Kulttuuri    |   Kirja-arvostelu

”Olen luoja! Jumala!” – Nuori kirjailijarenttu pitää itseään väärinymmärrettynä nerona rujossa sarjakuvassa, jonka suomentaminen on kulttuuriteko

Noah Van Sciverin kuvaa sarjakuvassaan lahjattomuuden ja suurten luulojen törmäystä.

Sarjakuva

Noah Van Sciver: Fante Bukowski. Suom. Seppo Lahtinen. Sammakko. 80 s.

Sarjakuva ei ole kirjallisuutta enempää kuin kuvataidettakaan, vaan oma ilmaisuvälineensä ja taiteensa. Mutta se voi tietenkin käsitellä vaikka kirjallisuutta tai olla tyyliltään kirjallista. Noah Van Sciverin Fante Bukowski on vähän kumpaakin.

Maailmassa ja varsinkin Yhdysvalloissa riittää Charles Bukowskin innoittamia kirjailijaksi haluavia, jotka luulevat, että kykyjä kehitetään kykkimällä baareissa juomassa liikaa kaljaa.

Van Sciverin sarjakuvan päähenkilö on yksi sellainen. 23-vuotias Kelly Perkins on jopa ottanut itselleen nimen Bukowskilta (1920–94) ja tämän esikuvalta John Fantelta (1909–83). Hän uskoo olevansa kirjallinen nero ja väärinymmärretty, koska ei ole vuodessa saanut mainetta ja menestystä.

Fante Bukowskin edesottamukset etenevät katkelmissa, joissa hän kohtaa erilaisia tyyppejä. Niistä muodostuu kitkerän ironinen luonnetutkielma nuoresta miehestä, joka on niin täynnä itseään, ettei vaivaudu kiinnittämään huomiota muihin muuten kuin hyötyäkseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Aloittelevan rentun tapaamat tyypit ovat yleensä sitä mäntimpiä mitä menestyneempiä.

On muun muassa runopienlehden julkaisija, vaikutusvaltainen kirjallisuusagentti ja arvostusta janoava esikoiskirjailija Audrey, jonka kanssa Fante Bukowski virittelee suhdetta.

Isoin mäntti koko sakissa on Fante Bukowski. Kaikki muut ovat myös kiinnostavampia ihmisiä kuin hän – mukaan lukien kantaräkälän vanha juoppo, jonka kanssa Fante Bukowski päätyy usein istumaan.

Siitä ristiriidasta kasvaa Van Sciverin hapan huumori. Hän piirtää tunnelmaan sopivan rujosti. Kaikki korostaa Fante Bukowskin hölmön elämän ankeutta. Taustat jäävät viitteellisiksi ja värit näyttävät suttuisilta.

Fante Bukowski ilmestyi alun perin Fantagraphics-kustantamolta vuonna 2015 ja oli Van Sciverin (s. 1984) läpimurto. Sitä ennen hän julkaisi ahkerasti omakustanteita, sai niillä pientä huomiota ja eteni Yhdysvaltain tärkeimmälle laatusarjakuvan kustantamolle.

Van Sciver on jatkanut julkaisemista ahkerasti. Fante Bukowskille on tullut jatkoakin, jota ensimmäisen osan loppu jättää kaipaamaan.

Suomessa Van Sciver on harvinaisuus. Nykyisin meillä ei juuri suomenneta uusia sarjakuvataiteilijoita, jotka eivät sovi ranskalaisbelgialaisen sarjakuvan 70-luvulta periytyvään nostalgiaan.

Kulttuuritekoa himmentää hieman puhekupliin ladottu teksti. Jälki matkii kirjoituskonetta, mutta se ei näytä luontevalta, vaikka päähenkilökin käyttää vanhanaikaista mekaanista matkakonetta. Alkuteoksen Van Sciver tekstasi käsin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sarjakuvat
  • Kirja-arvostelut
  • Kulttuuri
  • Harri Römpötti

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    4. 4

      Love Island Suomi lätsähti täydelliseksi pannukakuksi teknisten ongelmien takia – Sub-kanavan suuren tosi-tv-satsauksen tilalla näytettiin Simpsoneita

    5. 5

      ”Amerikan isäpappa” Bill Cosby tuomittiin rikoksesta, josta hän näytti pitkään selviävän rangaistuksetta – #metoo-keskustelu vaikutti todennäköisesti siihen, että syytökset otettiin nyt vakavasti

    6. 6

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    7. 7

      Häräntappoaseen kirjoitti 17-vuotias tyttö – sellaista ei tänä päivänä nähtäisi, eikä nähdä

    8. 8

      Trump jakoi YK-puheessa maailman Yhdysvaltojen ystäviin ja hyväksikäyttäjiin – video näyttää, kuinka kuulijat nauroivat presidentin väitteelle hänen hallituksensa saavutuksista

    9. 9

      Kyllä, Lily Allen tilasi naisprostituoidun ja harrasti seksiä Liam Gallagherin kanssa – mutta hänen muistelmissaan on kyse paljon isommista asioista

    10. 10

      Halvaantunut yhdysvaltalainen mies kävelee selkärankaan asennetun elektrodin ansiosta – se vahvistaa aivojen viestit lihaksille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      Harvinainen geneettinen ”lottovoitto” venytti Shawn Bradleyn 229-senttiseksi – sen pidemmäksi ei terve ihminen juuri kasva

    4. 4

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    5. 5

      OP aloittaa kuuttatuhatta työntekijää koskevat yt-neuvottelut – Tarkoitus ei ole päästä säästöihin irtisanomisilla, vakuuttaa pääjohtaja Ritakallio

    6. 6

      Työttömät kantavat metsässä puita ilman palkkaa, mutta onko siitä ihmelääkkeeksi Suomen ongelmiin? ”Hyödyllisiä töitä, joita kukaan ei muuten tekisi”

      Tilaajille
    7. 7

      Isä jää varjoon, kun lapsi valitsee äidin – Suosikki­asetelmalle on luonnolliset syynsä, ja näin se puretaan

      Tilaajille
    8. 8

      Kyllä, Lily Allen tilasi naisprostituoidun ja harrasti seksiä Liam Gallagherin kanssa – mutta hänen muistelmissaan on kyse paljon isommista asioista

    9. 9

      Häräntappoaseen kirjoitti 17-vuotias tyttö – sellaista ei tänä päivänä nähtäisi, eikä nähdä

    10. 10

      Vaihtokuvat näyttävät, kuinka venäläisen liikemiehen ja Airiston Helmen hankkimat alueet ovat muuttuneet vuosien saatossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Tunti sitten
    2. ”Amerikan isäpappa” Bill Cosby tuomittiin rikoksesta, josta hän näytti pitkään selviävän rangaistuksetta – #metoo-keskustelu vaikutti todennäköisesti siihen, että syytökset otettiin nyt vakavasti
    3. 2 tuntia sitten
    4. Pelko Malediivien syöksymisestä kriisiin väheni, kun itsevaltainen presidentti myönsi vaalitappionsa – yllätystulos voi kääntää paratiisisaarten katseen Kiinasta länteen
    5. Presidentti Niinistö vastasi YK-puheessaan Trumpille mainitsematta häntä nimeltä: Kansainvälinen yhteistyö on ”paineen alla”
    6. Love Island Suomi lätsähti täydelliseksi pannukakuksi teknisten ongelmien takia – Sub-kanavan suuren tosi-tv-satsauksen tilalla näytettiin Simpsoneita
    7. Airiston Helmi on ollut puolustusministeriön syynissä 2010-luvulla – mitään hälyttävää ei löytynyt
    8. Jokereille toinen peräkkäinen tappio ja ikävä takaisku – kapteeni Peter Regin loukkaantui
    9. Molemmat talousrikoksista epäillyt miehet vangittiin – Tämä tiedetään nyt saariston laajasta poliisi­operaatiosta
    10. Bill Cosby sai vähintään kolme vuotta vankeutta – tuomari nimesi hänet vaaralliseksi seksuaali­rikolliseksi
    11. Ranskan ex-pääministeri Manuel Valls loikkaa Espanjan politiikkaan pyrkimällä Barcelonan pormestariksi – lupasi jättää Ranskan pysyvästi
    12. Britannian työväenpuolue otti uuden ärhäkän brexit-linjan: Ovi pidettävä auki uudelle EU-kansanäänestykselle
    13. Näytä lisää