Kulttuuri

Akvarellinäyttely vetää yleisöä Liljevalchsiin – HS kertoo lisäksi neljä muuta tärppiä Tukholman näyttelyihin

Tukholma

Akvarellien mestari Lars Lerin (s. 1954) on saanut käyttöönsä koko Liljevalchsin taidehallin. Sinne kannattaa suunnistaa, vaikka tekeillä olevan lisärakennuksen takia taidehalli on piilossa aitojen takana.

Vaikuttavat Syyria-näkymät on ryhmitelty omaksi kokonaisuudekseen, samoin suositut linnut ja metrien levyiset kuvat kirjahyllyistä. Lerin saa näyttää monipuolisuutensa kokonaisuudessa, jonka hyvin teemoitetusta rytmityksestä vastaa taidehallin johtaja Mårten Castenfors. Näyttely on yksi kesän yleisösuosikeista, kunnon tapaus.

Lars Lerin 9.9. asti, Liljevalchs, ma–to 10–18, pe–su 11–17. www.liljevalchs.se

Prins Eugens Waldemars­udde jatkaa hiukan unohdukseen jääneiden naistaiteilijoiden esittelyä. Sigrid Hjertén (1885–1948) oli taitava koloristi, jonka elämää leimasi loppupuolella horjuva mielenterveys. Hjertén vietti viimeiset vuotensa Beckombergan mielisairaalassa.

Uuteen elämäkertaan perustuva sadan teoksen näyttely esittelee seikkaperäisesti Hjerténin tyylin muutosta, aivan viimeisiä maalauksia myöten. Hjertén oli naimisissa taiteilija Isaac Grünewaldin kanssa, ja puolisot joutuivat välillä myös kilpailemaan samoista tilaustöistä. Myös Grünewaldilta on kokonaisuudessa joitakin teoksia, samoin pariskunnan pojalta Ivan Grünewaldilta.

Prins Eugens Waldemarsudde, ti–su 11–17, to 20 asti. www.waldemarsudde.se
Thielska Galleriet Djurgårdenin kärjessä tarjoaa harvinaisuuden. Thyra Kleen (1874–1951), oli laajasti matkustellut taiteilijapersoona, joka jätti teoksensa ja kotinsa testamentilla Ruotsin valtionarkistolle määräten että niitä saa esitellä vasta 50 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Piirustusten viiva on eloisa, ja väkevistä akvarelleista ja öljymaalauksista henkii vahva suhde vuosi­sadan vaihteen symbolismiin.

Thielska Galleriet 23.9. saakka, ti–su 12–17, to 20 asti.

Fotografiskassa esittäytyvät muun muassa slovakialainen Evelyn Bencicova ja saksalainen Cathleen Naundorf, joka rakentaa suuret muotikuvansa maalausten tyyliin, työstämällä valokuvia huolella jälkikäteen. Valokuvajournalistina aloittanut Naundorf vaihtoi muotikuvaukseen 1990-luvulla ja on kuvannut muun muassa Chanelin, Diorin ja Valentinon muotitaloille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Bencicovan (s. 1992) tyyli on riisutumpi, välillä liki mono­kromaattinen. Näyttelyn nimi Merror on yhdistelmä peilistä ja erheestä (mirror/error), ja jotakin vinksahtanutta ja häiritsevää monissa kuvissa onkin. Niissä on myös ankaruutta, tai täsmällisyyttä; riippuu katsojasta.

Linda ­Mc­Cartneyn (1941–­1998) ja Mary McCartneyn (s. 1969) yhteis­näyttely päästää kurkistamaan julkkis­perheen kulissien taakse. Paul McCartney on tallentunut moniin sympaattisiin ja henkilökohtaisiin kuviin, samoin parin toinen yhteinen tytär, muoti­suunnittelijana sittemmin tunnettu Stella McCartney (s. 1971).

Kuvilla ei ole nimiä, eikä mitään tietoja esimerkiksi kuvaus­ajan­kohdasta anneta, mikä häiritsee. Mieluusti tietäisi, missä esimerkiksi Mick Jagger, Aretha Franklin tai Jimi Hendrix on kuvattu. Fotografiska tarjoaa myös useita muita näyttelyitä ja on jälleen käynnin väärti, vaikka Slussenin remontin takia reitti onkin hiukan sekava.

Fotografiska, joka päivä 9–23. www.fotografiska.com

Norjassa 1934 syntyneestä Peter Dahlista tuli Ruotsissa omaperäinen taiteilija, joka kehitteli mielikuvitukselliseen Caribanien-maailmaansa. Siihen liittyvät teokset ovat hätkähdyttäviä pikkutarkkuudessaan. Sangen epäsovinnainen kuninkaalliskuva kohautti 1960-luvulla. Siinä prinsessa Sibylla nostaa hametta, ja häntä tervehtivältä herralta on jäänyt sepalus pahasti auki. Dahlin keskeisten töiden komeassa retrospektiivissa Sven-Harryn taidemuseossa on myös vaikuttava seinän­kokoinen Bellman-sarjaan kuuluva teos ja tuorein kolmois­omakuva vuodelta 2016. Se esitellään taiteilijan todennäköisesti viimeiseksi jäävänä työnä.

Peter Dahls världar 19.8. asti, Sven-Harry’s konstmuseum, ke–pe 11–19, la–su 11–17. www.sven-harrys.se

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuvataide
  • Tukholma
  • Näyttelyt
  • Kulttuuri
  • Pirkko Kotirinta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Venezuelan talous­kaaos sukeltaa uusiin syvyyksiin maanantaina: Presidentti lupaa kansalle 36-kertaisen palkan­korotuksen ja leikkaa viisi nollaa rahan perästä

    2. 2

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    4. 4

      Tove Jansson kirjoitti vuonna 1979 onnettomaksi tekevästä arkkitehtuurista – se tulee mieleen, kun katsoo Jätkäsaarta ja Kalasatamaa

    5. 5

      Mitä useamman auton jengiläiset polttavat Ruotsin lähiöissä, sitä paremman vaaliaseen saa Jussi Halla-aho

    6. 6

      Kaljaa, sikareita ja miesten välttelyä – satavuotiaiden selitykset ontuvat, mutta tiede on viimein löytämässä pitkän iän salaisuuden

      Tilaajille
    7. 7

      Camden Elliott on Trumpia palvovan Amerikan kasvatti, joka vaihtoi kotiseudun huippuyliopistoon – Paluu Etelä-Virginiaan on kuin matka vieraaseen maahan

      Tilaajille
    8. 8

      Jätkäsaaren suunnittelussa tehtiin suuri virhe

    9. 9

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    10. 10

      Sivullisten valppaus pelasti: aamu-uinnille lähtenyt iäkäs nainen oli hukkua Helsingissä, pelastus­laitos elvytti viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    2. 2

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    3. 3

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    4. 4

      Kaljaa, sikareita ja miesten välttelyä – satavuotiaiden selitykset ontuvat, mutta tiede on viimein löytämässä pitkän iän salaisuuden

      Tilaajille
    5. 5

      ”Miten te suomalaiset oikein selviätte hankalan luonteenne kanssa?”– Kiinalaiset rakastuivat sosiaalisesti kömpelöön Mattiin, joka välttelee ihmisten kohtaamista

    6. 6

      Jätkäsaaren suunnittelussa tehtiin suuri virhe

    7. 7

      Tove Jansson kirjoitti vuonna 1979 onnettomaksi tekevästä arkkitehtuurista – se tulee mieleen, kun katsoo Jätkäsaarta ja Kalasatamaa

    8. 8

      Mitä useamman auton jengiläiset polttavat Ruotsin lähiöissä, sitä paremman vaaliaseen saa Jussi Halla-aho

    9. 9

      Suomalaismiehen epäillään joutuneen yli 30 miljoonan euron arvoisen bitcoin-kavalluksen uhriksi – Huijauksen taustalla on thaimaalaisia julkkiksia ja pankkien laiminlyöntejä

    10. 10

      Weekend Festivalin porteilla jouduttiin perjantaina jonottamaan tunteja – miksi tapahtuman ympärillä tuntuu kuohuvan vuodesta toiseen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Toimittaja ja kirjailija Perttu Häkkinen on kuollut – Flow-festivaalilla pidettiin hiljainen hetki

    2. 2

      Yali Liu hämmästyi, kun suomalaiskollegat ottivat lounaspuheet tosissaan – Kolme Suomessa työskentelevää ulkomaalaista kertoo, miten me teemme töitä

      Tilaajille
    3. 3

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    4. 4

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    5. 5

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    6. 6

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    7. 7

      Festareiden silmiinpistävät: Flow’hun kultaisiin legginseihin pukeutuneet miehet: “Missään muualla kuin Mummotunnelissa mua ei ole kähmitty näin paljon”

    8. 8

      Genovan alueelle julistettiin vuoden hätätila tiistain siltaromahduksen vuoksi – Video näyttää täpärän pelastumisen

    9. 9

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    10. 10

      Niklas nosti 2 000 euron pikavipin, hyppäsi bussiin ja pelasi rahat loppuun työmatkalla – ”Unelmien toimiala” takoo satumaisia tuottoja mutta jättää jälkeensä rumia tarinoita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Jari-Matti Latvalan auto petti viimeisenä päivänä – Ott Tänak ajoi Saksan MM-rallin voittoon, Esapekka Lappi kolmas
    3. Tunti sitten
    4. Genovan silta­turman etsinnät on päätetty, kuolleita 43
    5. Venezuelan talous­kaaos sukeltaa uusiin syvyyksiin maanantaina: Presidentti lupaa kansalle 36-kertaisen palkan­korotuksen ja leikkaa viisi nollaa rahan perästä
    6. Allekirjoitukset täyteen viimeisenä mahdollisena päivänä: Kansalaisaloite mikromuovien kieltämisestä kosmetiikassa eduskuntaan
    7. Muslimit aloittivat jälleen pyhiin­vaelluksen Mekkaan – kaaos pyritään välttämään kännykkä­sovelluksella ja kymmenillä tuhansilla turva­miehillä
    8. 2 tuntia sitten
    9. Mikä rieha! Katso videolta, kuinka Osmo Vänskä innosti Nelson Mandelan satavuotiskonsertissa Sowetossa mustat ja valkoiset villiin yhteislauluun ja tanssiin
    10. Suomalaispainija ”jekutti viime sekuntien ilmaveivillä” ruotsalaisvastustajansa – yllättävä liike vei gp-finaaliin maailmanmestaria vastaan
    11. Tiia Hautala pani rakkaan lajinsa yleisurheilun tauolle, koska koki epäonnistuneensa ja syyllisti itseään – ”Huomasin, että minä en enää pysty tähän hommaan”
    12. Sivullisten valppaus pelasti: aamu-uinnille lähtenyt iäkäs nainen oli hukkua Helsingissä, pelastus­laitos elvytti viime hetkellä
    13. Lauantai oli todennäköisesti kesän viimeinen helle­päivä – ensi viikolla koko maahan saapuu sade
    14. Näytä lisää