Kulttuuri

Renny Harlin muistelee nuoruudensankariaan Burt Reynoldsia – ”Häntä ei ehkä rakastettu niin paljon kuin hän olisi halunnut”

Ohjaaja Renny Harlin ja näyttelijä Burt Reynolds työskentelivät yhdessä Driven-elokuvassa vuonna 2001.

Elokuvaohjaaja Renny Harlin teki torstaina kuolleen näyttelijä Burt Reynoldsin yhteisen elokuvan vuonna 2001.

Driven on elokuva kilpa-autoilusta. Reynolds esittää siinä kilpa-autotallin omistajaa. Elokuvan toisena päätähtenä oli Sylvester Stallone.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Harlin sanoo, että Drivenin kuvauksissa hän oli oppipoika joka sai olla Reynoldsin, legendan, käsissä. Harlin on syntynyt vuonna 1959, Reynolds jo vuonna 1936.

”Reynolds oli näyttelijänä niin ammattilainen kuin vain voi toivoa. Hän oli ajoissa, tiesi kohtaukset ja repliikit, ja oli herrasmies kaikille. Hänessä ei ollut mitään tähden elkeitä”, Harlin kertoo Helsingin Sanomille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Elokuvanteko hänen kanssaan oli minulle upea elämys myös siksi, että itse kasvoin aikana, jolloin Reynolds oli suurin tähti maailmassa. Oli upeaa olla legendan kanssa töissä.”

Harlinin mukaan Reynolds oli työtoverina aito, hyvä ihminen.

”Tosi mies”, Harlin sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Hän edusti myös aikakautta, jolloin elokuvia todella tehtiin eikä korvattu digitaalisilla efekteillä.”

Harlinin mukaan Drivenin kuvauksissa kaikkein anteliainta oli se, että Reynolds soi hänelle aikaansa. Ohjaaja ja näyttelijä kävivät kahdestaan syömässä.

”Hän sanoi että ’Renny, hei, istutaan alas ja kerrotaan tarinoita’. Se oli se kaikkein anteliain juttu minulle. Hän kertoi elokuvahistoriasta ja ohjaajista, joiden kanssa oli saanut tehdä töitä. Hän ei kritisoinut eikä ollut katkera, vaikka meillä kaikilla on hetkiä että kaikki ei ole mennyt niin hyvin kuin ajateltiin.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Näyttelijänä Reynoldsin työtapaan kuului Harlinin mukaan roolin sisäistäminen.

”Tietenkin hänen roolinsa muuttuivat iän myötä. 1970- ja 1980-luvuilla hän oli isoin action star mitä oli. Myöhemmin työt vaihtuivat karaktäärirooleihin. Hän sopeutui muutokseen kuitenkin hyvin, ja löysi rooleihin syvyyden.”

”Mutta niin kuin me kaikki taiteilijat, ei hän ehkä koskaan saavuttanut sitä onnellisuutta, mitä me kaikki haetaan. Illallispöydässä hän kertoi minulle että ’hän sai tehdä sitä mitä rakastaa, mutta häntä ei ehkä rakastettu niin paljon kuin hän olisi halunnut’”, Harlin toteaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Kulttuuri
  • Veli-Pekka Lehtonen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    2. 2

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    3. 3

      Isä ei ollutkaan isä – Leena osallistui sukututkimukseen, mutta kun dna-testin tulos selvisi, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    4. 4

      Pohdin päivittäin, minkä hintaiseksi avopuolisoni elättäminen lopulta tulee

    5. 5

      Saudi-Arabia tappoi toimittaja Jamal Khashoggin, paloitteli ruumiin ja liuotti sen hapolla viemäriin – Näin kerrotaan, mutta kaikki ei täsmää, sanoo sotarikostutkija Helena Ranta

      Tilaajille
    6. 6

      Liisa Heinosen kauppa ei ole muuttunut 70-luvun jälkeen – HS kiersi Töölön kivijalkakauppoja ja löysi katoavan maailman

    7. 7

      Venäjällä monet tutkijatkin uskovat, että maailman lämpenemisen sijaan edessä on jääkausi – ja Putin horisee kosmisista muutoksista Linnunradassa

    8. 8

      Baddingin kopioksi paljastunut biisi ei ole ainoa: Leevi and the Leavingsin kappale kuulostaa ihan venäläissävellykseltä – ”Kyllähän ne ovat aika lähellä toisiaan”

    9. 9

      Lauttasaarelainen taloyhtiö tiristi energialaskusta löysät pois vaihtamalla suihkupäät – Näin säästät energiaa helposti

    10. 10

      Latvala voitti Australian MM-rallin, Ogier varmisti maailmanmestaruuden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvenpiirtäjät mullistavat Pasilan ja koko Helsingin – HS:n erikoisartikkelin videot näyttävät, kuinka peruuttamattomasti kaupungin siluetti muuttuu

    2. 2

      Heitä oli 900 ja ”valkeana yönä” he kuolivat yhdessä – Kun lahkojohtaja Jim Jones 40 vuotta sitten julisti, että on aika, ensimmäisenä myrkky juotettiin 300 lapselle

      Tilaajille
    3. 3

      Kirkon päättäjä vaatii oikeudessa Lehtisaaren asukkaille kovempia vuokrankorotuksia – ”So what”, hän kuittaa asukkaiden vaikeudet

    4. 4

      Kuivuus paljasti veden alle jääneen kylän Britanniassa

    5. 5

      Emme yksinkertaisesti uskalla hankkia toista lasta – työelämä on liian vaativaa

    6. 6

      Tämä kahdesta äänestä muodostuva testi paljastaa, voitko oppia laulamaan paremmin – huonoon laulutaitoon on neljä syytä

      Tilaajille
    7. 7

      Lauttasaarelainen taloyhtiö tiristi energialaskusta löysät pois vaihtamalla suihkupäät – Näin säästät energiaa helposti

    8. 8

      Maailma, jonka pimeällä puolella sataa metallia – Tällaisia ovat avaruuden karmivimmat planeetat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomessa pysyy järjissään marraskuussa – Kaukomatkailu ei auta kestämään kaamosta, sillä sen vaikutus on päinvastainen

    10. 10

      Etelä-Koreasta saapunut megatähti töksäytti ensi­töikseen kysymyksen, jolla osui heti suomalaisen pikku­kaupungin pahimpaan kipu­pisteeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    3. 3

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    4. 4

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    5. 5

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    6. 6

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    7. 7

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    8. 8

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    9. 9

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    10. 10

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää