 4

      Touko Aallon tapaus tarjosi Venäjän medialle varsinaisen herkkupalan – siihen yhdistyi kolme keskeistä mielikuvaa, joita suomalaisista yritetään iskostaa venäläisiin

    5. 5

      ”Teen tyhjänpäiväistä mukatyötä” – Sari tekee viikon hommat päivässä, ja moni muukin kokee työnsä turhaksi

      Tilaajille
    6. 6

      Suomalaiset naistenlehdet julkaisivat viime vuonna 268 kansikuvaa, joista seitsemässä oli ”person of color” – ei ihme, ettei termille ole edes suomennosta

    7. 7

      Suomalaisia miniasuntoja kauhistellaan jo ulkomailla, sanoo kaupunkiprofessori Mari Vaattovaara – ”Köyhille rakennetaan hellahuoneita”

    8. 8

      Yhä useampi meistä saa syövän, mutta miksi? Jopa 40 prosenttia syövistä voisi jäädä syntymättä, jos ihmiset eläisivät paremmin

      Tilaajille
    9. 9

      Miksi valtio velkaantuu yhä, vaikka Suomi elää nousukauden huippua? HS selvitti, mihin rahamme nyt menevät

    10. 10

      Juutalainen seurakunta: Weekend-festivaalin aikana hajotettu hautausmaan muuri on historiallisesti arvokas – ”Käsivoimin on revitty kiviä alas”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi valtio velkaantuu yhä, vaikka Suomi elää nousukauden huippua? HS selvitti, mihin rahamme nyt menevät

    2. 2

      Pastan ja riisin välttelyllä voi olla vakavia seurauksia, kertoo tuore tutkimus – asiantuntijat neuvovat, miten vähentää hiilihydraatteja turvallisesti

    3. 3

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    4. 4

      Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhuri kuvailee Weekend Festivalin aiheuttamia ongelmia pitkän uransa pahimmiksi – festivaalin edustaja ja poliisi eivät jaa näkemystä tuhoista

    5. 5

      Suomalaisia miniasuntoja kauhistellaan jo ulkomailla, sanoo kaupunkiprofessori Mari Vaattovaara – ”Köyhille rakennetaan hellahuoneita”

    6. 6

      ”Teen tyhjänpäiväistä mukatyötä” – Sari tekee viikon hommat päivässä, ja moni muukin kokee työnsä turhaksi

      Tilaajille
    7. 7

      Trump ihastui tosi-tv-tähden häikäilemättö­myyteen mutta ei arvannut, mihin se johtaisi – Näin Omarosa Manigault-Newmanista tuli Valkoisen talon uusi vihollinen

    8. 8

      Yhä useampi meistä saa syövän, mutta miksi? Jopa 40 prosenttia syövistä voisi jäädä syntymättä, jos ihmiset eläisivät paremmin

      Tilaajille
    9. 9

      Neljää naista syytetään Tomi Metsäketoon kohdistuneesta törkeästä kunnianloukkauksesta – liittyy Facebook-kirjoitteluun

    10. 10

      New York Times: #metoo-johto­hahmo Asia Argento maksoi satoja­tuhansia dollareita häntä seksuaalisesta ahdistelusta syyttäneelle miehelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yali Liu hämmästyi, kun suomalaiskollegat ottivat lounaspuheet tosissaan – Kolme Suomessa työskentelevää ulkomaalaista kertoo, miten me teemme töitä

      Tilaajille
    2. 2

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    3. 3

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

    4. 4

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    5. 5

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    6. 6

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    7. 7

      Festareiden silmiinpistävät: Flow’hun kultaisiin legginseihin pukeutuneet miehet: “Missään muualla kuin Mummotunnelissa mua ei ole kähmitty näin paljon”

    8. 8

      Genovan alueelle julistettiin vuoden hätätila tiistain siltaromahduksen vuoksi – Video näyttää täpärän pelastumisen

    9. 9

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    10. 10

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Ensin jätkäsaarelaiset menettivät 8-ratikan, nyt sitä korvaavat bussit ovat jatkuvissa vaikeuksissa – ”Vaikka laittaisimme sinne kuinka paljon autoja, ne seisovat ruuhkassa”
    3. Yksi kuoppa Kurvissa halvaannutti tuhansien ihmisten työmatkan maanantaiaamuna Helsingissä – Sähköverkkotyöt keskeytettiin ruuhkien takia ja urakkaa päätettiin jatkaa yöllä
    4. Näyttämötaiteilija Urho Somersalmi surmasi vaimonsa eläkelahjaksi saamallaan kirveellä, eikä jättänyt Kansallisteatteria kuolemankaan jälkeen – Uusi kirja kokoaa Helsingin hirveät kummitustarinat
    5. Neljää naista syytetään Tomi Metsäketoon kohdistuneesta törkeästä kunnianloukkauksesta – liittyy Facebook-kirjoitteluun
    6. Yksityistetty vankila luisui niin pahaan kaaokseen, että brittihallitus joutui ottamaan sen takaisin haltuunsa
    7. Uusi voimistelu­skandaali muhii Yhdysvalloissa: arvostettua valmentajaa syytetään henkisestä ja fyysisestä ahdistelusta – treenien aluksi kootaan ”läskiryhmä”
    8. Paavi julkaisi kirjeen, jossa hän tuomitsee lapsia hyväksi­käyttäneet papit: ”Hylkäsimme pienokaiset”
    9. Kokoomuksen ex-ministeri Lenita Toivakka ei lähde enää ehdolle vaaleissa – jättää politiikan kokonaan
    10. Espanjan poliisi ampui poliisi­asemalle veitsen kanssa hyökänneen miehen
    11. Hallituspuolueet jyräsivät opposition: Eduskunnan sote-valiokunta ei enää kuule asiantuntijoita
    12. Näytä lisää