Kulttuuri

Samuli Kosminen hälytettiin paikalle, kun Björk tarvitsi rumpalia – nousi lavalle vain muutaman päivän treenauksen jälkeen

Kosminen tekee tällä hetkellä musiikkia uuteen Moominvalley-tv-sarjaan.

Rumpali ja perkussionisti Samuli Kosminen yllätti eilen kotiyleisön Finlandia-talossa, kun hänet nähtiin soittamassa islantilaistähti Björkin bändissä.

Konserttiarvion voit lukea täältä.

Miten Kosminen päätyi Björkin keikalle?

Studiolta vastannut Kosminen kertoo saaneensa puhelun tuurauskeikasta vain pari viikkoa sitten.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Björkin kiertueen piti loppua alun perin heinäkuun 11. päivä, mutta myöhemmin sovittiin kolmesta lisäkeikasta. Björk halusi lopuillekin keikoille rumpalin. Sigur Rósin laulaja oli vihjannut minusta”, Kosminen kertoo.

Björkin pitkäaikainen rumpali Manu Delago oli jo ehditty buukata Anoushka Shankarin kiertueelle. Hän soitti Björkin kiertueella viimeisen kerran viime viikolla Belgiassa, jonne Kosminen hälytettiin viime tiistaina.

”Lensin sinne, tapasin Manun ja pääsin ensimmäistä kertaa harjoittelemaan hänen setupillaan. Ennen lauantain keikkaa Dalhallassa Ruotsissa treenasin vielä kahtena päivänä livenauhoitusten päälle.”

Rumpalin mukaan Björk ei usein laula ennen keikkoja soundcheckissä säästääkseen ääntään. Dalhallassa hän kuitenkin tuli paikalle tervehtimään ja tsemppaamaan.

”Minut otettiin todella lämpimästi vastaan ja meininki oli kaiken kaikkiaan uskomattoman lämminhenkinen. Björk suhtautui erittäin kannustavasti”, Kosminen kertoo.

Yhdessä laulajan kanssa Kosminen soitti ensimmäistä kertaa vasta yleisön edessä.

Kosminen soittaa vielä Björkin kiertueen viimeisellä keikalla Roomassa 30. heinäkuuta. Hänen mukaansa Ruotsin- ja Suomen-keikat ovat menneet hyvin ja myös päätähti on ollut tyytyväinen. Kyseessä oli kuitenkin vain muutaman keikan tuuraus.

”On ihan tyypillistä, että jos kiertueaikataulu muuttuu alkuperäisestä, muusikko on jo saattanut ottaa muita töitä vastaan.”

Kosminen työskentelee tällä hetkellä Pekka Kuusiston kanssa. He tekevät musiikkia uuteen Moominvalley -tv-sarjaan. Tekemistä riittää, mutta tästä sijaisuudesta hän ei halunnut kieltäytyä.

”Kun minulle soitettiin, ainoa kysymysmerkki oli aikatauluttaminen. Björkin musiikin rytmit ovat tyyliltään minulle luontevia, mutta tässä aikataulussa opittavaa oli paljon. Olen kiitollinen, että juuri minua pyydettiin mukaan.”

Oikaisu 19.7. klo 9.30: Samuli Kosmisen oikea sukunimi on nykyään Kosminen, eikä enää Koskinen, kuten jutussa luki.

Kuka?

Samuli Kosminen


 Samuli Kosminen on suomalainen rumpali ja perkussionisti. Hän on syntynyt vuonna 1974 ja asuu Helsingissä.

 Hänet tunnetaan lukuisista kokoonpanoista. Kosminen on soittanut muun muassa Kimmo Pohjosen kanssa, Aki Sirkesalo & Lemmenjättiläisissä ja Sami Saaren Cosmosonic-kokoonpanossa.

 Vuonna 1998 Kosminen edusti Suomea Euroviisuissa yhdessä Edea-yhtyeen kanssa.

 Kosminen tuotti huippusuositun PMMP:n viimeisen albumin Matkalaulu.

 Hän on ollut mukana tuottamassa myös Paperi T:n tuoretta kakkosalbumia Kaikki on hyvin. Hän tekee yhteistyötä kansainvälisten nimien, kuten Kronos Quartet, Olafur Eliasson ja Emiliana Torrini.

 Viime vuosina Kosminen on työskennellyt paljon Islannissa. Hän on ollut tekemässä runsaasti elokuvamusiikkia, esimerkiksi tänä kesänä nähtyihin Adrift- ja Sicario 2 -elokuviin. Kosminen soittaa myös islantilaisyhtye Múmissa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Björk
  • Konsertit
  • Musiikki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trump ihastui tosi-tv-tähden häikäilemättö­myyteen mutta ei arvannut, mihin se johtaisi – Näin Omarosa Manigault-Newmanista tuli Valkoisen talon uusi vihollinen

    2. 2

      Pastan ja riisin välttelyllä voi olla vakavia seurauksia, kertoo tuore tutkimus – asiantuntijat neuvovat, miten vähentää hiilihydraatteja turvallisesti

    3. 3

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    4. 4

      Kuvakooste: Weekend Festival päättyi ilta-aurinkoon

    5. 5

      Tuhannet opiskelijat saavat jälleen pian kirjeen, jossa pyydetään selitystä hitaasti edenneille opinnoille – ”Jos asiaa ei selvitä, tuki lakkautetaan armottomasti”

    6. 6

      Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhuri kuvailee Weekend Festivalin aiheuttamia ongelmia pitkän uransa pahimmiksi – festivaalin edustaja ja poliisi eivät jaa näkemystä tuhoista

    7. 7

      Helsingin keskustaan ilmestyneistä kumpareista tuli somehitti ja lasten suosikki – ”Jännä kalteva pinta houkuttelee pyllähtämään”

    8. 8

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    9. 9

      Kaljaa, sikareita ja miesten välttelyä – satavuotiaiden selitykset ontuvat, mutta tiede on viimein löytämässä pitkän iän salaisuuden

      Tilaajille
    10. 10

      Venezuelan talous­kaaos sukeltaa uusiin syvyyksiin maanantaina: Presidentti lupaa kansalle 36-kertaisen palkan­korotuksen ja leikkaa viisi nollaa rahan perästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    3. 3

      Kaljaa, sikareita ja miesten välttelyä – satavuotiaiden selitykset ontuvat, mutta tiede on viimein löytämässä pitkän iän salaisuuden

      Tilaajille
    4. 4

      Pastan ja riisin välttelyllä voi olla vakavia seurauksia, kertoo tuore tutkimus – asiantuntijat neuvovat, miten vähentää hiilihydraatteja turvallisesti

    5. 5

      Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhuri kuvailee Weekend Festivalin aiheuttamia ongelmia pitkän uransa pahimmiksi – festivaalin edustaja ja poliisi eivät jaa näkemystä tuhoista

    6. 6

      Tove Jansson kirjoitti vuonna 1979 onnettomaksi tekevästä arkkitehtuurista – se tulee mieleen, kun katsoo Jätkäsaarta ja Kalasatamaa

    7. 7

      Mitä useamman auton jengiläiset polttavat Ruotsin lähiöissä, sitä paremman vaaliaseen saa Jussi Halla-aho

    8. 8

      Venezuelan talous­kaaos sukeltaa uusiin syvyyksiin maanantaina: Presidentti lupaa kansalle 36-kertaisen palkan­korotuksen ja leikkaa viisi nollaa rahan perästä

    9. 9

      Camden Elliott on Trumpia palvovan Amerikan kasvatti, joka vaihtoi kotiseudun huippuyliopistoon – Paluu Etelä-Virginiaan on kuin matka vieraaseen maahan

      Tilaajille
    10. 10

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Toimittaja ja kirjailija Perttu Häkkinen on kuollut – Flow-festivaalilla pidettiin hiljainen hetki

    2. 2

      Yali Liu hämmästyi, kun suomalaiskollegat ottivat lounaspuheet tosissaan – Kolme Suomessa työskentelevää ulkomaalaista kertoo, miten me teemme töitä

      Tilaajille
    3. 3

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    4. 4

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    5. 5

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    6. 6

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    7. 7

      Festareiden silmiinpistävät: Flow’hun kultaisiin legginseihin pukeutuneet miehet: “Missään muualla kuin Mummotunnelissa mua ei ole kähmitty näin paljon”

    8. 8

      Genovan alueelle julistettiin vuoden hätätila tiistain siltaromahduksen vuoksi – Video näyttää täpärän pelastumisen

    9. 9

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    10. 10

      Niklas nosti 2 000 euron pikavipin, hyppäsi bussiin ja pelasi rahat loppuun työmatkalla – ”Unelmien toimiala” takoo satumaisia tuottoja mutta jättää jälkeensä rumia tarinoita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Klubi hakkasi päätä seinään 90 minuuttia, Kemi taisteli pisteen Helsingistä – ”Emme saaneet horjuvaa vastustajaa kaadettua nurin”
    3. Genovan silta­turman etsinnät on päätetty, kuolleita 43
    4. Kuvakooste: Weekend Festival päättyi ilta-aurinkoon
    5. Sara Kuivisto päihitti 1000 metrin juoksun 30 vuotta vanhan Suomen ennätyksen – ”Olisin voinut juosta kovempaakin”
    6. Varamiehinen IFK taisteli Veikkausliigassa pisteen Honkaa vastaan – espoolaissydämet pomppasivat ottelun lopussa toden teolla
    7. Tunti sitten
    8. Tuhannet opiskelijat saavat jälleen pian kirjeen, jossa pyydetään selitystä hitaasti edenneille opinnoille – ”Jos asiaa ei selvitä, tuki lakkautetaan armottomasti”
    9. Manchester United kompuroi Valioliigassa Brightonin vieraana – Laukoi vain kaksi kertaa maalia kohti
    10. 2 tuntia sitten
    11. Pystyykö kunto­pyörää polkemalla tuottamaan sähköä kotiin? Entä riittävätkö kodin aurinko­paneelit sähköauton lataamiseen? Asian­tuntija vastaa
    12. Trump ihastui tosi-tv-tähden häikäilemättö­myyteen mutta ei arvannut, mihin se johtaisi – Näin Omarosa Manigault-Newmanista tuli Valkoisen talon uusi vihollinen
    13. Saksan jalkapalloliiton puheenjohtaja ottaa kantaa Mesut Özil -kohuun: ”Minun olisi pitänyt ottaa selkeämpi rooli, kun joistakin suunnista tuli rasistisia hyökkäyksiä”
    14. Näytä lisää