Kulttuuri    |   HS-analyysi

Flow’hun ei käy Sanni tai JVG, mutta saman artistin erikoiskeikka käy – Anna Puu näyttää tiekartan, jota seuraamalla Suomipop-festarilta siirrytään esiintymään Suvilahteen

Anna Puun uusi neljän tähden levy enteilee hänestä entistä suurempaa poptähteä.

Hei suomalainen poppari, haluatko päästä esiintymään Flow’hun?

Tee tyylinvaihdos ja lupaa erikoiskeikka. Pelkkä Sanni tai JVG ei käy, mutta saman artistin akustinen, takkatulivideoilla höystetty spesiaalishow kävisi.

Vuonna 2014 Scandinavian Music Group kelpasi esiintymään Suvilahteen, koska yhtyeen Terminal 2 -levyllä soi banjopopin sijaan ”kasarihenkinen synapop”, joka oli esteettisesti lähempänä Flow’n linjaa. Lisäksi yhtye oli tehnyt erikseen Flow-keikkaa varten taustavisuaalit. Käytännössä se tarkoitti kappaleiden tekstejä alleviivaavia videoita.

Spesiaalikeikka siis.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vuonna 2015 Flow’ssa esiintyi J. Karjalainen, joka oli nostanut brändiarvonsa taivaisiin Et ole yksin -levyllä (2013) ja sen discosinglellä Mennyt mies. Suuren suosion saavuttaneesta albumista tehtiin myös remixlevy Nyt kolisee, jossa räppärit versioivat Karjalaisen kappaleita.

Tuskin nuorelle, urbaania musiikkia seuraavalle yleisölle voisi paljoa selvemmin viestiä, että tästä Karjalaisesta kannattaisi nyt tykätä, kun nämä räppäritkin tykkäävät.

Myös Karjalaisen Flow-keikka oli spesiaali. Hän esiintyi tavallisen festarikeikan sijaan Lännen Jukkana, jallua juovana ja amerikansuomalaisia lauluja esittävänä raspikurkkuna, joka vielä muutama vuosi aiemmin ei kiinnostanut juuri ketään.

Lännen Jukka -konsepti sai oikeutuksen uuden suosion myötä. Karjalainen esiintyi Suvilahdessa myös 2016.

Viime vuoden erikoisbuukkaus oli Jonna Tervomaa, joka poikkesi odotuksista ja ylitti oletetut rajat myös maantieteellisesti tehtyään Ääni-levyn (2017) The Posiesista tutun Ken Stringfellow’n kanssa.

Tänä vuonna oli Anna Puun vuoro. Tämä vaihtoi folk popin discoon.

Flow’n ohjelmistoon eivät normaalisti kuulu joka festarilta tutut kotimaiset kansansuosikit. Tällaisen linjasta poikkeavan buukkauksen on tarkoitus alleviivata tilanteen erityisyyttä. Herättää kysymys, ”mitä Anna Puu tekee Flow’ssa” ja samaan aikaan tarjota siihen vastaus: ”Tässä on jotain spesiaalia.”

Anna Puun keikka oli The Intergalactic Love Odysseyksi nimetty spektaakkeli, joka mukaili uuden Nälkäinen sydän -levyn glitter-kuvastoa. Spesiaalikeikka siis.

Yritäpä etsiä festari, jossa ei ole glitteriä, mutta näin hyvän kotimaisen poplevyn löytäminen on jo vaikeampi tehtävä.

Nälkäisellä sydämellä Puu onnistuu siinä, mistä monet iskelmäartistit haaveilevat: uudistumisesta.

Siihen tarjottiin myös paremmat mahdollisuudet kuin monelle muulle. Loikka Suomipop-festarilta Flow’hun on näennäisesti yhtä dramaattinen kuin siirtyisi Big Brother -juontajasta Ylen pääuutisten ankkuriksi.

Jos Puun aiempi materiaali on suunnattu ensisijaisesti radioon, Nälkäisen sydämen nyky-r’n’b:stä vaikuttunut elektroninen pop haluaa myös striimaavan yleisön.

Ja se näyttäisi onnistuvan tässä kohtuullisen hyvin. Esimerkiksi Me Ollaan Runo on kerännyt tätä kirjoittaessa yli 2 miljoonaa striimiä.

Muutoksen onnistumiseen vaikuttaa myös se, että vaikka veto olisi kuinka laskelmoitu, Nälkäinen sydän ei kuulosta väkisin kasaan kootulta tai kopiolta mistään. Jo sitä voi pitää merkittävänä saavutuksena kotimaisen popmusiikin nykykontekstissa.

Kultareunukset on täysosuma. Kappaleessa on sopivassa suhteessa 90-lukulaisen popin keskitempoa, 80-luvun juustoista kitarointia ja häpeilemätöntä poplyriikkaa. Toisten korvat punoittavat kultareunuksin kehystetystä hääkuvasta, mutta toiset tanssivat discovalojen alla kiusallisen hitaasti hytkyen, eli juuri niin kuin pitää.

Keho Puhuu on suora viittaus ruotsalaistähti Robynin Body Talkiin (2010), joskaan Puu ei syleile feminismin ja kehollisuuden teemoja samalla intensiteetillä kuin esikuvansa.

Yksi nykypopmusiikin helmasynti toistuu levyllä tämän tästä. Tuottajia olisi voinut muistuttaa, että on olemassa myös muita melodisia tehokeinoja kuin pitchatut vokaalisamplet, joita löytyy lähes jokaiselta Nälkäisen sydämen kappaleelta.

Tämä ei ole vielä mikään En kommentoi (2015) tai Lelu (2015), mutta erinomaisia melodioita ja uskaliasta poplyriikkaa sisältävä Nälkäinen sydän antaa viitteitä, että Puusta voi kasvaa entistä isompi ja monipuolisempi poptähti. Sellaisille Suomessa on myös yhä kosolti tilaa.

Koska puolikkaita tähtiä ei voi antaa, arvosana 3,5 pyöristyy juuri ja juuri neljään tähteen.

Nälkäinen sydän jättää myös auki kaksi kiinnostavaa kysymystä: mitä Puu aikoo seuraavaksi, ja kuka uudistuu ensi vuonna.

Pop. Anna Puu: Nälkäinen sydän. The Fried Music. ★★★★

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pop
  • Levyarvostelut
  • Kommentti
  • Arttu Seppänen
  • Kulttuuri

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    3. 3

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    4. 4

      Kun kirjailijasta tehtiin ennustaja: Ilkka Remes kirjoitti Turun saariston ratsiasta jo vuosia sitten, ja se tuskin oli vahinko

    5. 5

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    6. 6

      Maailman majakka himmeni – Onko YK:lla tulevaisuutta Trumpin jälkeen?

    7. 7

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    8. 8

      Ajatus­hautomo Libera yrittää kaataa ay-liikkeelle pyhän asian: ”Yleis­sitovuus aiheuttaa monen­laista haittaa Suomen taloudelle”

    9. 9

      Räppärit Redrama, Paleface ja Tommy Lindgren kyllästyivät ”valkoisen miehen kriisiin” ja Sipilän hallitukseen – ne saavat kyytiä uudella albumilla

    10. 10

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    4. 4

      OP aloittaa kuuttatuhatta työntekijää koskevat yt-neuvottelut – Tarkoitus ei ole päästä säästöihin irtisanomisilla, vakuuttaa pääjohtaja Ritakallio

    5. 5

      Harvinainen geneettinen ”lottovoitto” venytti Shawn Bradleyn 229-senttiseksi – sen pidemmäksi ei terve ihminen juuri kasva

    6. 6

      Isä jää varjoon, kun lapsi valitsee äidin – Suosikki­asetelmalle on luonnolliset syynsä, ja näin se puretaan

      Tilaajille
    7. 7

      Työttömät kantavat metsässä puita ilman palkkaa, mutta onko siitä ihmelääkkeeksi Suomen ongelmiin? ”Hyödyllisiä töitä, joita kukaan ei muuten tekisi”

      Tilaajille
    8. 8

      Kyllä, Lily Allen tilasi naisprostituoidun ja harrasti seksiä Liam Gallagherin kanssa – mutta hänen muistelmissaan on kyse paljon isommista asioista

    9. 9

      Häräntappoaseen kirjoitti 17-vuotias tyttö – sellaista ei tänä päivänä nähtäisi, eikä nähdä

    10. 10

      Vaihtokuvat näyttävät, kuinka venäläisen liikemiehen ja Airiston Helmen hankkimat alueet ovat muuttuneet vuosien saatossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta
    3. Ensimmäiset puoli vuotta Elina Ukkonen vietti lattialla – Tällaista on arki, kun pienten kaksosten vanhemmille syntyy toiset kaksoset Tilaajille
    4. Räppärit Redrama, Paleface ja Tommy Lindgren kyllästyivät ”valkoisen miehen kriisiin” ja Sipilän hallitukseen – ne saavat kyytiä uudella albumilla
    5. Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi
    6. Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”
    7. Ihmisten yhteistyö­kyvyn salaisuus löytyy kasvatuksesta – Kun lasta hoitavat muutkin kuin äiti, kehittyy myös kyky myötätuntoon Tilaajille
    8. Kun kirjailijasta tehtiin ennustaja: Ilkka Remes kirjoitti Turun saariston ratsiasta jo vuosia sitten, ja se tuskin oli vahinko
    9. Maailman majakka himmeni – Onko YK:lla tulevaisuutta Trumpin jälkeen?
    10. Ajatus­hautomo Libera yrittää kaataa ay-liikkeelle pyhän asian: ”Yleis­sitovuus aiheuttaa monen­laista haittaa Suomen taloudelle”
    11. Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken” Tilaajille
    12. Näytä lisää