Kulttuuri

Suomen Oscar-ehdokas on Armomurhaaja – raati kuvailee elokuvaksi, jolla on oma ääni

Teemu Nikin ohjaama draamakomedia on ehdolla myös Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi.

Suomen Oscar-ehdokkaaksi on valittu Teemu Nikin ohjaama Armomurhaaja. Elokuva kertoo mekaanikosta, joka sivutyökseen lopettaa vanhoja ja sairaita lemmikkejä. Pääosassa nähdään Matti Onnismaa.

Suomen Oscar-raati kokoontui tiistaina kello 13 valitsemaan ehdokasta ensi vuoden kisaan. Päätöksestä tiedotettiin vajaata kahta tuntia myöhemmin.

Valinta tehtiin elokuvista, jotka olivat saaneet ensi-iltansa 1. lokakuuta 2017 ja 30. syyskuuta 2018 välillä.

Raadin puheenjohtajana toimi Suomen Filmikamari ry:n Tero Koistinen ja sihteerinä Susanna Shepherd. Valintaraadin jäseninä olivat elokuvaohjaaja Hanna Kristiina Bergholm, Head of International Department Jaana Puskala, näyttelijä Lauri Tanskanen, lavastaja Marjaana Rantama, tuottaja Riina Hyytiä, käsikirjoittaja Tarja Kylmä ja tuottaja Teea Hyytiä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Raati perusteli valintaansa luonnehtimalla Armomurhaajaa elokuvaksi, jolla on voimakas oma ääni.

”Elokuvassa on omaperäinen tarina ja elokuvan havaintojen tarkkuus mahdollistaa monta tulkintaa”, tiedotteessa sanotaan.

Lopulliset Oscar-ehdokkuudet julkistetaan 22. tammikuuta 2019. Tuolloin selviää, onko Armomurhaaja mukana lopullisella viiden vieraskielisen elokuvan listalla.

Oscar-palkinnot jaetaan 91. kerran Hollywoodissa 24. helmikuuta.

Armomurhaajan valintaa voi ehkä pitää yllätyksenä, sillä kuluneeseen elokuvavuoteen on Suomessa mahtunut hyvin vähän muuta Tuntemattoman sotilaan lisäksi. Aku Louhimiehen 6,5 miljoonaa euroa maksanut sotaeepos sai kotimaassaan yli miljoona katsojaa.

Armomurhaajalle katsojia kertyi noin 3 000.

Toisaalta Armomurhaaja valittiin elokuun lopussa Pohjoismaiden neuvoston elokuvakisan Suomen edustajaksi. Kriitikotkin ovat siitä pitäneet: Helsingin Sanomien Miska Rantanen antoi Armomurhaajalle neljä tähteä, kun Tuntematon sotilas sai Juho Typön arvostelussa tyytyä kahteen.

Viime vuonna Suomen ehdokas oli Dome Karukosken ohjaama kuvataiteilija Touko Laaksosesta kertova elämäkerta Tom of Finland. Elokuva ei yltänyt lopulliselle viiden parhaan vieraskielisen elokuvan listalle.

Edellinen itse gaalassa ehdolla ollut elokuva oli Selma Vilhusen Pitääkö mun kaikki hoitaa, joka kilpaili parhaan lyhytelokuvan sarjassa vuonna 2014.

Ainut pitkä ehdokaselokuva on yhä Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä, joka oli ehdolla parhaan vieraskielisen elokuvan sarjassa vuonna 2002.

Vilhusen ja Kaurismäen lisäksi Oscareissa on nähty suomalaisväriä ennenkin. Jörn Donner pokkasi tuottajan ominaisuudessa Fanny ja Alexanderin voittaman parhaan vieraskielisen elokuvan pystin vuonna 1983 yhdessä Ingrid von Rosenin kanssa, kun elokuvan ohjaaja Ingmar Bergman ei saapunut paikalle.

Janne Kontkanen voitti ”teknisen Oscarin” kehittämästään 3D-teknologiasta vuonna 2014, ja Tommi Saaristoranta oli tekemässä erikoistehosteistaan vuonna 2017 Oscar-palkitun Viidakkokirjan efektejä.

Aiemmat kymmenen Oscareihin lähetettyä suomalaiselokuvaa ovat seuraavat:

2017: Tom of Finland (Ohjaus: Dome Karukoski)

2016: Hymyilevä mies (O: Juho Kuosmanen)

2015: Miekkailija (O: Klaus Härö)

2014: Betoniyö (O: Pirjo Honkasalo)

2013: Oppipoika (O: Ulrika Bengts)

2012: Puhdistus (O: Antti Jokinen)

2011: Le Havre (O: Aki Kaurismäki)

2010: Miesten vuoro (O: Joonas Berghäll)

2009: Postia pappi Jaakobille (O: Klaus Härö)

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuva
  • Oscar-palkinto
  • Kulttuuri

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa

    2. 2

      ”Peruskoulussa ei ole vuosiin saanut kirjoja” – HS kysyi helsinkiläis­vanhemmilta lasten koulu­kirjoista, ja häkellyttävän moni kertoi ostavansa ne itse

      Tilaajille
    3. 3

      Superautojen kauppa käy Suomessa kuumempana kuin koskaan

    4. 4

      ”Helvetin noutopöytä” koitui miljoonien kohtaloksi – Nälkä on ase, ja siksi nälänhätiä luodaan ja niillä tapetaan kymmeniä miljoonia ihmisiä

      Tilaajille
    5. 5

      Kun Vesa Vuorenmaan isä sammui sohvalle, hän siivosi jäljet ja ajoi Ladan talliin – nyt hän valmentaa ”hapettomassa tilassa olevia” asiakkaita luksuskuntosalilla Helsingin keskustassa

      Tilaajille
    6. 6

      S-pankki aloitti kovan hintakisan yhdistelmärahastoissa – uudessa palvelussa rahastojen kulut vain 0,5 prosenttia

    7. 7

      Valmentajakonkari Erkka Westerlund tarjosi KHL-liigassa pelaajilleen vapaapäivää, mutta siitä tulikin monelle ryyppypäivä: ”Suomessa en ollut törmännyt tällaiseen”

    8. 8

      Kimi Räikkösestä tehty kirja murskasi myyntiennätyksen – jätti Teemu Selänteen kauas taakseen

    9. 9

      Eppu Normaalin Pantse Syrjää syytetään vaimonsa rajuista pahoinpitelyistä – Syrjä kiistää syytteet

    10. 10

      Päiväkoti vai kotihoito? Syyllisyys kalvaa pienten lasten vanhempia, kertoo tuore tutkimus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    2. 2

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    3. 3

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    4. 4

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    5. 5

      Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa

    6. 6

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    7. 7

      Kokoomuksen ja keskustan ryhmät vakuuttavat luottamusta Soinille – Jaana Pelkonen aikoo olla paikalla äänestyksessä, mutta ei lupaa tukeaan: ”Minullakin on omatunto”

    8. 8

      Arki-ilta raitiovaunussa kääntyi tappeluksi: Ohjaaja Jari Halonen löi humalaista koiranomistajaa nyrkillä naamaan ja sai siitä tuomion

    9. 9

      Vuoden vastenmielisin elokuva on tässä – Peppermint on järjetön ja tavattoman väkivaltainen, mutta pahinta siinä on asenne

    10. 10

      Mikä Helsingin OP:ssa on vialla? Laina­neuvotteluihin ei pääse, viesteihin ei vastata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    4. 4

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    5. 5

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää