Kulttuuri    |   Levyarvostelu

Interpolin fanittaminen muistuttaa Englannin jalkapallojoukkueen kannattamista – mutta tällä kertaa ei tarvinnutkaan pettyä

Hittilevyjensä kirouksen kourissa kärvistelevä post-punk-yhtye sai tehtyä vilpittömällä tavalla synkän albumin.

Rock

Interpol: Marauder. Matador. ★★★★

Interpolin fanittaminen tuntuu jotakuinkin samalta kuin Englannin miesten jalkapallomaajoukkueen kannattaminen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suosikin valintaa joutuu selittelemään, itselleenkin. ”Eiväthän ne vuosiin ole pärjänneet, mutta minä olen seurannut niiden tekemisiä jo niin pitkään, heh, en oikein osaa lopettaakaan…”

Toistuvia olotiloja on kaksi: pelonsekainen, toiveikas odotus ja hämmentynyt, nolostunut pettymys. Interpolin ja Englannin kohdalla huokaistaan helpotuksesta aina, kun tulos ei ole täydellinen epäonnistuminen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sen verran uskalsin etukäteen toivoa Marauderilta. Että levy olisi siedettävä. Kävin katsomassa Interpolia viime syksynä Pariisissa, ja epäselväksi jäi, oliko laulaja Paul Banksin ääni heikossa kunnossa vai miksaus vain epäonnistunut.

Interpol aloitti Joy Divisionin ja The Curen hohdokkaana perillisenä. Turn on the Bright Lights (2002) ja Antics (2004) osoittautuivat mestarillisiksi post-punk-albumeiksi, nykyisiksi klassikoiksi. Se on Interpolin kirous. Heidän uusia levyjään verrataan ikuisesti kahteen ensimmäiseen, eivätkä uudet koskaan voita.

Our Love to Admire (2007), Interpol (2010) ja El Pintor (2014) huojuivat epätasaisina. Tähdet putosivat viidestä kolmeen. Kappaleet kuulostivat yritteliäiltä ja väkinäisiltä, Interpolilta näyttelemässä Interpolia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nyt menee paremmin. Marauder (suomeksi ryöstelijä) on läpikotaisin synkkä ja siksi jotenkin vilpittömämpi. Kuin se ei välittäisi, pitääkö kuulija siitä vai ei. Kuin se ei mahtaisi itselleen mitään.

”You reach out to emptiness / until the reaching out feels empty too”, Banks tiivistää lohduttomalla Flight of Fancylla.

Ääni kantaa oikein hyvin, ja sanoitukset ovat aiempaa suoraviivaisempia. Jokin kerros on kuorittu pois.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vilpittömyys ilahduttaa, mutta samalla albumi on raskas. Se tuntuu kellarihuoneelta, johon pääsee valoa vain kapeasta palkista seinän yläreunassa. Ilma seisoo, kitarat särisevät.

Hengähdystaukoja on kaksi: instrumentaaliset, scifihenkiset Interlude 1 ja Interlude 2. Niiden jälkeen palataan staattiseen epätoivoon.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

It doesn’t matter, ei sillä ole väliä, sanotaan usein, kun halutaan vähätellä jotakin pieleen mennyttä. It probably matters, todetaan Marauderin päätöskappaleessa. Kyllä sillä taitaa olla väliä. Virheet kasautuvat, pettymykset kertautuvat.

Virkistävän rehellinen lausunto. Kuten levykin.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Olemme tehneet itsemme naurun­alaisiksi koko maailman edessä”, linjasi tuomari – Floridassa hylättiin ääniä alle­kirjoitusten vuoksi

    2. 2

      Mies hyppäsi Pitkältäsillalta ja kuoli – ”Oli ilmeisesti halunnut näyttää, että pystyy uimaan kylmässä vedessä”

    3. 3

      Uusi väestöennuste julkistetaan perjantaina, eikä sitä ole koskaan ennen pelätty näin

    4. 4

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    5. 5

      Grönlannin jäätikön alta löytyi 31 kilometrin läpimittainen törmäyskraatteri

    6. 6

      Marco Bjurström vaikenee tanssikoulunsa hyväksikäyttö­epäilyistä – Alan veteraani Anitra Ahtola tuomitsee tapauksen: ”En hyväksyisi omassa koulussani”

    7. 7

      Hjallis Harkimo ei olekaan myynyt Jokereita – ”Mun sanomiset Jokereista on tulkittu täysin väärin”

    8. 8

      Viranomainen tarkasti Meilahden sairaalan: leikkausosastolla raadetaan niin äärirajoilla, että siitä aiheutuu vaaraa

    9. 9

      Kolme tavallista suomalais­naista repäistiin pysty­metsästä super­tähdiksi Etelä-Koreaan – ”Mihin olemme oikein lähteneet mukaan”

    10. 10

      Koomikko pilkkasi silmänsä menettänyttä sotaveteraania suorassa tv-lähetyksessä, ja ihmiset menettivät hermonsa – sitten hän sai takaisin samalla mitalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    2. 2

      Haimasyöpään kuolee Suomessa yhä useampi – kun oireita ilmenee, sairaus on yleensä edennyt liian pitkälle

    3. 3

      Mies hyppäsi Pitkältäsillalta ja kuoli – ”Oli ilmeisesti halunnut näyttää, että pystyy uimaan kylmässä vedessä”

    4. 4

      Katso tästä taulukosta, tulisitko toimeen kohtuullisena pidetyillä menoilla – Tutkijat määrittelivät, mitä Suomessa tarvitaan säälliseen elämään

    5. 5

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    6. 6

      Raiskauksen määritelmää muuttava kansalaisaloite etenee eduskuntaan – Näin aloite määrittelee rangaistavat sukupuoliyhteydet

    7. 7

      Elokuvia netistä ladanneet suomalaiset ovat saaneet perintäkirjeitä tekijänoikeus­maksuista – Nyt viranomaiset selvittävät asiaa

    8. 8

      Pattitilanne taloyhtiössä: Naapuri seisottaa isoa autoa ikkunan edessä, valittaja sai kuulla häiritsevänsä asumismukavuutta

    9. 9

      Viranomainen tarkasti Meilahden sairaalan: leikkausosastolla raadetaan niin äärirajoilla, että siitä aiheutuu vaaraa

    10. 10

      Marco Bjurström vaikenee tanssikoulunsa hyväksikäyttö­epäilyistä – Alan veteraani Anitra Ahtola tuomitsee tapauksen: ”En hyväksyisi omassa koulussani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaisia on kasvatettu ylenpalttiseen reippauteen, sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen – Sillä on hintansa, ja nyt se heijastuu parisuhteisiimme ja omien lastemme käytökseen

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    5. 5

      Suorakulmaisen jäävuoren mysteeri selvisi Etelämantereella

    6. 6

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    7. 7

      Valkoisen talon lehdistö­sihteeri levitti ilmeisesti peukaloitua videota, jossa CNN:n toimittaja näyttää läimäyttävän avustajaa – ”Olemme ylittäneet uuden rajan”

    8. 8

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    9. 9

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    10. 10

      Helsingissä kuultiin ”Islannin ihmeestä”: Nuorten juominen, tupakointi ja huumeiden­käyttö laskivat dramaattisesti, koska vanhempien asenteet ja käytös muuttuivat

    11. Näytä lisää