Kulttuuri

Nyt on Helene Schjerfbeckin aika breikata Lontoossa – ensi kesänä on luvassa iso yksityisnäyttely, kriitikoiden huomio ja ehkä mainoksia bussipysäkeillä

130 vuotta sitten Helene Schjerfbeck saattoi vain unelmoida isosta yksityisnäyttelystä Lontoossa. Nyt se on totta: ensi heinäkuussa Royal Academy esittelee brittiyleisöille tuntemattoman suuruuden Suomesta.

”Nyt olen saanut kutsun Lontoossa kesäkuussa järjestettävään hienoon näyttelyyn, siitä on kuulemma suurta hyötyä”, kirjoitti Helene Schjerfbeck ­äidilleen vuonna 1890.

1880-luvun lopulla Schjerfbeck oli maalannut St. Ivesissä Britannian lounaisrannikolla. Tiettävästi hän sai muutamia maalauksia esille näyttelyihin Lontooseen, mikä ilahdutti häntä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jotain meni kaiketi kaupaksikin, mutta suuresta menestyksestä ei voi puhua. Tietoa on säilynyt kovin vähän.

Nyt Helene Schjerfbeck on saanut kutsun Lontooseen vielä hienompaan näyttelyyn.

Maanantaina brittiläinen taideinstituutio Royal Academy of Arts (RA) julkisti vuoden 2019 ohjelmistonsa – ja siinä ohessa Helene Schjerfbeckin ensimmäisen yksityisnäyttelyn Lontoossa. Yhteistyössä Ateneumin kanssa järjestettävä näyttely pitää sisällään runsaat 60 teosta.

Piti siis odottaa noin 130 vuotta, ja ensi kesänä Helene Schjerfbeck niin sanotusti breikkaa Lontoossa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kolme salia täynnä teoksia ­Royal Academy of Artsin tiloissa, huomiota Britannian päälehtien kriitikoilta ja ehkä – kuka ties – näyttelyjulisteita liisteröitynä bussipysäkkeihin Oxford Streetillä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Schjerfbeck esiintyy Royal Academyssä kovassa seurassa. Vuoden muita nimiä ovat muun muassa brittiklassikko Lucian Freud, maan tunnetuimpiin kuvanveistäjiin kuuluvat Antony Gormley ja Phyllida Barlow sekä amerikkalainen videotaiteilija Bill Viola. Esillä on myös alaston­aiheita renessanssimestareilta Tizianilta, Rafaelilta ja Michel­angelolta.

Mitäköhän Schjerfbeck olisi kaikesta tästä ajatellut?

Taten maalauksia Schjerfbeck kuvaili kirjeissään. Kävikö Schjerfbeck ehkä myös RA:ssa?

Ei se mahdotonta olisi, sillä kuninkaallinen taideakatemia oli tuolloin ollut olemassa jo yli sadan vuoden ajan. Nykyisellä paikallaan Lontoon Piccadillylläkin se oli sijainnut jo kolmisen­kymmentä vuotta.


Royal Academyn näyttelyjulkistuksen päätteeksi RA:n taiteellinen johtaja Tim Marlow ehtii istahtaa museon kahvibaariin yhden kupillisen ajaksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Onko tämä nyt Schjerfbeckin kansainvälinen läpimurto?

”En ikinä väittäisi, että meidän näyttelymme olisi hänen tasoiselleen taiteilijalle läpimurto”, Marlow vähättelee brittiläisen diplomaattisesti. ”Mutta uskon, että tämä näyttely on merkkipaalu hänen postuumissa ansio­luettelossaan.”

Marlow lupaa nähdä Helenen eteen vaivaa: tehdä laadukkaan näyttelyn, ripustaa sen hyvin ja viestiä siitä ajatuksella.

Ja viestintää kyllä tarvitaan.

Siinä missä Schjerfbeck-näyttely vetää Suomessa salit täyteen, Lontoossa yleisön houkuttelemisen eteen täytyy nähdä vaivaa.

”Ali­arvostettu”, ”vahva” ja ”ainut­laatuinen”, luonnehtii Marlow Schjerf­beckiä. Mutta myös ”Britan­niassa käytännössä täysin tuntematon”.

Vaikka RA tekee isoja hittinäyttelyitä, sen linjaan kuuluu esitellä vakiokävijöilleen myös tuntemattomampia taiteilijoita. Schjerfbeck on siitä hyvä esimerkki. Tiettävästi Britannian julkisissa taidekokoelmissa on vain yksi Schjerfbeckin teos: kanoja heinäsuovien joukossa esittävä impressionistinen öljymaalaus kuuluu penzancelaisen Penlee Housen kokoelmaan.

Britit tuntevat modernistista taidetta parhaiten itä–länsi-akselilla: Ranska on heillä hyvin hallussa, samoin Yhdysvallat. Pohjois–etelä-akseli Pohjoismaista Saksaan tunnetaan huomattavasti huonommin. Esimerkiksi itävaltalaisklassikko Egon Schieleä ei ainakaan muutama vuosi sitten ollut brittiläisissä museokokoelmissa lainkaan, Marlow kertoo.

”Ja Pohjoismaat ovat todellakin olleet…”, Marlow epäröi, ”vähemmän esitelty kulttuurinen alue, ja sanoisin, että on runsaasti…”

No. Marlow sanoo sen suoraan: ”En aio nostaa käsiäni ylös ja myöntää virhettä. Mutta sanotaan näin: pohjoismainen taide on meille mahdollisuus, todellinen mahdollisuus.”

RA:han Schjerfbeck-näyttely tulee, koska kuraattori Jeremy Lewison ehti syventyä myös Schjerfbeckiin tehdessään Ateneumiin Alice Neel -näyttelyn vuonna 2016. Hän ehdotti näyttelyä Lontooseen, ja nyt sellainen syntyy Lewisonin, Ateneumin ja RA:n yhteisprojektina.

RA:n näyttely pyrkii esittämään Helene Schjerfbeckin kehityksen akateemisesta salonkimaalarista moderniksi taiteilijaksi. Sen keskiössä on huone, joka kokoaa yhteen Schjerfbeckin omakuvia 22-vuotiaasta 84-vuo­tiaaksi saakka.

Brittiyleisölle esitellään myös erityisesti St. Ivesissä syntyneitä teoksia. Siksi myös Schjerfbeckin tunnettu Toipilas matkustaa Ateneumista Lontooseen.

Marlow ei suostu spekuloimaan sillä, kuinka suuri yleisö näkee Schjerfbeckin näyttelyn Lontoossa.

Vastaavankokoiset ja -pituiset näyttelyt ovat keränneet RA:ssa noin 40 000–60 000 hengen yleisöjä.

Näkyvyyttä saattaa lisätä se, että näyttely avautuu RA:n supersuositun kesänäyttelyn aikana. Tänä vuonna kesänäyttelyn näki yli 290 000 henkeä, mikä on myös museon ennätys.

Schjerfbeck-näyttely on avoinna loppukesän turistikaudella ja kestää lokakuulle asti, jolloin Frieze-taidemessut tuovat kaupunkiin kansainvälisen taidemaailman.

Ja sitten on vielä media.

”Uskon, että tämä näyttely yllättää ja ällistyttää kriitikot”, Marlow sanoo vaatimattomasti.

Itse hän väittää odottavansa näyttelyä, vaikka RA:n näyttelyiden kiinnostavuusjärjestykseen paneminen onkin kuin sanoisi, ketä lapsistaan rakastaa eniten.

”Vaikka olisin väärässä eivätkä yleisöt innostuisi näyttelystä, sen järjestäminen ei silti harmittaisi minua. Tiedän, että tämä näyttely pitää tehdä, ja joskus näyttelyn vaikutus näkyy vasta parin vuoden päästä.”

On mahdollista, että Lontoon-näyttely tuo päivänvaloon myös uusia Helene Schjerfbeckin teoksia.

Ei tiedetä, mitä teoksia hän mahdollisesti sai Britanniassa kaupaksi tai minne. Ehkä näyttely saa jonkun brittiperheen tunnistamaan suvussa kulkeneen maalauksen aidoksi Schjerf­beckiksi.

Mutta se riippuu siitä, kuinka moni löytää RA:n näyttelyn.

Entä tuleeko Helene Schjerfbeckin omakuva bussipysäkeille ympäri Lontoota?

Sitä Marlow ei vielä uskalla luvata.

”Jos minä saan päättää, tulee.”

Helene Schjerfbeck Royal Academyssä 20.7.–27.10.2019.

Fakta

Royal Academy of Arts


 Kuningas Yrjö III:n vuonna 1768 perustama taideakatemia, sijaitsee Lontoon Piccadillyllä. Taidekoulun lisäksi Lontoon merkittävimpiä taidemuseoita.

 Akatemiaan kuuluu 80 taiteilija- ja arkkitehtijäsentä. Uudet jäsenet äänestetään kuolleiden tai sivuun vetäytyneiden tilalle.

 Akatemiaan ovat kuuluneet muun muassa J. M. W. Turner ja John Constable. Nykyään jäsenistöön kuuluvat esimerkiksi David Hock­ney ja Tracey Emin.

 Ei saa valtion tukea. Hankkii tulonsa näyttelyillä, museokaupoilla ja ravintoloilla sekä keräämällä lahjoituksia.

 Akatemian 250-vuotis­juhlien kunniaksi toukokuussa valmistui iso remontti, joka yhdisti sen rakennukset Piccadillyllä.

 Tunnetaan valtavasta kesänäyttelystään, jota on järjestetty yhtäjaksoisesti vuodesta 1769. Näyttelyyn on avoin haku, ja sen teokset valitsee akatemian jäsenten jury. Tänä kesänä jurya johti Grayson Perry.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuvataide
  • Helene Schjerfbeck
  • Lontoo
  • Kulttuuri
  • Aino Frilander

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pilvenpiirtäjät mullistavat Pasilan ja koko Helsingin – HS:n erikoisartikkelin videot näyttävät, kuinka peruuttamattomasti kaupungin siluetti muuttuu

    2. 2

      Heitä oli 900 ja ”valkeana yönä” he kuolivat yhdessä – Kun lahkojohtaja Jim Jones 40 vuotta sitten julisti, että on aika, ensimmäisenä myrkky juotettiin 300 lapselle

      Tilaajille
    3. 3

      Emme yksinkertaisesti uskalla hankkia toista lasta – työelämä on liian vaativaa

    4. 4

      Entinen ”kiinnostava kirjailija” Antti Nylén ehdottaa Suomeen taiteilijapalkkaa, ja yksi ratkaisu olisi ottaa varat poliiseilta – ”Nyt on taiteilijoiden vuoro!”

    5. 5

      Etelä-Koreasta saapunut megatähti töksäytti ensi­töikseen kysymyksen, jolla osui heti suomalaisen pikku­kaupungin pahimpaan kipu­pisteeseen

    6. 6

      Tämä kahdesta äänestä muodostuva testi paljastaa, voitko oppia laulamaan paremmin – huonoon laulutaitoon on neljä syytä

      Tilaajille
    7. 7

      Suomessa pysyy järjissään marraskuussa – Kaukomatkailu ei auta kestämään kaamosta, sillä sen vaikutus on päinvastainen

    8. 8

      Kaksoset oli jo annettu Katja Korhosen rinnalle, kun hoitaja nappasi pojan ja vei pois – Pian äiti silitti heiveröistä selkää ja toivoi, että lapsi saisi elää

      Tilaajille
    9. 9

      Valtion pokeripeli ongelmien kaivoksella saattaa kääntyä voitoksi – HS seurasi Sotkamossa, miten toiveet Terrafamen muuttumisesta rahasammoksi kasvavat

    10. 10

      Julkaisematon luonnospaperi paljastaa: Laaja sotilaallinen radiotaajuuksien häirintä lamauttaisi Suomen lentoliikenteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Etelä-Koreasta saapunut megatähti töksäytti ensi­töikseen kysymyksen, jolla osui heti suomalaisen pikku­kaupungin pahimpaan kipu­pisteeseen

    2. 2

      Pilvenpiirtäjät mullistavat Pasilan ja koko Helsingin – HS:n erikoisartikkelin videot näyttävät, kuinka peruuttamattomasti kaupungin siluetti muuttuu

    3. 3

      Siivooja pyyhki samalla rätillä vessan­pönttöä ja juoma­laseja – Hitiksi noussut video luksush­otelleista pöyristyttää Kiinassa

    4. 4

      ”Renessanssipalatsi” rapistui pöyristyttävään kuntoon keskellä Helsinkiä – Omistajalla ei ole varaa 1800-luvulla rakennetun arvotalon korjauksiin

    5. 5

      Emme yksinkertaisesti uskalla hankkia toista lasta – työelämä on liian vaativaa

    6. 6

      Heitä oli 900 ja ”valkeana yönä” he kuolivat yhdessä – Kun lahkojohtaja Jim Jones 40 vuotta sitten julisti, että on aika, ensimmäisenä myrkky juotettiin 300 lapselle

      Tilaajille
    7. 7

      Kaksoset oli jo annettu Katja Korhosen rinnalle, kun hoitaja nappasi pojan ja vei pois – Pian äiti silitti heiveröistä selkää ja toivoi, että lapsi saisi elää

      Tilaajille
    8. 8

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    9. 9

      Entinen kuntapoliitikko Saido Mohamed nosti ulkomailla asuneen siskonsa lapsilisiä vuosien ajan – Törkeästä rahanpesusta yli vuoden ehdollinen tuomio

    10. 10

      14-vuotias halusi kysyä tuomareilta, miksi hänet oli viety lastenkotiin – Oikeus hylkäsi toiveen, lapsi valitti asiasta ja voitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    3. 3

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    4. 4

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    5. 5

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    6. 6

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    7. 7

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    8. 8

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    9. 9

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    10. 10

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Helsingin kaupunginorkesteri on noussut uudelle tasolle – se soittaa aiempaa enemmän uudempaa ja aivan uutta musiikkia
    3. Lauri Kilpiön uusi ooppera avasi vahvasti pimeyttä vastustavan festivaalin Siuntiossa
    4. Poliisia paennut autoilija törmäsi Hausjärvellä ensin autoon, sitten traktoriin ja lopulta hänet löydettiin dronen avulla
    5. Tunti sitten
    6. Valtion pokeripeli ongelmien kaivoksella saattaa kääntyä voitoksi – HS seurasi Sotkamossa, miten toiveet Terrafamen muuttumisesta rahasammoksi kasvavat
    7. Pekka Haavisto käytti linjapuheessaan sanaparia ”lapsiystävällinen Suomi” seitsemän kertaa ja piikitteli Sdp:tä synnytystalkoista
    8. Entinen ”kiinnostava kirjailija” Antti Nylén ehdottaa Suomeen taiteilijapalkkaa, ja yksi ratkaisu olisi ottaa varat poliiseilta – ”Nyt on taiteilijoiden vuoro!”
    9. Profaani kohtaa sakraalin fanikirkossa Sisilian koillisnurkassa, jonne Coppolan Kummisetä on jättänyt pysyvän jäljen
    10. Julkaisematon luonnospaperi paljastaa: Laaja sotilaallinen radiotaajuuksien häirintä lamauttaisi Suomen lentoliikenteen
    11. Auto suistui kevyen liikenteen väylälle Vähässäkyrössä – jalankulkija kuoli
    12. Perhe viihtyy lemmikkikaaoksessa – Abramsien tarttuva elämänilo voi tehdä realityohjelmasta hitin
    13. Näytä lisää