Kulttuuri    |   Kolumni

Paola Suhonen tekee musiikkia, Anna Eriksson elokuvia ja Mikael Persbrandtilla on näyttely Espoossa – Taidealojen välillä hyppii nyt niin moni, että kyseessä on jo ilmiö

Näin laaja liikehdintä yllättää, sillä meidän kulttuurissamme ihmisiä on ohjattu erikoistumaan ja menestymään yhdessä asiassa, kirjoittaa Mari Koppinen.

Kuuntelin Yö-yhtyeen viime perjantaina ilmestyneen levyn sillä ajatuksella, että analysoin sen.

En pystynyt. Olin nukahtaa.

Ilmeni, että vaikka Olli Lindholm oli tilannut maan ykkösrivin tekijöiltä ”jotain muuta”, lopputulos oli kuitenkin pitkälti ”sitä samaa”. Sitä mitä Yöltä on saatu nyt jo 21 levyn verran.

En sano, että tässä olisi mitään pahaa. Moni rakastaa Yötä juuri tällaisena ja saa sen musiikista paljon. Se on tärkeää.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mutta millainen olisi maailma, jossa kaikki olisivat oman elämänsä ollilindholmeja ja yöyhtyeitä? Tekisivät samat levyt ja samat kiertueet uudelleen ja uudelleen?

No. Kuuntelisimme niitä samoja Rakkaus on lumivalkoisia vuosisadasta toiseen.

Epäilen, ettei Yö (eikä sen levy-yhtiö) edes tosimielellä pyri uudistumiseen. Miksi pyrkisi, kun juuri näin menee riittävän hyvin.

Mutta moni kyllä haluaisi uudistua. Jos ei lopputuloksen kannalta, niin ainakin siksi, että voisi elää mielekästä, uudenlaisia impulsseja tarjoavaa elämää.

Huomaan, että ilmeisen moni on löytänyt siihen myös keinoja. Keino on se, että astuu rohkeasti sivupolulle ja lähtee kohti tuntematonta.

Yhtäkkiä taidealalle on ilmaantunut hämmästyttävän paljon ihmisiä, jotka liikkuvat rohkeasti monen eri taiteenalan välillä ja ammentavat uusia ideoita eri puolilta luovuuden kenttää. Heitä on jo niin paljon, että minusta kyseessä on ilmiö.

Esimerkiksi viime viikolla luin Teostory-lehdestä Paola Suhosesta, jonka olemme oppineet tuntemaan vaatesuunnittelijana – joka on sittemmin hypännyt myös elokuvan pariin. Nyt hän tekee musiikkia! Suhosella on kumppaninsa Olli Happosen kanssa ”americana-folkia” esittävä yhtye, ja kappaleita on syntynyt myös esimerkiksi Jonna Tervomaalle.

Muusikko Anna Eriksson niittää mainetta myös elokuva-alalla. Paula Vesalan osaamispaletista taitavat puuttua enää kuvataiteet, jos nekään. Vuoden graafikko -listalta löytyy muusikoita (ainakin Pekka Toivonen ja Vilunki 3000). Moni näyttelijä myös ohjaa, tuoreimpana esimerkkinä Pamela Tola ja elokuva Swingers.

Sitten on niitäkin, jotka siirtyvät taiteisiin jostain aivan muualta. Nyrkkeilijä Eva Wahlströmillä on juuri avautunut näyttely Lapinlahden vanhaan sairaalaan, Manuela Bosco on tehnyt taidetta jo pitkään.

Naapurimaan taiteilijoista hyvä esimerkki on viime viikolla Suomessa vieraillut näyttelijä Mikael Persbrandt. Hän tekee myös kuvataidetta. Näyttely Espoon Hanasaaressa avautuu marraskuussa.

Ja niin edelleen.


Näin laaja liikehdintä yllättää, kun miettii, mihin ainakin minun ikäluokkaani on ohjattu: erikoistumaan ja menestymään yhdessä asiassa. Yhdestä putkesta sisään ja samasta ulos, ei katseita sivulle.

Ja nyt nuo ihmiset sitten menevät ja tekevät ihan mitä vain. Vaikka eivät osaisikaan. Mutta he opettelevat.

Lupia ei kysellä.

Olen varma, että juuri tällainen vie meitä eteenpäin yksilöinä ja yhteiskuntana, ja se vie eteenpäin myös taidetta. Luovuutta on hankala ammentaa, jos suorittaa laput silmillä.

Eikä hyppiminen lopulta niin radikaalia ole.

Taiteessa kaikki liittyy kaikkeen. ”Musiikki, muotoilu, elokuva ja muoti ovat minulle samaa kokonaisuutta. Materiaali ei ole määrittävä tekijä, vaan kyse on esteettisestä maailmasta, jonka sisällä asiat liittyvät toisiinsa limittäin ja lomittain”, sanoo Paola Suhonen Teostoryssa.

Joten rohkaisen sinua, Olli Lindholm: siitä vain nykytanssin, vaatesuunnittelun tai vaikkapa akvarellimaalauksen pariin. Ei sitä tiedä, vaikka kaiken tuloksena olisi Yö-yhtyeelle ihan uusi ”esteettinen maailma”.

Se voisi piristää, meitä kaikkia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Taide
  • Musiikki
  • Kuvataide
  • Elokuva
  • Kulttuuri
  • Mari Koppinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      SAK vetää pois irtisanomisten helpottamista vastustaneen #viimeinenniitti -kampanjan kuvat kovan kritiikin jälkeen

    2. 2

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    3. 3

      Teinityttöjen jengi terrorisoi muita nuoria Espoon kauppakeskuksissa – 13-vuotiaan tytön hiukset sytytettiin tuleen, sivustaseuraajat hurrasivat päähän osuneelle potkulle

    4. 4

      Pikkupojan hampaat reikiintyivät ikenen tasolle – äiti tuomittiin ehdolliseen vankeuteen lapsensa hammashoidon laiminlyönnistä

    5. 5

      Rakkaus hiipui muttei kuollut – Näin elvytät väljähtäneen parisuhteen ja rakastut kumppaniisi uudelleen

      Tilaajille
    6. 6

      Emilia Machucan auto hyytyi liikennevaloihin Espoon Olarissa – Muista autoista mulkoiltiin aggressiivisesti, mutta sitten paikalle kaarsi tyttö mopoautolla

    7. 7

      Orpo kehui talouden tilannetta ”erinomaiseksi” mutta myönsi, että käytettävissä olevat tulot alenevat kolmas­osalla suomalaisista – Heinäluoma riemastui myönnytyksestä

    8. 8

      Korruptio-oikeudenkäynnissä todistanut pietarilainen liikemies ammuttiin maantiellä autosta, jossa oli suomalaiset rekisterikilvet

    9. 9

      Uudesta Jokerista julkaistiin ensimmäinen kuva, eikä hahmo näytä yhtään itseltään – kaikkein eniten faneja on silti hämmentänyt Jokerin nimi, johon piiloutuu vitsi

    10. 10

      Kiinalainen super­tähti ja miljonääri on ollut kateissa kesäkuun alusta – se herättää hämmennystä, sillä Fan Bingbing ei ole arka­luontoinen henkilö Kiinan johdolle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Hinausauton kuljettaja saapui työmaalle ja alkoi tuhota silmittömästi henkilöautoa Vantaalla – ”Minä tempaisin siitä asfaltinpalasella toisen sivuikkunan sisälle”

    3. 3

      Kuka tämän suunnitteli? Arvotalon umpiseinään on puhkaistu yksinäinen ikkuna, taustalla ”jännittävä ja traaginen” tarina

    4. 4

      Emilia Machucan auto hyytyi liikennevaloihin Espoon Olarissa – Muista autoista mulkoiltiin aggressiivisesti, mutta sitten paikalle kaarsi tyttö mopoautolla

    5. 5

      Yli kolmasosa aineesta puuttuu – tutkijat löysivät mysteeriin ratkaisun galaksien välisestä avaruudesta

    6. 6

      Jos seksin määrästä tulee suhteessa riitaa, kannattaa katsoa, ovatko muut asiat kunnossa

    7. 7

      Maija Li Raudaskoski löysi teininä oman paikkansa naisvihaa lietsovasta nettiyhteisöstä, kunnes sai tarpeekseen – Nyt hän kertoo, miksi kuvalaudat ovat vaarallisia

    8. 8

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    9. 9

      Teinityttöjen jengi terrorisoi muita nuoria Espoon kauppakeskuksissa – 13-vuotiaan tytön hiukset sytytettiin tuleen, sivustaseuraajat hurrasivat päähän osuneelle potkulle

    10. 10

      Kammottava näky odotti Rautatientorin käymälässä: Ulostetta, huumeneuloja ja verisiä papereita pitkin poikin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    2. 2

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    3. 3

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    4. 4

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Pilapiirros raivoavasta Serena Williamsista tuomitaan rasistiseksi ja vastenmieliseksi – piirtäjä ihmettelee kohua: ”Yhtenä päivänä olet sankari ja toisena hylkiö”

    7. 7

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    8. 8

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    9. 9

      Serena Williams -pilapiirroksesta rasismisyytöksiä saanut lehti iskee takaisin kansikuvallaan: ”Tervetuloa poliittisesti korrektiin maailmaan”

    10. 10

      Helsinkiläinen Vera Nevanlinna lähti retkelle syvälle Nuuksioon ja pysäköi autonsa tienlaitaan – Takaisin tullessa autolla odotti espoolainen sumputus

    11. Näytä lisää