Suomen syrjäisin kirjasto

Karhu-Korhosen kirjastoa ylläpitävät Suomen viimeiset ammattikullankaivajat. He asuvat kymmenien kilometrien päässä lähimmästä maantiestä, ja heidän elämäntapansa on päättymässä. Millaisia teoksia kaivajat kirjastostaan lainaavat?

Oven pielessä killuu poronsarvi ja kyltti: ”Karhu-Korhosen kirjasto”. Mökki seisoo puuttomassa tunturi­avaruudessa. Muita rakennuksia ei näy.

Olemme Inarissa, Lemmenjoen erämaassa, Jäkäläpään laen tuntumassa. Sähkö- ja tieverkko ei ulotu tänne. Auton jätimme yli 20 kilometrin päähän, koska lähemmäs sillä ei pääse. Matka jatkui jokiveneellä, jalan ja mönkijällä.

Vaiva kannatti. Pääsimme Suomen syrjäisimpään kirjastoon.

Sitä ylläpitävät Lemmenjoen kullankaivajat. He asuvat näillä mailla jopa yhdeksän kuukautta vuodessa.

Erämaakirjastossa on kaksi alle kymmenen neliön huonetta. Kirjakokoelma sijaitsee vasemmanpuoleisessa. Kirjoja on ehkä 25 hyllymetrin verran.

Lautamökin sisäilma tuoksuu hieman seisoneelta, ja teosvalikoimassakin tuulahtaa mennyt. Silmiin pistävät Alistair MacLeanin, Len Deightonin ja Robert Ludlumin trillerit, tietosanakirjat sekä kymmenet Valittujen Palojen romaanilyhennelmät.

Päätaloa, Remestä, Reijo Mäkeä, Heikki Turusta, melko miehistä on...

Kappas, tuolta pilkistää Annikki Kariniemen Nanna ja meri, ja tuossa makaa selällään Jane Austenin Järki ja tunteet. Uusimpiin teoksiin lukeutuu ruotsalaisen Åsa Larssonin ensimmäinen Lappi-dekkari Aurinkomyrsky.


Henkilökuntaa, lainausautomaatteja tai ruutuvihkokirjanpitoa ei näy. Miten lainaaminen tapahtuu?

”Otetaan kirja ja viedään pois”, sanoo Lapinkullankaivajain liiton toiminnanjohtaja Antti Peronius. Hän kyydittää HS:n toimittajaa ja kuvaajaa mönkijällä.

Peronius on istahtanut mökin toiseen huoneeseen, jonka seinälle on ripustettu pienimuotoinen valokuvanäyttely. Niin, onhan rakennuksella toinenkin nimi: Jäkäläpään kulttuurikeskus.

Valokuvasta tiirailee suurikokoinen mies. Hän on Lemmenjoen kaivajasuuruus Yrjö ”Karhu” Korhonen, jonka mukaan kirjasto nimettiin. Avajaisia vietettiin Korhosen 80-vuotispäivien aikoihin vuonna 2002. Korhonen kuoli 2003.

Kirjasto jäi elämään. Peruskokoelma on peräisin Oulun kaupunginkirjaston poistoista, ja sittemmin kaivajat ovat tuoneet sinne kirjoja. Peronius kertoo rahdanneensa hyllyille kahden kuolleen kaivajan kirjat, ”metrin kummallakin kerralla”.


Vieraskirjasta paljastuu merkintöjä samalta päivältä. Janita ja Tomi kertovat pysähtyneensä lämmittelemään. Kirjasto siis palvelee myös retkeilijöitä.

Jäkäläpään rinteeltä suoraan kirjaston ovelle johtaa polkuja. Niiden toiset päät sijaitsevat kullankaivajien leireissä tunturin tuolla puolen.

Antti Peronius hoksauttaa kulkureittien todistavan, että kulttuurikeskusta käytetään. Polut syöpyivät aluskasvillisuuteen vasta sen jälkeen kun kirjasto perustettiin.


Parin kilometrin päässä Jäkäläpäältä kohtaamme kirjaston naapurin Kai J. Rantasen, tosin hänet tunnetaan nimellä Mullisaukko.

Mullisaukko kaivaa kultaa lapiolla, mikä etenkin kuluneena kesänä tuntui voimallisesti.

”Hydrauliikkaöljyt puskivat ihosta läpi”, hän sanoo.

Mullisaukko kutsuu vieraat yksinäiseen kämppäänsä ja kaivelee esiin pienen esineen: Karhu-Korhosen kirjaston leimasimen. Sillä merkitään jokainen kirjaston kokoelmaan liittyvä kirja.

Leimasimen Mullisaukolle luovutti murheellisin mielin kaivaja­kollega, joka näin päätti toimensa kaivajien kirjaston hoitajana. Kollega on monen muun Lemmenjoen kaivajan tavoin on sulkemassa kaivostaan. Kirjastonhoitajan virka on melko symbolinen, mutta uusi valitaan vielä. Mullisaukko kertoo, ettei hän itse toimea hingu.


Ehkä parempi niin. Kalervo Järvensivun Otsolan palokunnan kiireinen päivä on ollut hänellä lainassa 10 vuotta. Mullisaukko kertoo lukeneensa lastenkirjaa täällä tunturissa kaikille kolmelle pojalleen.

Tänä kesänä Mullisaukko ei ole kirjastossa käynyt, mutta viime vuoden lainoista mieleen palautuu Steven Hallin kokeellinen Haiteksti.

”Se on vielä vähän kesken.”


Niin, puuhaa riittää. Lapiokaivajan on todella huhkittava, jos mielii tienata. Huuhdontaränniin täytyy siirtää viitisen kuutiometriä maata, jotta käteen jäisi yksi gramma kultaa.

Onneksi Mullisaukolla on toinenkin ammatti. Talvisin hän on tappaja – kuten hän itsensä esittelee. Siis poroteurastamon tuotantolinjan ensimmäinen työntekijä, tehtävänään lopettaa eläin.


Vieraalla planeetalla. Sellainen tunne kaupunkilaisella on Lemmenjoen kullankaivajien elinympäristössä.

Lähin kauppa on Inarissa, jonne on säästä riippuen monen tunnin matka mönkijällä, veneellä ja autolla. Kännykkä toimii vain tunturien lakimailta, joten kämpältä alhaalta jokivarresta ei apua noin vain soiteta, jos jotain sattuu.

Kaivajat asuvat näkö- ja huuto­etäisyyden tuolla puolen toisistaan. He työskentelevät pääosin Jäkäläpäältä laskevan Miessijoen varrella. Heidän kaivauksensa muodostavat harvan nauhan parinkymmenen kilometrin matkalle. Yhteensä kaivoksia on enää viitisentoista, ja niissä työskentelevät ihmiset lasketaan kymmenissä.

Yhteisö on kuitenkin tiivis. Pyöriihän kirjastokin kaivajien voimin, ilman senttiäkään julkista tukea.


Hyppäämme taas Antti Peroniuksen mönkijän kyytiin. Miessijoen keskijuoksulta tunturikoivikosta löytyy helsinkiläisen Pekka Itkosen mökki.

On jo myöhä ilta, työt on lopetettu. Itkonen ilmestyy mökistä kuistille villasukissa ja Koff-t-paidassa. Viereiseltä kasvimaalta työntyy salaattia, sipulia, tilliä, lehtikaalia, perunanvarsia. Aggregaatti papattaa virtaa mökkiin.

Itkonen kertoo, että työn alla on ”viimeinen monttu”. Itkonen on Ylä-Lapin viimeisiä ammattimaisia kullankaivajia, siis niitä, jotka kaivavat koneella. Vain kaivinkoneella maata voi siirtää huuhdontalaitteisiin sellaisia määriä, että kultaa paljastuu elannoksi asti.


Mitenkäs lukutottumukset ja Jäkäläpään kirjaston käyttö?

Itkosen vaimo Pirjo Lainesalo kertoo, että pariskunnan leiriin on vuosikymmenien varrella kulkeutunut niin paljon kirjoja, että lukemista piisaa omastakin takaa. Itse asiassa niin paljon, että äskettäin Lainesalo kevensi varastoa tuikkaamalla kirjoja tuleen.

Lukemista hieman rajoittaa tv:n katselu, sillä antennisignaali on tässä kohtaa siedettävä, paitsi sateisina päivinä. Niin, mediaähkyhän se printtimedian kulutusta kaupungissakin kuristaa.

Lainesalo kertoo lukeneensa hiljattain kirjan ranskalaisesta kuvataiteilijasta Henri de Toulouse-Lautrecista. Itkonen puolestaan muistaa ahmineensa Sinuhe egyptiläisen flunssan kourissa. Muuten hän pitää dekkareista.

Johannes Virolaisen jotain teoksia yritin lukea, mutta en jaksanut loppuun”, Itkonen sanoo.

”Ne paloi”, rouva huomauttaa.

”Kirjoita, perkele!”

Näin toimittajaa evästää Ala-­Miessillä konekaivaja Raimo Kanamäki. Hän on tuohtunut, koska kirjepostin kulku hänen kaivokselleen on häiriintynyt.

Posti toimittaa kirjeet jostain syystä Saariselälle, vaikka Kanamäki ei asu siellä. Hänen virallinen kotipaikkansa on täällä. Parinkymmenen neliön mökki ja pari ulkorakennusta kaivurin polttoaineelle ja moottorikelkoille. Vain pimeimmät talvikuukaudet hän asuu kylillä.

Viime vuoden kesään saakka posti osasi tuoda pankin tiliotteet ja laskut Inarin Njurkulahteen, josta Lemmenjoen vuoroveneiden kuljettajat tuovat ne erämaahan. Nyt laskujen eräpäivät paukkuvat.

Kanamäen kiukkua saattaa kasvattaa se, että postia kantaa valtio. Ja valtio on Lemmenjoen kullankaivajien vihollinen numero yksi.


Valtio on määrännyt koneellisen kullankaivun lopetettavaksi Lemmenjoella. Miessijoki virtaa kansallispuiston mailla, eikä yhteiskunta enää salli koneiden mylläävän suojeltua luontoa. Mönkijälläkin kaivajat ajavat erikoisluvan turvin.

Moni kaivaja on katkera. Lapin kullankaivajaliiton mukaan Miessijoen konekaivaukset kattavat vain 1,7 promillea valtavan kansallispuiston pinta-alasta. He myös mielellään muistuttavat, että kultamiehet saapuivat alueelle kauan ennen kuin kansallispuisto perustettiin.


1940-luvulta tähän päivään kultaa on löytynyt Miessijoelta satoja kiloja. Kokonaisia kaivukesiä on jäljellä yksi. Kultaa jää maahan, Antti Peronius vakuuttaa.

Mökin ulko­seinässä tulijaa tervehtii sinivalkoinen lippu. Mutta ei Suomen.

Sinisellä pohjalla valkoinen risti, sakaroiden päässä tähdet – Eureka-lippu. Se merkitsee valtiosta riippumattomien kullankaivajien aluetta.

Lippua liehuttivat ensimmäisen kerran australialaiset kaivosmiehet vuonna 1854 taistellessaan itsemääräämisoikeudesta valtion sotilaita vastaan. Kaivajia kuoli tiettävästi kymmeniä.

Paikan nimi on Puskuoja, ja alueella kaivavat Kari ja Sirkka Merenluoto. Etäisyys maantienvarteen: 27 kilometriä.

Sirkka tiskaa mökin pihalla, korvissaan omalta kaivaukselta löydetyistä hipuista tehdyt korut. On aivan hiljaista, kunnes tyhjä öljytynnyri paukahtaa laajentuessaan iltapäivän lämmössä.

Sirkka kertoo juuri noutaneensa kirjastosta pinon teoksia, muun muassa Karin Slaughterin Sokaistun ja Vikas Swarupin Slummien miljonäärin. Työn alla Sirkalla on Donna Leonin Haurasta lasia.


Merenluodot käyttävät niin sanottua sivukirjastoa. Sillä nimellä kutsutaan Jäkälänpään kirjaston mökkiäkin pienempää, toista kirjatönöä.

Se sijaitsee vain muutaman kilometrin autiomaataipaleen päässä Martin Iskon palo -tunturilla. Kirjaston kumpikin toimipiste on entinen lentokämppä eli erämaalentokentän huoltorakennus. Kun mönkijät takavuosina yleistyivät, lentoliikenne kultamaille lakkasi.


Kari saapuu kaivaukselta mökille.

Hän kertoo lukiessaan uppoutuvansa niin, ettei kuule eikä näe.

”Saatan lukea kirjan 2–3 kertaa. Kattelen ensin. Tuntemattoman sotilaan luin neljännen kerran viime pyhänä.”

Kari on kotoisin Petsamosta. Eipä siis ihme, että lempi­teoksiin kuuluu K. M. Walleniuk­sen Miesten meri.

”Se teksti on kuin kiviaitaa, niin jämerää. Miehiä kuvaa meri, naisia maa”, hän kertoo.

Televisio ei näy Puskuojalla, joten kirjat tulevat tarpeeseen etenkin talvipimeällä. Kari mainitsee lukevansa ”tavallisen kirjan” neljässä tunnissa.

Arto Paasilinnan ”poskettomien” tarinoiden hän kuvailee rakentavan lukijan sisuksiin ”patouman”, joka lopulta purkautuu nauruna.

Huutava vääryys on Kari Merenluodon mielestä se, että valtio häätää konekaivajat Lemmenjoelta. Merenluoto kokee sen yksityisomaisuutensa riistona.

”Minua niin yököttää se sosialisointi”, hän sanoo.

Laki sammuttaa kaivinkoneet 1. heinäkuuta 2020, mutta Merenluoto ei aio hievahtaa. Maa antaa hänelle runsaasti: viimeksi kesäkuussa 225 gramman jättihipun.

”Ei me täältä lähdetä. Tämä on minun koti”, Merenluoto sanoo.

Kävi miten kävi, Karhu-Korhosen kirjasto jää tunturiin kulkijoiden iloksi.


Riskejä syrjäisessä kirjastossa asioin­tiin kuitenkin liittyy.

Sen todistaa kertomus kaivaja Pekka Turkasta, joka vuosia sitten päätti lähteä kultakämpiltään kirjastoon täydessä hernerokkasumussa.

Turkka on entinen rajamies ja ylivertainen suunnistaja. Hän oli aiemmin mitannut askelin etäisyyden kaivaukseltaan Jäkäläpään yli kirjastolle, tarkalleen ottaen sen ulko-oven kahvaan.

Läpäisemättömän sumun vallitessa hän sitten otti kompassisuunnan kohti kirjastoa muutaman kilometrin päähän ja lähti talsimaan avomaastoon.

Kun askelmitta tuli täyteen, hän pysähtyi. Näkyvyys oli nolla. Turkka ei nähnyt kirjastoa eikä mitään muutakaan.

Turkka ojensi kätensä valmiina tarttumaan ovenkahvaan. Vaan hitto vie – sormiin osuikin sarana.

Suunnistusvirheestään Pekka Turkka saa kuulla kaivajilta lopun ikänsä. Toisinaan taitavinkin epäonnistuu.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    2. 2

      Amerikkalaisnuoret imevät nyt myrkkyä muistitikusta – Sähkötupakka Juulista tuli trendipahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    3. 3

      Kun kirjailijasta tehtiin ennustaja: Ilkka Remes kirjoitti Turun saariston ratsiasta jo vuosia sitten, ja se tuskin oli vahinko

    4. 4

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    5. 5

      Maailman majakka himmeni – Onko YK:lla tulevaisuutta Trumpin jälkeen?

    6. 6

      Hyvää parisuhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lastenkasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    7. 7

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    8. 8

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    9. 9

      Ajatushautomo Libera yrittää kaataa ay-liikkeelle pyhän asian: ”Yleissitovuus aiheuttaa monenlaista haittaa Suomen taloudelle”

    10. 10

      Ensimmäiset puoli vuotta Elina Ukkola vietti lattialla – Tällaista on arki, kun pienten kaksosten vanhemmille syntyy toiset kaksoset

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    4. 4

      OP aloittaa kuuttatuhatta työntekijää koskevat yt-neuvottelut – Tarkoitus ei ole päästä säästöihin irtisanomisilla, vakuuttaa pääjohtaja Ritakallio

    5. 5

      Harvinainen geneettinen ”lottovoitto” venytti Shawn Bradleyn 229-senttiseksi – sen pidemmäksi ei terve ihminen juuri kasva

    6. 6

      Työttömät kantavat metsässä puita ilman palkkaa, mutta onko siitä ihmelääkkeeksi Suomen ongelmiin? ”Hyödyllisiä töitä, joita kukaan ei muuten tekisi”

      Tilaajille
    7. 7

      Isä jää varjoon, kun lapsi valitsee äidin – Suosikki­asetelmalle on luonnolliset syynsä, ja näin se puretaan

      Tilaajille
    8. 8

      Kyllä, Lily Allen tilasi naisprostituoidun ja harrasti seksiä Liam Gallagherin kanssa – mutta hänen muistelmissaan on kyse paljon isommista asioista

    9. 9

      Häräntappoaseen kirjoitti 17-vuotias tyttö – sellaista ei tänä päivänä nähtäisi, eikä nähdä

    10. 10

      Vaihtokuvat näyttävät, kuinka venäläisen liikemiehen ja Airiston Helmen hankkimat alueet ovat muuttuneet vuosien saatossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää