Lapsuus alkoholistiperheessä sai Kerkko Koskisen jatkuvaan valmiustilaan – uudessa Ultra Bra -kirjassa yhtyeen säveltäjä ja johtaja nousee päähenkilöksi - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Kirja-arvostelu

Lapsuus alkoholistiperheessä sai Kerkko Koskisen jatkuvaan valmiustilaan – uudessa Ultra Bra -kirjassa yhtyeen säveltäjä ja johtaja nousee päähenkilöksi

Kirja tiivistää ansiokkaasti menestysyhtyeen tarinan, mutta suuri sukupolvikuvaus se ei ole.

Yhtyeen tsemppaushetki paluukeikalla Provinssirockissa 2017.

Julkaistu: 21.8.2018 11:13, Päivitetty 21.8.2018 12:36

Edellisen kerran Ultra Bra oli uutinen vain kahdeksan kuukautta sitten, jolloin se lopetti lyhyeksi sovitun toisen tulemisensa kolmeen loppuunmyytyyn konserttiin Hartwall Arenalla, kolmen kesäisen festivaalikeikan päälle.

Viimeisten paluukonserttien kysyntä yllätti silti ilmeisesti myös yhtyeen, sillä sen tulevaisuudelle oli pantu piste jo lokakuussa 2001 – ainakin uutta musiikkia luovana yksikkönä. Säveltäjä, sovittaja ja orkesterinjohtaja Kerkko Koskinen ei jaksanut ”käydä enää kamppailua siitä, voisiko Ultra Bra mahdollisesti kuulostaa joltakin muulta kuin Ultra Bralta”, kuten hän tiivisti tuolloin Helsingin Sanomissa.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri