Kulttuuri    |   Konserttiarvostelu

Cheekin viimeinen keikka oli yllätyksetön spektaakkeli, joka päättyi kyyneliin – Se osoitti, että nyt on oikea aika lopettaa

Keikan lopulla nähtiin helpottunut ja liikuttunut artisti. Kaikki on tehty, sanottu ja saavutettu.

Suomalainen Jare Henrik Tiihonen on jotain enemmän kuin rapin kuningas, amerikkalainen Kendrick Lamar. Hän on – ainakin omasta mielestään – suorastaan jumalallinen. Hän on ”hip hop -jumalan poika”, joka valvoo suomalaista rap-skeneä ”yläpuolelt niinku enkelit tekee”.

Jumalaisena ei ole aina helppoa. Paineet ovat luonnollisesti kovat, mutta Tiihonen eli Cheek on ”kantanu ristinsä” tunnollisesti. Ja nyt on aika lopettaa ura hip hopin valtiaana. Sitä ennen Cheek halusi vielä kerran näyttää, mihin pystyy.


Hän pystyi haalimaan kahdeksi illaksi 60 000 ihmistä Lahden mäkimonttuun, lavalle liudan Suomen tämän hetken suosituimpia artisteja ja taivaalle raketteja suunnilleen yhtä paljon kuin Senaatintorin yllä nähdään uuden vuoden aattona. Kieltämättä vaikuttavaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Valot sammuu -jäähyväiskeikan alussa kerrostalon kokoisen lavan seinään iskettiin video, jossa Cheek ratsastaa historiallisissa puitteissa turkki harteilla ja miekka ojossa selvästikin jonkinlaiseen viimeiseen taisteluun.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kuvasto on niin kornia että naurattaa.

Ensimmäinen kappale Kuka muu muka? on loistava avaus. Ei tule mieleen ketään muuta suomalaista artistia, joka tällaista fantasiatarinaa itsestään pystyisi, saati kehtaisi esitellä.


Kaksi ja puoli tuntia kestänyt tykitys tarjosi kaikkea mitä odottaa saattoi, eikä mitään enempää. Hittikimara jatkui lähes katkeamattomana ensimmäiset puoli tuntia. Chekkonen-kappaleen kohdalla Cheek pysähtyi kertomaan, että biisin valintaa listalle oltiin aprikoitu.

”Pohdittiin että lähteeks tää, mutta tänään näemmä toimii kaikki”, hän totesi, ja oli täysin oikeassa: kaikki kävi, tanssitytöistä lavalla pyörähteleviin rullaluistelijoihin. Lauantaina 30­000 ihmistä fiilisteli jokseenkin hurmioituneena kaikkea, mitä keikan aikana tapahtui.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lahti on tunnettu Salpausselän kisoista, lihamukista ja nyt myös siitä, että veljekset Jare ja Jere Tiihonen varttuivat kaupungissa.

Cheek painottaa yleisölle, että vaikka nuorena Lahti alkoi ahdistaa ja sieltä piti päästä pois, hän on ylpeä lahtelaisesta identiteetistä, eikä voisi kuvitella parempaa paikkaa uransa päätökselle kuin mäkimontun.


Keikan puolivälin tienoilla kuultiin vanhempaa materiaalia. Tyylikkäästi ja riskejä ottamatta, sillä Avaimet mun kiesiin on aivan uskottavaa bileräppiä. Todellista heittäytymistä olisi vaatinut jokin kappale ensimmäisiltä kahdelta omakustannelevyltä. Siihen ei tässä viimeisen päälle hiotussa spektaakkelissa huumori riittänyt.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lavalla käväisi arvattavasti liuta vierailijoita, kuten Diandra, Kaija Koo, Ilta, Kapasiteettiyksikkö, Herrasmiesliiga, Sanni ja JVG. Jumalaista kuvastoa ylläpiti Elastisen ja Cheekin Profeetat -duo.

Elastisen saapuminen lavalle ja kaksikon yhteisesiintyminen oli yllättäen yksi keikan koskettavimmista ja aidoimmista hetkistä: miehet halasivat tiukasti ja Cheek kiitti Elastista eli Kimmo Laihoa siitä, että sai aikoinaan sopimuksen Laihon luotsaamalle Rähinä Recordsille. Elastista ja muita tukijoitaan Cheek kiitteli läpi keikan, samoin fanejaan.

Heitä Lahteen oli saapunut ympäri Suomen. Osa bailaamaan ja viettämään aikaa ystävien kanssa, osa perheen kanssa ihailemaan suomalaista spektaakkelia, osa katsomaan oman kylän poikaa ja osa siksi, että Cheek on heidän mielestään yksinkertaisesti loistava artisti.


Ensimmäisen tunnin jälkeen hittikimara alkoi uuvuttaa. Pyrojen ja ilotulitteiden vaikuttavuus ei valitettavasti kanna näin pitkää keikkaa, siihen vaadittaisiin hätkähdyttävyyttä myös itse esiintymiseltä. Sitä tarkasti suunniteltu spektaakkeli ei tarjonnut.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Cheek seilasi kovien bileiden isännöijästä kovia paineita ja romahduksia kokeneen artistin välillä, mutta kumpikaan ei tarjonnut mitään uutta. Toisaalta se ei ollut tarkoituskaan, olihan tämä viimeinen ehtoollinen, jolla muisteltiin menneitä ja kerrattiin omia saavutuksia.

Ja meriittilista on melkoinen: kaksi loppuunmyytyä Olympiastadionin keikkaa, yli kymmenen Emma-palkintoa, Spotifyn kuunnelluimman suomalaisen artistin titteli, kirja ja elokuva.

Cheekin menestyksekkäiden vuosien varrella kriitikot ovat moneen kertaan ihmetelleet, mistä tämän lahtelaisen räppärin suosio johtuu.


Oliko kyse Vain elämää -tv-sarjasta? Hyvästä tuotantotiimistä? Vai siitä, että Cheek onnistui nousemaan osaksi valtavirtaa silloin, kuin suomalainen rap ja hip hop olivat muutenkin kovimmassa nosteessa? Vai kenties siitä, kuten kriittisimmät vihjasivat, että kuulijat eivät vain ymmärrä omaa parastaan?

Nyt sitä ei onneksi tarvitse enää pohtia.

Keikan lopulla nähtiin silminnähden helpottunut ja liikuttunut artisti. Kaikki on tehty, sanottu ja saavutettu. Enempää ei tarvitse todistaa. Viimeisenä vedetyn Valot sammuu -kappaleen loppupuolella kyyneleet valuivat odotetusti Cheekin poskilla.

Hänen valtaisalle suosiolleen on kumarrettava nöyrästi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rap-musiikki
  • Konserttiarvio
  • Kulttuuri
  • Säde Mäkipää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    2. 2

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    3. 3

      Miesten ja naisten erot kasvavat, kun tasa-arvo lisääntyy – Odottamaton ”tasa-arvon paradoksi” on havaittu useissa tutkimuksissa

      Tilaajille
    4. 4

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    5. 5

      Miksi siikafilee maksaa enemmän kuin naudan sisäfilee? Kalan hinta voi jopa jatkaa nousuaan, ja se johtuu kalastajien iästä

    6. 6

      Tutkijatkin yllättyivät, kuinka sukurakkaus liikuttaa Suomen muuttovirtoja – Äidit ja pojat asuvat tyypillisesti lähekkäin, sisarukset vetävät toisiaan puoleensa

    7. 7

      100-vuotias tennishalli revittiin liki maan tasalle Helsingin Tähtitorninmäellä – Tilalle asuntoja

    8. 8

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    9. 9

      Kauppa­keskus Redin johtaja ei kommentoi yrittäjien lähtöaikeita: ”Vuokralaiset vastaavat itse omasta liiketoiminnastaan”

    10. 10

      Aso-kotien vuokrat ovat järkyttäviä ja kallistuvat niin paljon, ettei niihin uskalla muuttaa, kertoo lukija – HS selvitti eri asumismuotojen kuluja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    4. 4

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    5. 5

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    6. 6

      Pohdin päivittäin, minkä hintaiseksi avopuolisoni elättäminen lopulta tulee

    7. 7

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    8. 8

      Saudi-Arabia tappoi toimittaja Jamal Khashoggin, paloitteli ruumiin ja liuotti sen hapolla viemäriin – Näin kerrotaan, mutta kaikki ei täsmää, sanoo sotarikostutkija Helena Ranta

      Tilaajille
    9. 9

      Mitä tapahtui edustussaunomiselle? Maailman muuttuminen sai firmat luopumaan tavasta

    10. 10

      Aso-kotien vuokrat ovat järkyttäviä ja kallistuvat niin paljon, ettei niihin uskalla muuttaa, kertoo lukija – HS selvitti eri asumismuotojen kuluja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    5. 5

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    6. 6

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    7. 7

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    8. 8

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    9. 9

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    10. 10

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää