Kulttuuri    |   Konserttiarvostelu

Ellinoora toi Huvilaan palan kansanjuhlien tunnelmaa

Vahvasti laulava 24-vuotias poptähti puhuttelee keskitien yleisöä, mutta osaa myös poiketa sivupoluille.

Pop

Ellinoora ja M Huvila-teltassa

Satunnaisesti uutta popmusiikkia seuraaville voi olla vaikeaa hahmottaa mihin 24-vuotias Ellinoora Leikas sijoittuu pelkällä etunimellään esiintyvien alle kolmekymppisten kotimaisten naisartistien runsaslukuisessa joukossa.

Monista muista poiketen Ellinoora ei nimittäin tee elektronista poppia, vaan yllättävän perinteistä kitarabändirockia. Se on kelvannut yleisölle hyvin, sillä Ellinooran suosituimmat kappaleet Elefantin paino ja Leijonakuningas ovat kumpikin keränneet kymmenisen miljoonaa Spotify-kuuntelua. Niihin lukemiin pääsevät vain maan suosituimmat popparit.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Huvilan tämän vuoden ohjelmistossa Ellinooran keikkaa voikin pitää kädenojennuksena suurelle yleisölle. Ellinooran taiteelliset ansiot on huomattu laajalti, sillä tänä kesänä hän on esiintynyt niin Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilla kuin Pekka Kuusiston kuratoimalla Meidän festivaalilla, jossa on totuttu kuulemaan listapopin sijasta taidemusiikin ja kokeellisen rockin kohtaamisia.

Tyylivalintojen lisäksi Ellinooran on nostanut massasta ääni. Hänen laulunsa on väkevää, äänekästä ja tunteikasta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Julkaistuja kappaleita hänellä on vasta alun toistakymmentä, mutta Huvilassa kuultiin keikkakesän päätöksen kunniaksi ensi kertaa muutamia uusia kappaleita.

Niiden perusteella Ellinoora ei ole vaihtamassa tyyliä, vaan musiikin juuret tuntuvat olevan edelleen ajattomassa stadionrockissa, ja melodioissa kuuluu myös ripaus folkia. Ensiesityksistä vahvimmalta kuulosti Viha, kipu ja rakkaus, jonka häpeämättömän 90-lukulainen rocksointi toi mieleen jopa Kentin.



Konsertin hienoin esitys oli tosin lainakappale: Heli Kajon alun perin tekemä Jos mä kuolen nuorena, jonka Ellinoora esitti vain akustisen kitaran ja vierailijana lavalla käyneen Pekka Kuusiston polkuharmonin säestyksellä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kappaleen tunnelma pysyi komeasti tasapainossa patetian ja lempeän huumorin välillä.

Omissa hiteissä tunnelma oli riehakkaampi, ja pontevat yhteislaulukäskyt veivät liikaakin tilaa itse solistin laululta. Komentaminen saattoi olla tarpeen, sillä innokas, nuori ja naisvoittoinen fanijoukko oli keski-ikäiseltä näyttäneessä yleisössä vähemmistönä.

Illan toinen esiintyjä, Minja Kosken johtama M-yhtye, oli Ellinooraan verrattuna kotimaisen popin toiselta laidalta. M:n ensialbumi oli viime vuoden hienoimpia julkaisuja, ja yhtye on saanut kiitosta myös esiintymisistään.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Syystäkin, sillä viisihenkinen kokoonpano onnistui tekemään minimalistisista kappaleista erinomaiset keikkatulkinnat. Sovituksiin ja Kosken lauluun oli saatu sävyjä ja särmää alkuperäistä niukkuuden ideaa kadottamatta.

Ylimääräistä vaihdetta jäi kaipaamaan vain hienon Kuolleen naisen maalauksia -kappaleen hitaasti kasvavaan jumitukseen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Haimasyöpään kuolee Suomessa yhä useampi – sairastuneita enemmän kuin EU-maissa keskimäärin

    2. 2

      Epämääräiset ravitsemusgurut valtasivat netin ja alkoivat levittää hölynpölyä – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo harhaluulot yksi kerrallaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    4. 4

      Hyvä ruoka on Suomessa käsitetty väärin

    5. 5

      Kun Make kynti syvällä, jalasta törrötti puukko eikä mikään määrä viinaa ollut tarpeeksi – Sitten hän teki raittiudesta itselleen ammatin

      Tilaajille
    6. 6

      Melania Trumpin hätkähdyttävä lausunto osoittaa, että ensimmäisen naisen vaikutus­valta Valkoisessa talossa saattaa olla kuviteltua suurempi

    7. 7

      Elokuvia netistä ladanneet suomalaiset ovat saaneet perintäkirjeitä tekijänoikeus­maksuista – Nyt viranomaiset selvittävät asiaa

    8. 8

      Suomalainen tähti­tieteilijä löysi aivan Aurinko­kunnan naapurista jäisen ”supermaan”

    9. 9

      Suomessa ei pysy järjissään marraskuussa ilman lentämistä – ja se on meidän parikymppisten luonnonystävien tragedia

    10. 10

      Britannia ja EU löysivät alustavan sovun, mutta peli ei ole vielä pelattu: HS kokosi tärkeimmät kysymykset 585-sivuisesta brexit-sopimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Melania Trumpin hätkähdyttävä lausunto osoittaa, että ensimmäisen naisen vaikutus­valta Valkoisessa talossa saattaa olla kuviteltua suurempi

    3. 3

      Väsyttääkö koko ajan? Kysy itseltäsi nämä kuusi kysymystä niin pääset ongelman juurille

    4. 4

      Suomessa ei pysy järjissään marraskuussa ilman lentämistä – ja se on meidän parikymppisten luonnonystävien tragedia

    5. 5

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    6. 6

      Eikö rakennusala ikinä opi? Taivaanranta on täynnä nostokurkia, kustannukset karkasivat pilviin, ja nyt asuntoja uhkaa valmistua valtava määrä tyhjilleen

    7. 7

      Elokuvia netistä ladanneet suomalaiset ovat saaneet perintäkirjeitä tekijänoikeus­maksuista – Nyt viranomaiset selvittävät asiaa

    8. 8

      Kela tulkitsi eri sukupuolta olevan vuokranantajan puolisoksi ja epäsi tuen – Oikeusasiamiehen mukaan tukiasian käsittely oli asiatonta

    9. 9

      Aikuinen ihminen saa olla Suomessa riippuvainen tasan yhdestä ihmisestä – ja se on hänen oma kumppaninsa

    10. 10

      Opiskelija oli muuttamassa soluasuntoon mutta joutuikin remontin keskelle – Vuokranantaja ei halunnut purkaa sopimusta ja kehotti ottamaan ”järjen käteen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaisia on kasvatettu ylenpalttiseen reippauteen, sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen – Sillä on hintansa, ja nyt se heijastuu parisuhteisiimme ja omien lastemme käytökseen

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Suorakulmaisen jäävuoren mysteeri selvisi Etelämantereella

    5. 5

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    6. 6

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    7. 7

      Valkoisen talon lehdistö­sihteeri levitti ilmeisesti peukaloitua videota, jossa CNN:n toimittaja näyttää läimäyttävän avustajaa – ”Olemme ylittäneet uuden rajan”

    8. 8

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    9. 9

      Helsingissä kuultiin ”Islannin ihmeestä”: Nuorten juominen, tupakointi ja huumeiden­käyttö laskivat dramaattisesti, koska vanhempien asenteet ja käytös muuttuivat

    10. 10

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Stormy Danielsin lakimies Michael Avenatti pidätettiin Los Angelesissa perheväkivallasta epäiltynä
    3. Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto jaetaan tänään 24. kerran – edellinen voittaja Pauli Tapio pohtii kirjallisuuden ja palkinnon merkitystä Varaslähtö-esseessään
    4. Mielenterveyshäiriöistä kärsivät eivät ole väkivaltaisempia kuin muut kansalaiset
    5. Robin Lod on usein oikeassa paikassa ratkaisemassa otteluita, ja sitä taitoa tarvitaan torstaina Ateenassa – ”Äiti hoki aina sitä, että ikinä ei anneta periksi”
    6. Näin todellakin voi käydä: Ruotsin valtion rautatiet ei enää liikennöi Tukholmassa, mutta saattaa tulla ajamaan Helsingin lähiliikennettä
    7. Hyvä ruoka on Suomessa käsitetty väärin
    8. Kun Make kynti syvällä, jalasta törrötti puukko eikä mikään määrä viinaa ollut tarpeeksi – Sitten hän teki raittiudesta itselleen ammatin Tilaajille
    9. Epämääräiset ravitsemusgurut valtasivat netin ja alkoivat levittää hölynpölyä – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo harhaluulot yksi kerrallaan Tilaajille
    10. Haimasyöpään kuolee Suomessa yhä useampi – sairastuneita enemmän kuin EU-maissa keskimäärin
    11. Britannia ja EU löysivät alustavan sovun, mutta peli ei ole vielä pelattu: HS kokosi tärkeimmät kysymykset 585-sivuisesta brexit-sopimuksesta
    12. Näytä lisää