Kulttuuri

Ingmar Bergmanin kansainväliseen maineeseen nostaneet elokuvat nähdään tänään televisiossa – koko viikonloppu on pyhitetty ruotsalaisohjaajalle

Teema ja Fem juhlistavat ruotsalaisohjaajan 100-vuotispäivää. Erikoisohjelmistossa on muun muassa Bergmanin keskeisiä elokuvia sekä lähetys hänen kunniakseen järjestetyistä juhlista Gotlannista.

Tietenkin ruotsalaisohjaaja Ingmar Bergman syntyi aivan keskellä hehkeintä kesää, 14. heinäkuuta, ja juuri tänään siitä tulee kuluneeksi tasan sata vuotta. Sen kunniaksi Teema ja Fem ovat yhdistäneet voimansa ja koonneet viikonlopuksi Bergman-ohjelmiston.

Lauantaina nähdään Bergmanin kuuluisat varhaistyöt, Mansikkapaikka (1957) ja Kesäyön hymyilyä (1955). Molemmilla elokuvilla Bergman nousi kansainväliseen maineeseen.

Mansikkapaikka on nuorehkon miehen ohjaustyöksi hämmästyttävän kypsä, sillä se kuvaa vanhenemista. Pääosaa näyttelee ruotsalainen mykän elokuvan ohjaaja Victor Sjö­ström, Bergmanin tärkeä esikuva.

Kesäyön hymyilyä on tyylipuhdas romanttinen tai oikeastaan eroottinen komedia mutta pinnan alla ilkeäkin. Tapahtumat tiivistyvät ruotsalaisessa kesäyössä joskus 1800-luvun lopulla, kun miehet ja naiset naivat iloisesti ristiin ja joutuvat sitten setvimään välejään. Myös Kesäyön hymyilyssä Bergman näyttää jo taitonsa sekä käsikirjoittajana että ohjaajana.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Esikuvista puheen ollen: Woody Allen teki Kesäyön hymyilystä oman versionsa, Kesäyön seksikomedian (1982), puolestaan kunnianosoituksena suurelle ruotsalaisohjaajalle.

Victor Sjöström on Bergman-viikonlopun yksi teema. Sunnuntaipäivällä esitetään yksi Bergmanin lempielokuvista, Sjöströmin Ajomies (1921), joka perustuu Selma Lagerlöfin romaaniin. Illalla nähdään Bergmanin kirjoittama ja ohjaama kamari­draama Kuvantekijät (2000), jossa Sjöström (Lennart Hjulström) näyttää elokuvansa Lagerlöfille (Anita Björk), ja keskustelun sekoittaa nuori näyttelijä Tora Teje (Elin Klinga). Näytelmään perustuva tv-elokuva on turhan teatraalinen, ja sitä onkin esitetty harvoin.

Bergman-viikonloppuun kuu­luu haastatteluohjelma, joka on kuvattu ohjaajan kotitalossa Gotlannissa. Siinä esiintyy joukko ohjaajia ja näyttelijöitä sekä ohjaajan poika Ingmar Bergman junior, ja yksi tärkeistä aiheista on Bergmanin naiskuvat, joita onkin syytä edelleen ihailla mutta varmasti niitä pitäisi myös arvioida uudelleen.

Sunnuntain ohjelmaan kuuluu vielä erikoisempi näkökulma: tanssiohjelma Ingmar Bergman koreografin silmin.

Teeman ja Femin Bergman-yhteistyö jatkuu syksyllä ja talvella. Tulossa on muun muassa uusi neliosainen sarja Bergmanin työstä ja elämästä.

Myös CMore-suoratoistopalvelusta löytyy hyvä valikoima Bergmanin elokuvia.


Mansikkapaikka, Teema la klo 20.00. Kesäyön hymyilyä, Teema la klo 21.30. Ajomies, Teema su klo 12.00. Ingmar Bergman koreografin silmin, Teema su klo 13.50. Onnea Ingmar Bergman, Fem su klo 18.30. Kuvantekijät, Fem su klo 22.00. Myös Yle Areena.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Televisio
  • Ingmar Bergman
  • Leena Virtanen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    2. 2

      Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho eroavat

    3. 3

      ”Erittäin fiksu”, sanoo ohjaaja Spike Lee elokuvansa psykopaattirasistista Jasper Pääkkösestä – Viikonloppuna Lee kylpee Pääkkösen saunassa, sillä yhteistyö jatkuu

      Tilaajille
    4. 4

      Neljä kokoomuksen naista kieltäytyi tukemasta Soinia – kokivat ”painostusta” ja ”vähättelyä”

    5. 5

      ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

      Tilaajille
    6. 6

      Alusvaateketju julkaisi ”seksikkään Handmaid’s Tale -asun” – internet raivostui, yhtiö poisti asun ja todellisuutemme otti taas askeleen lähemmäs satiiria

    7. 7

      Jaakko Pitkäjärvi osti puolen miljoonan euron McLaren 720:n – sitten ”brutaali vehje” lipesi

    8. 8

      May: ”Brexit-neuvottelut ovat umpikujassa” – Ellei EU ota seuraavaa askelta, Britannia varautuu jättämään sen ilman pelisääntöjä tulevasta

    9. 9

      Kiista soluasunnon tiskialtaalla johti yli sataan veitseniskuun Mikkelissä – oikeus tuomitsi opiskelijan murhasta

    10. 10

      Keskusta ja kokoomus antoivat tukensa Timo Soinille – merkittävin asia äänestyksessä oli politiikan uskottavuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa

    2. 2

      Alusvaateketju julkaisi ”seksikkään Handmaid’s Tale -asun” – internet raivostui, yhtiö poisti asun ja todellisuutemme otti taas askeleen lähemmäs satiiria

    3. 3

      Eduskunta äänesti Soinin luottamuksen puolesta äänin 100–60, kokoomuksen rivit rakoilivat

    4. 4

      Jaakko Pitkäjärvi osti puolen miljoonan euron McLaren 720:n – sitten ”brutaali vehje” lipesi

    5. 5

      ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

      Tilaajille
    6. 6

      Ketogeeninen ruokavalio on trendi, jossa paino voi pudota nopeastikin – Ravitsemus­terapeutti: ”En kannusta, koska dieetti voi johtaa aineenvaihdunnallisiin ongelmiin”

    7. 7

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    8. 8

      ”27 oppilaan luokalla on viisi historiankirjaa” – HS kysyi helsinkiläis­vanhemmilta lasten koulu­kirjoista, ja tulos on häkellyttävä

      Tilaajille
    9. 9

      Aftonbladet: Oppilas vangittiin Ruotsissa epäiltynä opettajan raiskauksesta

    10. 10

      Eppu Normaalin Pantse Syrjää syytetään vaimonsa rajuista pahoinpitelyistä – Syrjä kiistää syytteet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    4. 4

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    5. 5

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Ahvenanmaa saattaa saada brexitissä Suomen ainoan ”maakuntamepin” – Eduskunta pohtii, voisiko Suomen uuden paikan antaa pysyvästi Ahvenanmaalle
    3. Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho eroavat
    4. Trump vaati Twitterissä todisteita naiselta, joka syyttää Kavanaughia seksuaalisesta häirinnästä
    5. Kymmeniä yhä kadoksissa lautan kaaduttua Victoriajärvellä Tansaniassa – yli sata ruumista löydetty
    6. Suomen ensimmäinen #metoo-oikeudenkäynti alkoi – Laulaja Tomi Metsäketoa koskevista kirjoituksista haetaan sakkorangaistuksia
    7. May: ”Brexit-neuvottelut ovat umpikujassa” – Ellei EU ota seuraavaa askelta, Britannia varautuu jättämään sen ilman pelisääntöjä tulevasta
    8. FC Barcelonan pelaajat osaavat tehdä yhden kysymyksen lihasvamman sattuessa: ”Olenko menossa Turkuun?” – joukkueen lääkäri oli torstaina mukana tuoreimmassa leikkauksessa
    9. Espanjan jalkapalloliitto haluaa kieltää Barcelona–Girona-ottelun pelaamisen Yhdysvalloissa – Liitto kaipaa syytä katalonialaisjoukkueiden valinnalle, väittää urheilulehti
    10. Tunti sitten
    11. Kiista soluasunnon tiskialtaalla johti yli sataan veitseniskuun Mikkelissä – oikeus tuomitsi opiskelijan murhasta
    12. ”Erittäin fiksu”, sanoo ohjaaja Spike Lee elokuvansa psykopaattirasistista Jasper Pääkkösestä – Viikonloppuna Lee kylpee Pääkkösen saunassa, sillä yhteistyö jatkuu Tilaajille
    13. Näytä lisää