Kulttuuri

Seksuaalinen häirintä johti CBS-kanavan johtajan Les Moonvesin eroon – neuvotteli lähes 100 miljoonan eropaketista, kunnes tuli julki lisää syytöksiä

Toimitusjohtaja Leslie Moonves pitää syytöksiä perättöminä ja vetoaa siihen, että suhteet naisiin perustuivat yhteisymmärrykseen.

Yhdysvaltalaisen mediayhtiö CBS:n hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Leslie Moonves ilmoitti sunnuntaina eroavansa, koska häntä vastaan on esitetty uusia väitteitä seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta.

Aikakauslehti The New Yorker kertoi heinäkuun lopulla, että kuusi naista syyttää Moonvesia pakottamisesta seksiin, sukuelimensä paljastamisesta, väkivallasta ja pelottelusta. Väitetyt teot olisivat tapahtuneet 1980-luvun ja 2000-luvun alkuvuosien välisellä ajanjaksolla.

Sunnuntaina tuli kuitenkin ilmi kuusi uutta syytöstä. Yksi naisista kertoo tehneensä rikosilmoituksen Los Angelesissa 2017, jossa toimitusjohtajaa syytetään suuseksiin pakottamisesta, sukupuolielinten paljastamisesta sekä väkivallasta.

Moonves on neuvotellut kanavan kanssa jopa 100 miljoonan dollarin (noin 90 miljoonan euron) eropaketista. Neuvottelut alkoivat, kun ensimmäiset syytökset seksuaalisesta häirinnästä tulivat julki heinäkuun lopussa, kertoo Rolling Stone.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Moonves kiistää syytökset.

”Minua vastaan on esitetty valheellisia väitteitä vuosikymmenten takaa, eivätkä ne ole yhtäpitäviä sen kanssa, millainen ihminen minä olen. Tästä päivästä lukien en ole enää CBS:n hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja”, Moonves sanoi lausunnossaan sunnuntaina.

CBS-kanava tiedottaa, että Moonves ja CBS lahjoittavat 20 miljoonaa dollaria (noin 18 miljoonaa euroa) yhdelle tai useammalle järjestölle, jotka tukevat #metoo-liikettä ja tasa-arvoa työpaikoilla.

Lahjoitus tehdään välittömästi, ja se on vähennetty Moonvesille maksettavasta erorahasta. Yhtiön mukaan eronneelle toimitusjohtajalle on maksettu toimitusjohtaja-aikana kertyneet korvaukset. Mahdollisen erorahan määrästä päätetään yhtiön hallituksessa, kun yhtiön kahdella lakiasiaintoimistolla teettämät selvitykset seksuaalisesta häirinnästä ovat valmistuneet.

The New Yorkerille lähettämässään lausunnossa Moonves tunnustaa sunnuntaina kerrotuista tapauksista kolme. Hän vetoaa kuitenkin siihen, että perustuivat yhteisymmärrykseen.

”Nämä hirvittävät väitteet artikkelissa ovat valheellisia. On totta, että minulla oli yhteisymmärrykseen perustuva suhde kolmen näiden naisen kanssa noin 25 vuotta sitten ennen kuin olin CBS:n palveluksessa.”

CBS:n tilapäisenä toimitusjohtaja työskentelee yhtiön operatiivinen johtaja Joe Ianiello.

Moonves ei ole ainoa CBS-johtaja, jota on syytetty seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta.

Yhteensä 19 entistä ja nykyistä CBS:n työntekijää on syyttänyt kanavan televisiotuottajaa Jeff Fageria seksuaalisen häirinnän hyväksymisestä työpaikalla, heistä kuusi Fageria itseään seksuaalisesta häirinnästä. Syytösten esittäjien mukaan Fager ei esimiehenä reagoinut mitenkään, mikäli kanavan työntekijät valittivat joutuneensa työpaikalla seksuaalisen häirinnän kohteeksi.

Fager on kiistänyt häntä kohtaan esitetyt syytökset. Hän jatkaa työssään 60 minutes -ajankohtaisohjelman tuottajana.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • #metoo
  • Seksuaalinen häirintä
  • Media
  • Talous
  • Kulttuuri
  • Taika Dahlbom

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Krp:tä kiinnostaneet huvilat vilisevät valvonta­kameroita ja rannassa on viran­omaisilta ostettuja veneitä – HS tutustui poliisin ratsaaman yrityksen kiinteistöihin

    2. 2

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    3. 3

      Barack Obama puhuu torstaina Helsingissä ja lentää sen jälkeen heti pois – Bisnes­tapahtumaan tulossa massiiviset turvatoimet

    4. 4

      Trump väitti, että Yhdysvalloissa on maailman puhtain ilma – WHO:n mukaan oikea vastaus on Suomi

    5. 5

      Lännen media: Ensimmäiset jäljittävät valvonta­kamerat Nelostielle syksyllä, jarruttelu ennen kameraa ei enää estä kiinni jäämistä

    6. 6

      Poliisin ratsaama Airiston helmi on ollut Paraisilla esillä lähinnä myönteisessä valossa, sanoo kaupungin­hallituksen puheen­johtaja

    7. 7

      Keisari Aarnio -sarjan tv-esitykset alkavat tänään – katso ensimmäiset jaksot etukäteen tästä

      Tilaajille
    8. 8

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    9. 9

      Tuomas Hämäläinen täyttää sittenkin 30 vuotta, sillä pilkkikaveri pelasti hänet hukkumasta – ”Kaveria ei jätetä”, sanoo hengenpelastus­mitalin saava Timo Haapasalo

    10. 10

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    2. 2

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    3. 3

      Trump väitti, että Yhdysvalloissa on maailman puhtain ilma – WHO:n mukaan oikea vastaus on Suomi

    4. 4

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    5. 5

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    6. 6

      HS:n pilapiirtäjä Karlsson kommentoi eduskunnan äänestystä – ”Ei uskalla”

    7. 7

      Lännen media: Ensimmäiset jäljittävät valvonta­kamerat Nelostielle syksyllä, jarruttelu ennen kameraa ei enää estä kiinni jäämistä

    8. 8

      Mitä Nokian johdossa tapahtui? Kirjan julkaiseva Risto Siilasmaa kertoo HS:lle yhtiön vaikeista vuosista Jorma Ollilan aikana 

      Tilaajille
    9. 9

      Krp:tä kiinnostaneet huvilat vilisevät valvonta­kameroita ja rannassa on viran­omaisilta ostettuja veneitä – HS tutustui poliisin ratsaaman yrityksen kiinteistöihin

    10. 10

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    8. 8

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kim Koivu ylsi ensimmäisen kerran kymmenen parhaan joukkoon golfin Euroopan-kiertueella ja sai uransa suurimman palkintosekin
    3. Saksan hallitus taiteilee uskottavuudellaan estääkseen hallituksen kaatumisen – tiedustelujohtaja Maaßenin uusi työ peruttiin
    4. Tunti sitten
    5. Lähes maksimit irti – Suomen miehet sijoittuivat lentopallon MM-kisoissa 13:nneksi: ”Erittäin kovan luokan tulos”
    6. Hurjavireinen Arsenal jatkoi voittoputkeaan Valioliigassa
    7. Myös Suomen kehitysapuraha hakee tuottoa – eikä sitä saa helposti sieltä, missä avun tarve on suurin Tilaajille
    8. Ruotsi lupasi ottaa eurot käyttöön, mutta pysyttelee niistä kaukana – Ruotsalais­tutkija: ”Se kysymys on juuri nyt kuollut”
    9. Tuomas Hämäläinen täyttää sittenkin 30 vuotta, sillä pilkkikaveri pelasti hänet hukkumasta – ”Kaveria ei jätetä”, sanoo hengenpelastus­mitalin saava Timo Haapasalo
    10. Pääministeriä informoitu krp:n operaatiosta Turun saaristossa: ”Ilmeisen vakavista talousrikkeistä, veropetoksista ja rahanpesusta puhutaan”
    11. Lehti: Britannian pääministerin Theresa Mayn avustajat valmistelevat yllätysvaaleja marraskuulle – Syynä umpisolmuun menneet brexit-neuvottelut
    12. Barack Obama puhuu torstaina Helsingissä ja lentää sen jälkeen heti pois – Bisnes­tapahtumaan tulossa massiiviset turvatoimet
    13. Näytä lisää