Kulttuuri    |   Henk.koht.

Pekka Tarkkaa oli traumaattista editoida – torstaina luulin hänen vihdoin erehtyneen

Kesän 1993 editointi jätti mieluisan turhautumisen tunteen, joka jatkuu Onnen Pekkaa lukiessa.

Trau­maattisen tarkka Pekka!

28. elokuuta 1993 olin kesä­toimit­tajana deskissä ja tehtävänä oli editoida kirjoitusvapaalta palanneen Pekka Tarkan arvostelu muiden töideni ohessa. Aiheena oli Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle -kirja, ja Pekan näkemys täyttäisi osaston avauksen eli silloisen ison broadsheet-sivun
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Laitoin sormet näppäimille valmiina suoristamaan heti ensimmäisen rönsyn, purkamaan lehtikieleen liian krumeluurit rakenteet, tiivistämään mahdolliset toistot ja korjaamaan lyöntivirheet, joita kiireessä sattuu meille kaikille. Tai niin luulin.

”Kostonhenget ovat irrallaan rähisevässä metsähelvetissä”, teksti alkoi. Tapahtui jotain kummallista. Yksikään sormistani ei liikahtanut, ensimmäistä kertaa koskaan. Ei ollut syytä. Ilmaisu oli tietysti näkemyksellistä, kuten monien muidenkin kriitikkojen tekstit. Mutta se oli myös kirjoitusteknisesti esimerkillistä ja täysin virheetöntä. Tekstissä oli jopa loistava rytminvaihdos, joka vetosi musiikkimieheen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kaikkia Pekan mielipiteitä en ehkä aivan allekirjoittanut, mutta se on toinen asia eikä vaikuta editointiin.

Lopulta parahdin ääneen: ”Ei tätä voi editoida! Ensimmäistä kertaa en löydä mitään parannettavaa!”

Pekka sattui kävelemään selkäni takana: ”Etkö tiedä, että minua ei editoida?” Otin tästä haasteen. Pakkohan häntä oli joskus hieman tiivistää taitollisista syistä, mutta kirjoitus- tai asiavirheitä en vain löytänyt.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

No jaa, kerran löysin avustajan tekstistä virheen, vaikka Pekka oli esieditoinut kirjoituksen. ”Uskomatonta”, Pekka sanoi. (Ja se yksi 1990-luvun tapaus, jolloin Pekka kirjoitti oikaisun perin poikkeuksellisesta virheestään, ei osunut editointivuorolleni).

Torstaina julkaistiin Pekan Onnen Pekka -muistelmat. Sitä selaillessani sivulta 563 osui silmiin muotoilu ”haali haali Erkko”.

Haa! Nyt löytyi virhe eli sanan turha toistaminen! Vuosikymmenten etsintä on ohi!
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mitä vielä.

Pian huomasin, että kyseessä oli pakinoitsija Nenän eli Pentti Saarikosken ”sanatukkukauppias Eeli Eeli Harkko” -sanaleikin virheetön avaaminen.

Traumani siis jatkuu ja lukijana olen siitä hyvin onnellinen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumni
  • Henk.koht.
  • Kirjallisuus
  • Kulttuuri
  • Vesa Sirén

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    2. 2

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    4. 4

      Miesten ja naisten erot kasvavat, kun tasa-arvo lisääntyy – Odottamaton ”tasa-arvon paradoksi” on havaittu useissa tutkimuksissa

      Tilaajille
    5. 5

      100-vuotias tennishalli revittiin liki maan tasalle Helsingin Tähtitorninmäellä – Tilalle asuntoja

    6. 6

      Ei tässä mitään tindereitä tarvita – Venäjällä seuraa isketään vaikka kadulta, ja iskemiskurssin jälkeen Romania on lykästänyt melkein liikaa

      Tilaajille
    7. 7

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    8. 8

      Aso-kotien vuokrat ovat järkyttäviä ja kallistuvat niin paljon, ettei niihin uskalla muuttaa, kertoo lukija – HS selvitti eri asumismuotojen kuluja

    9. 9

      Kauppa­keskus Redin johtaja ei kommentoi yrittäjien lähtöaikeita: ”Vuokralaiset vastaavat itse omasta liiketoiminnastaan”

    10. 10

      Miksi siikafilee maksaa enemmän kuin naudan sisäfilee? Kalan hinta voi jopa jatkaa nousuaan, ja se johtuu kalastajien iästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    4. 4

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    5. 5

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    6. 6

      Pohdin päivittäin, minkä hintaiseksi avopuolisoni elättäminen lopulta tulee

    7. 7

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    8. 8

      Saudi-Arabia tappoi toimittaja Jamal Khashoggin, paloitteli ruumiin ja liuotti sen hapolla viemäriin – Näin kerrotaan, mutta kaikki ei täsmää, sanoo sotarikostutkija Helena Ranta

      Tilaajille
    9. 9

      Mitä tapahtui edustussaunomiselle? Maailman muuttuminen sai firmat luopumaan tavasta

    10. 10

      Aso-kotien vuokrat ovat järkyttäviä ja kallistuvat niin paljon, ettei niihin uskalla muuttaa, kertoo lukija – HS selvitti eri asumismuotojen kuluja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    5. 5

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    6. 6

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    7. 7

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    8. 8

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    9. 9

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    10. 10

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää