Kulttuuri

Radiosta kuului vähintään kaksi ulkomaista kappaletta yhtä kotimaista kohden viime vuonna – soitetuin kotimainen kappale oli Haloo Helsinkiä

Ylellä kotimaisen musiikin vähäisyys selittyy ruotsinkielisten kanavien musiikkivalinnoilla.

Vuoden soitetuin kotimainen kappale oli Haloo Helsingin Hulluuden Highway, joka soi yhteensä yli 12 300 kertaa radiossa, tv:ssä ja keikoilla.

Teoston kokoamien tietojen mukaan kotimaisen musiikin osuus kaikesta valtakunnallisilla radiokanavilla soitetusta musiikista oli kuitenkin yllättävän pieni.

Kaupallisilla kanavilla se oli 33 prosenttia ja Ylen valtakunnallisilla kanavilla vain 26 prosenttia.

Vielä vuonna 2010 Ylellä kotimaisen musiikin osuus oli 39 prosenttia ja kaupallisilla pienempi, 36 prosenttia. Sen jälkeen osuudet ovat kääntyneet toisinpäin, ja Ylellä kotimaisen musiikin osuus on jäänyt alle 30 prosentin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ilmiö selittyy Ylen ruotsinkielisillä kanavilla. Varsinkin nuoremmalle yleisölle suunnatulla Yle X3M:llä ohjelma-ajasta suuri osa on musiikkia, mutta suomalaista musiikkia siitä on vain viisi prosenttia.

Teosto laskee osuudet kanavilla soitetun musiikin minuuttimääristä. Suosituimmilla kanavilla kotimainen musiikki soi paljon keskiarvoa enemmän.

Ylen Radio Suomen musiikista kotimaista oli viime vuonna 47 prosenttia, ja paljon klassista soittavassa Radio 1:ssä 37 prosenttia.

Myös YleX soittaa kotimaista. Sen viime vuoden soitetuimmista kappaleista yli puolet oli suomalaista alkuperää. Kaikesta kanavan soittamasta musiikista kotimaista oli 34 prosenttia.

Kaikkien Ylen kanavien soitetuin kappale oli Luis Fonsin ja Daddy Yankeen Despacito. Kymmenen soitetuimman listalla oli vain kaksi kotimaista: Jenni Vartiaisen Se oikea ja Vesalan Muitaki ihmisii.

Kaupallisilla kanavilla soitetuin oli Ed Sheeranin Shape Of You, ja siellä top kymppiin kotimaisista pääsivät Reino Nordinin Antaudun, Robinin Hula hula ja Haloo Helsingiltä kaksikin kappaletta: Hulluden Highway ja Rakas.

Teosto kerää vuosittain myös tiedot keikoilla ja tanssipaikoissa soitetuimmasta elävästä musiikista.

Elävän musiikin soitetuin on Rauli Badding Somerjoen alun perin levyttämä Paratiisi, jota muut esittäjät soittivat keikoilla eniten.

Paratiisi on ollut elävän musiikin suosituin kappalevalinta jo vuodesta 2000.

Elävän musiikin listalla valtaosa on kokonaan tai osittain suomalaista. Teosto laskee kotimaisuusasteen sen mukaan, kuinka suuri osa kappaleen tekijöistä on suomalaisia.

Niinpä suomenkielinen käännösiskelmä on vain osittain kotimaista, kun taas Somerjoen säveltämä ja Arja Tiaisen ja Somerjoen sanoittama Paratiisi on täysin suomalainen teos.

11.7. klo 9.30 Korjattu tieto, että Hulluden Highway olisi kaikkein soitetuin kappale. Se oli soitetuin kotimainen kappale.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Radio
  • Listahitit
  • Pop
  • Kulttuuri
  • Ilkka Mattila

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Krp: Turun saaristossa huomiota herättävä operaatio epäillyn talousrikoksen takia – suomalaisen osakeyhtiön epäillään pesseen rahaa usean miljoonan euron edestä

    2. 2

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    3. 3

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    5. 5

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    6. 6

      Poikkeuksellisen lämmin yö ennakoi Mauri-myrskyä, joka riepottelee lähes koko Suomea lauantaina – Knud laantui nopeasti Ruotsissa

    7. 7

      Tarkkuuskiväärin kanssa pullistellut Putin mokaili aseenkäytössä – Lepsuilu kertoo presidentin viimeisen kauden syndroomasta

    8. 8

      Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho eroavat – ”Emme luovuttaneet helpolla”, Kaikkonen sanoo

    9. 9

      ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

      Tilaajille
    10. 10

      Jasper Pääkkösestä tuli Spike Leen elokuvan psykopaattirasisti, koska ohjaaja ihastui häneen kesken koekuvausten – lauantaina Lee menee Pääkkösen saunaan ja suunnittelee yhteistyön jatkumista

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    2. 2

      ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

      Tilaajille
    3. 3

      Jaakko Pitkäjärvi osti puolen miljoonan euron McLaren 720:n – sitten ”brutaali vehje” lipesi

    4. 4

      Alusvaateketju julkaisi ”seksikkään Handmaid’s Tale -asun” – internet raivostui, yhtiö poisti asun ja todellisuutemme otti taas askeleen lähemmäs satiiria

    5. 5

      Eduskunta äänesti Soinin luottamuksen puolesta äänin 100–60, kokoomuksen rivit rakoilivat

    6. 6

      Tarkkuuskiväärin kanssa pullistellut Putin mokaili aseenkäytössä – Lepsuilu kertoo presidentin viimeisen kauden syndroomasta

    7. 7

      Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho eroavat – ”Emme luovuttaneet helpolla”, Kaikkonen sanoo

    8. 8

      Neljä kokoomuksen naista kieltäytyi tukemasta Soinia – kokivat ”painostusta” ja ”vähättelyä”

    9. 9

      Jasper Pääkkösestä tuli Spike Leen elokuvan psykopaattirasisti, koska ohjaaja ihastui häneen kesken koekuvausten – lauantaina Lee menee Pääkkösen saunaan ja suunnittelee yhteistyön jatkumista

      Tilaajille
    10. 10

      Keskusta ja kokoomus antoivat tukensa Timo Soinille – merkittävin asia äänestyksessä oli politiikan uskottavuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    6. 6

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    7. 7

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää