19-vuotias Tapani Kansa asteli huhtikuisena aamuna 1968 Kulttuuritalolle ja antoi kaikkensa verisen kappaleen kanssa – siitä käynnistyi 50 vuoden hieno ura, jonka loppumetrejä on varjostanut tragedia

Tuossa se nyt on, Tapani Kansanhttps://www.hs.fi/haku/?query=tapani+kansan iso kivitalo Espoon Westendissä.

Pelottaa. Uuteen ihmiseenhän pitäisi aina suhtautua ilman ennakkoasenteita, mutta ei sille mitään voi: Kansasta on tullut kuultua yhtä jos toista.

Kertovat, että siinä vasta suorapuheinen ihminen. Sellainen, jolla on mielipiteitä ja joka ne myös kertoo. Sellainen, joka vaatii paljon itseltään mutta myös muilta. Kirjoitettu sanakin todistaa samaa:

”Paksumahaisia ja väsyneitä eläkevirkailijoita”, lausui Kansa television viihdepomoista Kuukausiliitteessä vuonna 1984. Keppiä saavat myös muut viihteentekijät: ”Lahjattomuutta, laskelmointia, laiskuutta, kyynisyyttä, kaunaisuutta ja kateellisuutta.”

”Kulkee puujunalla sähkön aikakautena”, lausui Kansa Ylestä 1985. Hän oli suivaantunut Ylen kyvyttömyyteen järjestää viisukarsintoja.

Arvostetulta ei vaikuttanut liioin Syksyn Sävelen raati, joka takavuosina pudotti R-A-K-AS-hitin jatkosta. ”Näitä juoruämmiä, erikoisen tärkeileviä Ylen toimittajia, levy-yhtiöiden lobbareita ja maakunnasta haet­tuja tärkeitä jatsareita”, luonnehti laulaja Nyt-liitteessä vuonna 2002.

Kyllä, Tapani Kansa vaikuttaa olevan raivorehellinen – ja myös kielellisesti lahjakas.

Minkälainen hurrikaani tuolla sisällä mahtaakaan odottaa?

1940-luvulta peräisin oleva murattien peittämä talo kohoaa keskellä vehreää, luonnon valtaamaa pihaa. Ovikelloa ei ole, täytyy koputtaa.

Oven tulee avaamaan ryhdikäs isäntä jalassaan kävelykengät, olkapäillä neule. Hän hymyilee, puristaa kättä ja kysyy, saisiko olla teetä.

Menemme terassille. Siellä Kansalla on oma lukusoppi. Pöydällä on päivän lehti, kirjoja, pikkusikareita, uuden levyn materiaalia. Tässä hän ratkoo ristisanoja yömyöhään, viereisen jalkalampun valossa.

Kansa asuu yksin. ”Toistaiseksi”, hän vitsailee. Ex-puoliso Nina af Enehjelmhttps://www.hs.fi/haku/?query=nina+af+enehjelm asuu nykyään Tukholmassa. Poika asui pitkään talon toista puolta, mutta hänkin muutti pois jo aikaa sitten.

”Tykkään olla yksin. Sitä paitsi minulla on nuo oravat. Ja mustarastaat, kaksi sepelkyyhkyä ja lukuisa määrä pikkulintuja. Siilejä ei ole nyt näkynyt.”

Kansalta menee lintujen ruokkimiseen pussillinen auringonkukansiemeniä päivässä.

Hän kertoo avaavansa keväisin ja alkukesäisin yläkerran makuuhuoneen parvekkeen ovet sepposelleen. Sitten hän asettuu makuulle ja kuuntelee lintujen laulua, kunnes uni vie.

Mustarastaan kanssa voi myös kommunikoida. ”Se imitoi vihellystäni.”

Kansa sanoo olleensa 2000-luvun alusta lähtien vegaani. Tai ei nyt ihan, kalaa menee vähän. Hän lämmittelee jokapäiväisen, Kallion uimahalliin suuntautuvan neljän tunnin uintiressun jälkeen Kokkikartanon valmiskeittoja, koska ei välitä enää kokkailla. ”Mutta en tykkää kalastuksesta, varsinkin kun vedetään suusta koukulla. Hirveätä!”

Kansan mukaan jopa puilla on tunteet.

”Olen ollut linkolalainen hyvin pitkälti koko elämäni”, hän julistaa.

Tämä kieltämättä yllättää, varsinkin kun miettii Tapani Kansan julkisuuskuvaa.

Siitä on luotu aika yksipuolinen. Esimerkiksi Sanoman arkiston Kansaa koskevista lehtileikkeistä valtaosa koskee hänen vauhdikasta autolla ajoaan tai ajojen jälkiselvittelyä. Paljon löytyy myös tulisieluisen taiteilijan itse laatimia vastineita uutisiin.

Nyt edessä istuu kuitenkin vanhan julkisuuskuvansa vastakohta: seesteinen, humaani, aikaansa seuraava ja terävä ihminen, joka vieläpä vaikuttaa verrattomalta tarinaniskijältä.

Tarinaa riittääkin, onhan takana 50 vuoden siivu Suomen musiikkielämää, itse osana sitä. Puheessa vilisevät niin Topi Kärjethttps://www.hs.fi/haku/?query=topi+karjet, Georg Malmsténithttps://www.hs.fi/haku/?query=georg+malmstenit kuin Paavo Einiötkinhttps://www.hs.fi/haku/?query=paavo+einiotkin.

Ikää tulee ensi maaliskuussa 70, joten on luonnollista, että Kansakin katselee mennyttä jo hieman sillä silmällä, yhtenäisenä kaarena, joka on kääntynyt loppulaskuunsa. Paljon tulee mietittyä, miten täällä on tullut elettyä ja miten loppuaika kannattaisi vielä elää.

Se selviää myös uusista lauluista, joita Kansa alkaa esitellä. Ensi viikolla ilmestyy 50-vuotisen uran kunniaksi uusi levy Sielunlaulu. Kansa on kirjoittanut levyn kaikki sanat itse, yhtä lukuun ottamatta. Laulut on säveltänyt Kassu Halonenhttps://www.hs.fi/haku/?query=kassu+halonen.

Kansa kertoo halunneensa laittaa ylös ajatuksia omasta elämästään ja elämänfilosofiastaan. Sanat ovat pulpahdelleet alitajunnasta. Hän ei ole miettinyt, ovatko ne vaikeita tai mitä genreä levy on. Olennaista oli vain tehdä hyviä lauluja.

Teemaksi muotoutui elämän arvokkuus, haavoittuvuus ja etiikka.

Kansa sanoo, että nimikappale Sielunlaulu voisi olla jopa hänen testamenttinsa. Vaikka hän ei tekisi enää mitään muuta, hän soisi, että loppusäe jää elämään: ”Eläkäämme siivosti, kun vielä eletään.”

Osa sanoista tuntuu miltei kirjoittajansa omalta terapialta, lohtu­lauseilta. Aika usein laulut päättyvät kuolemaan, esimerkiksi Pohjolan kevät.

”Niin yksin meistä kaikki tänne syntyy, ja yksin kerran täältä lähdettävä on. Kun kaikki pilvilinnat kerran häipyy, ja mieli taas on niin kuin lapsen viaton. Elämä on lyhyt niin kuin kevät Pohjolan. Se loppuu ennen kuin on oikein alkanutkaan. Niin kuin kerran myöskin taivaan tähdet himmenevät, niin mekin kerran unhoitutaan.”

Kuulostaa jopa vähän traagiselta.

”Niin, mutta se on totta. Se on elämän kaari”, Kansa vastaa rauhallisesti.

Tapani Kansa miettii omaa elämäänsä useina erilaisina sateenkaarina.

Se ensimmäinen oli kirkas ja värikäs. Hän syntyi äidin ja isän esikoiseksi yhdeksän neliön saunakamariin Haminassa. Laulunlahjat tulivat Ailihttps://www.hs.fi/haku/?query=aili-äidiltä, kielellinen lahjakkuus myös Ahtihttps://www.hs.fi/haku/?query=ahti-isältä, joka oli peltiseppä mutta myöhemmin lisäksi kirjailija, runoilija ja tulenpalava kannanottaja.

Tapanin ollessa yksivuotias perhe muutti Tavastilan kylään isovanhempien siirtolaistalon yläkerran hellahuoneeseen. Siellä joukko kasvoi vielä viidellä sisaruksella.

Tapani kierteli alueen reheviä lehtoja, rakensi majoja ja lauloi. Päässä soi koko ajan.

Seuraava sateenkaari on jo täynnä ristiriitaa. Koulu ei maistunut, eikä kenelläkään ollut oikein aikaa katsoa pojan perään. Koulu jäi kesken, Tapani lähti töihin bensa-asemalle, rautakauppaan...

Vieläkin hän kummastelee, mistä kaikkien vastoinkäymisten jälkeen tuli ”outo buusti uskoa itseen”. Hän meni ja sai aikaiseksi, tapahtui mitä tahansa.

Se kai auttoi päätymään ammattimuusikoksikin. Kotkan musiikkiopistossa laulua opiskellutta Kansaa oli pyydetty solistiksi Kotkan ja Pyhtään seudulla kiertäneeseen Jan Malmsinhttps://www.hs.fi/haku/?query=jan+malmsin koulupoikaorkesteriin. Malms oli kerran eräällä legendaarisen managerin Leo Heinosenhttps://www.hs.fi/haku/?query=leo+heinosen järjestämällä keikalla tuuraamassa haitaristia. Kun Kansa kuuli tästä, hän vaati Malmsilta numeron, soitti heti Heinoselle ja puhui tämän ottamaan yhtyeen keikalle Helsinkiin.

”Leksa otti meidät Maestroon, 60-luvun lopun suosituimpaan nuorisotanssipaikkaan Helsingissä. Kävimme usein siellä, meistä tuli hiton suosittuja.”

Kansa pääsi tekemään soolona pari sinkkuakin, mutta lopulta hänet oltiin aikeissa hyllyttää.

Silloin tuli peliin sattuma.

Eräänä päivänä Kansa sattui istuskelemaan Heinosen Finnshow-yhtiön toimistossa. Sihteerinä toimistossa toimi Leo Heinosen vaimo Anna-Liisa Väkeväinenhttps://www.hs.fi/haku/?query=anna-liisa+vakevainen, joka oli laulanut aikoinaan Metro-tytöissä. Koska ”Leksa ei tiennyt musiikista mitään”, hän kuuntelutti vaimollaan Maestron uudet, potentiaaliset väliaikalevyt.

Lautaselle osui brittiläisen Tom Jonesinhttps://www.hs.fi/haku/?query=tom+jonesin laulama Delilah.

”Hei Leksa, nyt sie soitat Scandiaan Einiön pojille. Varaavat tämän kappaleen, tää on kuin Tapanille tehty”, matkii Kansa Anna-Liisaa.

Osa levy-yhtiö Scandian väestä olisi halunnut Delilahin esittäjäksi nuorisoidoli Dannyn, mutta päätuottaja Jaakko Salohttps://www.hs.fi/haku/?query=jaakko+salo valitsi Kansan.

Delilah muutti kotkalaispojan elämän. Siksi kai Kansa muistaakin tarkasti, kuinka kaikki tapahtui.

Oli sumuinen ja harmaa huhtikuun aamu 1968, kun 19-vuotias Kansa kiiruhti Alppistudiolle Kulttuuritalolle. Hän oli päättänyt maksimoida kaiken: hän oli jopa viikon polttamatta ennen levytystä, vaikkei siitä mitään hyötyä olisi ollut ja vaikka Kansa on muuten polttanut miltei koko elämänsä. ”Fiilis oli, että nyt tai ei koskaan.”

Mustasukkaisuudesta kertova Delilah on traaginen, suorastaan raju. Kansa tiesi, että tämä hänen täytyy tulkita nyt niin verisesti kuin ikinä, kuin idolinsa Jones. ”Minä olen tulkitsija, tämä on draamaa”, Kansa päätti.

Levytys onnistui. Jo parin viikon kuluttua saman singlen a-puoli Päättyneet on päivät alkoi pärjätä listalla, ja seuraavalla viikolla Delilah oli ykkönen.

Seuraavan vuoden aikana tuli muitakin hittejä: Kuljen taas kotiinpäin, Käymme yhdessä ain, Ei itketä lauantaina, Eloise. Kaikkiaan niitä tuli kymmenen.

Kansa olisi halunnut laulaa muitakin dramaattisia lauluja, mutta levy-yhtiö ei innostunut. Suomessa oli nuorisoidoleita jo tarpeeksi Dannysta Kirkaanhttps://www.hs.fi/haku/?query=kirkaan ja Johnnyynhttps://www.hs.fi/haku/?query=johnnyyn. Parikymppinen Kansa pantiin laulamaan sota-ajan lauluja ja ikivihreitä. ”Kultainen nuoruus ja muut tekojazzillisina sovituksina”, hän sanoo happamana.

Toisaalta Kansa muistelee lämmöllä mielenkiintoisia konsertteja, joita hän pääsi esittämään vanhojen mestareiden kanssa jo uran alussa.

Muutama mehevä muisto liittyy Georg Malmsténiinhttps://www.hs.fi/haku/?query=georg+malmsteniin.

Kansa isännöi 70-luvun alussa Lauantai-ilta MTV:ssä -nimistä ohjelmaa. Kerran vieraana oli Malmstén. Ideana oli, että tämä laulaa Kansan tuoreita hittejä, Kansa taas laulaa konkarin vanhoja hittejä.

”Jorihan veti uskomattomalla humöörillä ja svengillä ne! Minä lauloin Saariston Sirkkaa ja Heili Karjalasta, Jori Ei itketä lauantaina ja muita. Palauteryöppy oli valtava.”

Kaksikkoa vietiin pian ikimuistoisille yhteiskeikoille. Kerran oltiin Lahden urheilutalossa esiintymässä kansallisessa eläkeläisten juhlassa 2 000 eläkeläisen edessä, kun Malmsténin luottopianistille George de Godzinskyllehttps://www.hs.fi/haku/?query=george+de+godzinskylle kävi köpelösti.

”Sillä oli 14 sivua nuottia laitettu teipillä yhteen, sillä eihän se mun biiseistä tiennyt mitään. Mutta yhtäkkiä vahtimestarit pistivät kuumaan saliin läpivedon. Kaikki nuotit lensivät lattialle. Gode poimi niitä sieltä ja soitti samalla. Ei se komppi katkennut kertaakaan”, Kansa hekottelee.

Keikan jälkeen mentiin Seurahuoneelle syömään, jossa Kansa muun muassa oppi, kuinka Heili Karjalasta syntyi Viipurissa. Godzinsky jatkoi junalla seuraavalle keikalle. ”Hänhän osasi Suomen juna-aikataulut ulkoa, minuutilleen!”

Tulee väistämättä mieleen, kuinka hauskaa olisi nähdä Kansa esiintymässä nyt ikään kuin Malmsténina, kokeneena kettuna jonkun kaksikymppisen märkäkorvan kanssa. Olisitko valmis siihen?

”Koska tahansa”, vastaa Kansa. ”Mutta eipä ole kyselty.”

Tapani Kansan tragedia alkaa keriytyä esiin.

Vaikka pidämme häntä yksissä tuumin harvinaisen taitavana laulajana ja asetamme hänet ajatuksissamme samaan ykkösriviin vaikkapa Dannyn, Paula Koivuniemenhttps://www.hs.fi/haku/?query=paula+koivuniemen tai Katri Helenanhttps://www.hs.fi/haku/?query=katri+helenan kanssa, jokin mättää. Kansaa ei arvosteta aivan samoin kuin näitä muita. Se on näkynyt pois sulkemisena. Kansa sanoo sitä suoraan boikotoinniksi.

Miksi Kansaa ei ole esimerkiksi näkynyt koskaan Vain elämää -sarjassa? Siellähän hän olisi kymmenine klassikkohitteineen ilmeinen esiintyjä. ”Ei ole kysytty.”

Ei häntä ole liioin palkittu elämäntyöpalkinnoilla. Erikois-Emma löytyy, vuodelta 1987, samoin pari Katso-lehden palkintoa.

Kansa sanoo, ettei hän ole katkera eikä hän tällaisia tunnustuksia kaipaa, ajatteleekin vain silloin kun kysytään. ”Mutta kun niitä on tapana jakaa ansioista, huomioiminen olisi ehkä ollut joskus paikallaan.”

Käy ilmi, että vähissä ovat olleet työtkin. Esimerkiksi tanssilavat ovat parin viime vuoden aikana lähes täysin lakanneet ottamasta Kansaa esiintymään.

Kansa on saanut neljän vuoden ajan taiteilijaeläkettä, mutta jostain leipää on sen lisäksi lohkaistava. Siksi Kansa on lähtenyt mukaan Finnhittien kuninkaiden kiertueille yhdessä Dannyn ja Frederikinhttps://www.hs.fi/haku/?query=frederikin kanssa.

Mutta ei se parin oman hitin laulaminen ”bilettävälle olutkansalle” ole sitä, mitä Tapani Kansa haluaa varsinaisesti tehdä ja ihmisille antaa.

Hän haluaisi laulaa ihmisille klassista, jazzia, hyvää musiikkia hyviin teksteihin. Niin kuin hän on tehnytkin: Sibelius-Akatemian tiukat laulun pääsykokeetkin aikoinaan läpäissyt laulaja on esittänyt liedejä sadoissa konserteissa, Merikantoahttps://www.hs.fi/haku/?query=merikantoa, jazzia. Betonimylläri-levy vuodelta 1987 sisälsi Heikki Sarmannonhttps://www.hs.fi/haku/?query=heikki+sarmannon lauluja Pekka Pohjolanhttps://www.hs.fi/haku/?query=pekka+pohjolan sovituksin Lauri Viidanhttps://www.hs.fi/haku/?query=lauri+viidan runoihin.

Kunnianhimoisia levyjä on tullut ulos tasaiseen tahtiin. Edellinen levy Särkyneen toiveen katu ilmestyi viisi vuotta sitten. Se tehtiin 40-henkisen sinfoniaorkesterin kanssa. Ideana oli laulaa suomeksi Nat King Colenhttps://www.hs.fi/haku/?query=nat+king+colen tunnetuksi tekemiä lauluja, helmenä Kansan oma suomennos Satakieli Esplanadin puistossa kappaleesta A Nightingale Sang in Berkeley Square.

”Mutta ei se soinut radiossa. Kukaan ei tiedä tuollaisesta kappaleesta yhtään mitään.”

Miksi tämä meni näin? Olisiko se sittenkin ollut se suorapuheisuus?

Ei Kansa osaa sanoa. ”En löydä mitään järjellistä selitystä.”

Yksi asia tulee mieleen:

”Mä en käy ikinä kaljalla. Monien tyyppien lausuntojen perusteella siellä syntyvät suuret ideat. Kosmoksissa ja ties missä.”

Sekin on totta, että Suomessa on todella pienet piirit. Lokerointi on mahdottoman tiukkaa. Kansan kaltaisia rajojen ylittäjiä ei oteta tosissaan oikein missään lokerossa.

Yksi on ainakin varmaa: ajat ovat muuttuneet. Se vähän sattuu.

Kansan mukaan vielä Anna Erikssoniinhttps://www.hs.fi/haku/?query=anna+erikssoniin ja Jari Sillanpäähänhttps://www.hs.fi/haku/?query=jari+sillanpaahan asti suursuosikkeja tuli niistä laulajista, jotka lauloivat. Nyt näin ei ole enää. Nyt nuorisomusiikki on Kansan mukaan jotain aivan muuta kuin musiikkia. ”Se on huutoa, räikinää ja mäikinää.”

Yhtäkkiä vanhassa levy-yhtiössä Sonyssa on porukka vaihtunut 30 vuotta nuorempiin. Yhteinen kieli on hukassa. ”En tiedä, miten niiden kanssa oikein puhuisi, kun ne diggailevat vain omista jutuistaan”, Kansa naurahtaa.

Ei hänen tosin mitään tarvitse enää puhuakaan, sillä Sony sanoi uusimmalle levylle ei. Nyt Kansa levyttää MagnumLivelle, kuten niin moni muukin iskelmäartisti.

”Eikä mua kiinnosta lähteä puhumaan tuonne kompin sekaan. En mä puheeseen mitään komppia tarvitse”, Kansa lataa.

Sitten hän räjähtää nauruun, ja naurattaa tässä muitakin. Ajatus Tapani Kansasta räppäämässä on melkoisen huvittava. Danny sen voisi vielä tehdäkin, mutta ei, ei Kansa.

Kansa uskoo, etteivät melodiat, tarinankerronnan voima ja musiikin koskettavuus mihinkään katoa. ”Voi olla että nämä kompin päälle sössöttäjät jäävät hiljalleen kakkoseksi.”

Sillä välin Kansa tekee hiljaisesti omaa työtään, toteuttaa intohimoaan.

Juuri nyt on tekeillä 50-vuotisjuhlakiertue. Savonlinnasta 9. syyskuuta käynnistyvä 17 konsertin kiertue sisältää juuri sellaista musiikkia, jota Kansa itse arvostaa ja jota hän on koko elämänsä esittänyt. Siellä ovat kaikki helmet 60-luvulta Finnhits-ajan hitteihin, Akselin ja Elinan häävalssi, Betonimylläri-sarjaa, tangoja, jazzstandardeja, klassista sekä uuden levyn materiaalia.

Voi kuinka hauskaa sitä uutta olikaan tehdä, Kansa makustelee. Sillä kun inspiraation kukka puhkeaa, se on parasta.

Siitä hän on tehnyt laulunkin:

”Tässä vaiheessa elämää, kun näen jo päiväni päihin, monta mennyttä tekisin paremmin, monta jättänyt olisin jäihin. Oli aika kun kaikki helpommin tuntui syntyvän tuosta vain. Ajan myötä sen kuitenkin ymmärsin, mitä todella aikaan mä sain. Inspiraation ihana kukka ei kuki se itsekseen. Sitä täytyy hoitaa ja vaalia, muuten kuihtuu se yksikseen.”

Psst... Juttukeikan kulisseissa:

Mari Koppinen, toimittaja:

”Yhtä kiinnostava kuin oli tavata Tapani Kansa nokikkain oli tutustua hänestä kirjoitettuihin arkistojuttuihin. Kuinka virkistävä tyyppi yhteiskunnassa, jossa räväköiden mielipiteiden esittäminen ei kuulu tapoihin. Esimerkiksi Ylen euroviisukarsinnat Kansa pisti poikki ja pinoon jo vuonna 1985. Hän vaatii Yleä lopettamaan kaikenlaiset asiantuntijaraadit, lopettamaan ikuisen sääntöjen muuttelun, satsaamaan tekniikkaan, tekemään yhteistyötä levy-yhtiöiden kanssa, valitsemaan vain yhden laulajan, jolle säveltäjät säveltäisivät – ja niin edelleen. Ihan kuin olisin kuullut tällaista myöhemminkin.”

Akseli Valmunen, valokuvaaja:

”Saavuin paikalle eri aikaan Mari Koppisen kanssa. Pihalle löydettyäni häkellyin nähdessäni, millaisessa kivilinnassa Kansa asuu. Vaikka haastattelukin tehtiin marmoristen roomalaisten pylväiden suojassa terassilla, oli kiva huomata Tapanin keskittyvän tavallisiin pikkuasioihin, kuten ympärillä lehtiä rapisteleviin rastaisiin.”