Kulttuuri

Elokuvaohjaaja Spike Lee vierailee Rakkautta & anarkiaa -festivaalilla – aloitteen vierailulle teki Jasper Pääkkönen

Yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja Spike Lee saapuu syyskuun lopulla järjestettävän Rakkautta & anarkiaa -elokuvafestivaalin vieraaksi. Leen elokuvista festivaalilla nähdään hänen uusin elokuvansa Blackkklansman sekä vuonna 1989 valmistunut Do the Right Thing – kuuma päivä. Lee pitää myös yleisölle avoimen mestarikurssin Bio Rexissä. Leen vierailu järjestetään Blackkklansman-elokuvassa näyttelevän Jasper Pääkkösen aloitteesta.

Festivaalilla vierailevat myös saksalaisohjaaja Margarethe von Trotta, australialaisohjaaja Stephan Elliott sekä saksalais-ranskalais-iranilainen ohjaaja Emily Atef. Von Trottalta nähdään Searching for Ingmar Bergman -dokumenttielokuva, Elliottilta hänen uusin elokuvansa Swinging Safari sekä 1990-luvun menestyselokuva Priscilla, aavikon kuningatar. Atefilta festivaalilla nähdään 3 Days in Quiberon -elokuva.

Festivaalin lopulla järjestettävään R&A Shorts -lyhytelokuvatapahtumaan saapuu vieraaksi taiteilijaryhmä LaBeouf, Rönkkö & Turner, jolta nähdään #Takemeanywhere-niminen elokuva. Rakkautta ja anarkiaa järjestetään Helsingissä 20.–30. syyskuuta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuva
  • Elokuvafestivaalit
  • Kulttuuri
  • Samuli Tiikkaja

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Peltipoliisin ylinopeus­sakoista luistaminen voi johtaa etsintä­kuulutukseen: Malmin poliisi­taloon saapuneesta naisesta ei tullut yhtä 1 800 etsintä­kuulutetusta – hän löi poliisit ällikällä

    2. 2

      Tulivuoren­purkaus pimensi Auringon ja sitten tulivat paise­rutto, pakkaset ja nälän­hätä – vuosi 536 oli ihmis­kunnan historian kamalin, sanovat tutkijat

    3. 3

      Suuren kauppakeskuksen rakentaminen keskeytyi Espoossa – Lippulaivalle etsitään nyt uutta urakoitsijaa

    4. 4

      Näin karsealta näyttää yksin­purjehtija Tapio Lehtisen veneen pohja – ”Ei riitä, että barnakkelit pilaavat kilpailun, ne laittavat oikeasti hengen­vaaralliseen tilanteeseen”

    5. 5

      Ruotsalaisen koulun juhlissa julkisesti jaettu seksipalkinto johti ehdolliseen tuomioon – ”tunnustuksen” saanut järkyttyi kaveriensa tempauksesta

    6. 6

      Suomalaistutkijat löysivät uuden yhteyden ruuan ja aineenvaihduntaa edistävän ruskean rasvan välillä

    7. 7

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    8. 8

      Suomessa on mittaushistorian lumettominta – ”Tuntuu hölmöltä, että mittarit näyttävät yhä nollaa”, meteorologi ihmettelee

    9. 9

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    10. 10

      Kryptovaluutat kurimuksessa, bitcoinin arvo romahti alimmilleen yli vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    2. 2

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    3. 3

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    4. 4

      Suuren kauppakeskuksen rakentaminen keskeytyi Espoossa – Lippulaivalle etsitään nyt uutta urakoitsijaa

    5. 5

      Ei tässä mitään tindereitä tarvita – Venäjällä seuraa isketään vaikka kadulta, ja näin se tapahtuu

      Tilaajille
    6. 6

      Miesten ja naisten erot kasvavat, kun tasa-arvo lisääntyy – Odottamaton ”tasa-arvon paradoksi” on havaittu useissa tutkimuksissa

      Tilaajille
    7. 7

      Peltipoliisin ylinopeus­sakoista luistaminen voi johtaa etsintä­kuulutukseen: Malmin poliisi­taloon saapuneesta naisesta ei tullut yhtä 1 800 etsintä­kuulutetusta – hän löi poliisit ällikällä

    8. 8

      Näin karsealta näyttää yksin­purjehtija Tapio Lehtisen veneen pohja – ”Ei riitä, että barnakkelit pilaavat kilpailun, ne laittavat oikeasti hengen­vaaralliseen tilanteeseen”

    9. 9

      Nuoren omaisuus varastettiin Kampissa – Epäillyt yrittivät häipyä Poriin, poliisi pysäytti pakobussin Karkkilassa

    10. 10

      Voisiko kerrostalon sisälämpötila olla 18 astetta? Merihaassa testataan, miten suomalaiset sietävät englantilaisia lämpötiloja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    5. 5

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    6. 6

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    7. 7

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    8. 8

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    9. 9

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    10. 10

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    11. Näytä lisää