Kulttuuri    |   Levyarvostelu

Anna Calvi tekee komeita lauluja sukupuolesta ja sukupuolisuudesta

Brittiläinen laulaja ja kitaristi nähdään myöhemmin syksyllä keikalla Helsingissä.

Rock

Anna Calvi: Hunter. Domino. ★★★★

Laulaja ja kitaristi Anna Calvi nousi brittirockin terävimpään kärkeen seitsemän vuotta sitten ilmestyneellä ensialbumillaan. Calvi ei ollut mikään teinitulokas, vaan kolmekymppinen nainen, jonka oli ehtinyt opiskella klassista musiikkia musiikkikorkeakoulussa viulu pääsoittimenaan ja valmistuakin.

Viulistia hänestä ei kuitenkaan tullut, vaan jo kahdeksanvuotiaana valittu sähkökitara vei lopulta mennessään.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Calvi on erottunut valtavirran popsoinnista verevällä ja dramaattisella rockilla, jota on maustettu reilusti elokuvamusiikin paatoksella.

Hunter on hänen kolmas albuminsa, ja sillä Calvin soinnin särmät ovat entistä terävämpiä. Edellisellä levyllä kuuluneet elektronisen popin rippeet on siivottu pois, ja pääosassa ovat Calvin väkevä lauluääni ja Telecaster-kitaran teräksinen helinä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Calvia on verrattu usein PJ Harveyyn, mikä johtuu ehkä enemmän sukupuolesta ja soitinvalinnasta kuin sävellyksistä, teksteistä ja esittämisestä.

Hunterin kappaleiden tekstit pyörivät sukupuolen ja sukupuolisuuden ympärillä, enimmäkseen ajattomasti, mutta varmasti myös viime aikojen #metoo-keskusteluun viitaten.

Calvi ei kerro pitkiä ja polveilevia tarinoita, vaan kiteyttää asiansa, kuten heti levyn avaavassa As a Man -kappaleessa: ”If I was a man in all but my body / oh would I now understand you completely”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Laulussa ja soitossa on samaa suorasukaista ja lihallista voimaa.

Don’t Beat the Girl out of My Boyn yksinkertainen riffi tarttuu päähään ensikuuntelulla, ja Wishissä hypnoottisesti hakkaava säkeistö saa kontrastikseen eteerisen kertosäkeen.

Levyn kohokohta on kuitenkin Swimming Pool, joka alkaa Calvin kevyesti kuplivalla arpeggiokitaralla ja kasvaa lopulta jylhäksi soundtrack-henkiseksi hymniksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Calvin kitaransoittoa on muutenkin ilo kuunnella. Hän tekee soundinsa enemmän käsillään kuin efekteillä, ja sooloilee säännöstellysti, mutta tehokkaasti.

Oikeissa paikoissa hän soittaa myös rohkeasti ulos skaalasta ja sävellajista. Sormien napsuttelulla rytmitetyn ja pidäteltyä voimaa huokuvan Alphan rujo soolopurkaus on kuin oiva sekoitus Jimi Hendrixiä ja Sonic Youthia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rockmusiikki
  • Levyarvostelut
  • Ilkka Mattila
  • Kulttuuri

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kritiikki kiinalaisten verkko­kauppojen mitättömiä posti­maksuja kohtaan kasvaa – USA aikoo irtaantua 144-vuotisesta sopimuksesta, johon verkko­kaupan halpuus perustuu

    2. 2

      ”Motiivina maineen tuhoaminen ja ammattitaidon kyseenalaistaminen” – MV-lehden Ilja Janitskinille ehdoton vankeustuomio, Johan Bäckmanille ehdollista vankeutta Ylen toimittajan kunnian­loukkauksesta ja vainoamisesta

    3. 3

      Vuosi haudattuna suossa, ja edelleen toimii – venäläiset todistivat, että Ladan ja Toyotan yksinkertainen teknologia kestää

    4. 4

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    5. 5

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    6. 6

      Utøyan joukkomurhan minuutti minuutilta kertaava norjalaisdraama on inhottava kokemus, jota on vaikea suositella kenellekään

    7. 7

      BBC:n toimittaja perehtyi suomalaiseen small talkin puutteeseen perusteellisesti – apuna meemi, Kimi Räikkönen, peruslatteudet ja haastatteluja

    8. 8

      Heidi Foxell, 30, kesti vatsaansa ammutun tappavan luodin mutta ei suostu sankariksi – sen sijaan hän aikoo valmistua poliisiksi

    9. 9

      Äitiyspakkaus taas otsikoissa ulkomailla: Suomalaiskeksintö voi olla vauvalle vaarallinen, varoittaa professori brittivanhempia

    10. 10

      Eduskunta moittii liikenne- ja viestintäministeriötä huonosta lainvalmistelusta – lakitekstiin oli jäänyt runsaasti virheitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    2. 2

      ”Niin Antti, minullakin on ratkaisu­ehdotus...” – Miksi Juha Sipilä härnäsi Antti Rinnettä televisiossa ja miksi Rinteen oli niin vaikea vastata?

    3. 3

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    4. 4

      Kanada laillisti kannabiksen: Pohjois-Amerikan ”pilvi­vyöhyke” ulottuu nyt Kaliforniasta melkein Pohjois­navalle – Tällaisia seurauksia laillistamisella on ollut

    5. 5

      ”Ne tyypit” vyöryttivät vihaa ja uhkauksia, ja lopulta Hanna Huumonen linnoittautui kotiinsa turva­sumuttimen kanssa – Huumonen katkaisi MV-lehden raha­virran, ja vastaisku oli armoton

      Tilaajille
    6. 6

      Lehti julkaisi karmivia yksityiskohtia: Sauditoimittajan epäilty surma kesti seitsemän minuuttia – Myös Trump sanoo pyytäneensä nauhoitusta

    7. 7

      Saako toimittaja ilmoittaa raskauttavia tietoja työnantajalle – Louhimiehen tapauksessa on yksi merkittävä ero viimekeväiseen somekohuun

      Tilaajille
    8. 8

      Äitiyspakkaus taas otsikoissa ulkomailla: Suomalaiskeksintö voi olla vauvalle vaarallinen, varoittaa professori brittivanhempia

    9. 9

      ”Motiivina maineen tuhoaminen ja ammattitaidon kyseenalaistaminen” – MV-lehden Ilja Janitskinille ehdoton vankeustuomio, Johan Bäckmanille ehdollista vankeutta Ylen toimittajan kunnian­loukkauksesta ja vainoamisesta

    10. 10

      Yliopistollinen tutkimus: Miehet pitävät vaimot uskollisina ansaitsemalla heitä paremmin – uskotonta vaimoa uhkaa kulutusmahdollisuuksien väheneminen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    3. 3

      Neljän kuukauden korvatulehdus ja kuusi poskiontelotulehdusta päälle – Karoliina Sallinen-Pentikäisen loputtomaan sairasteluun löytyi syy, joka on suomalaisille erityisen tyypillinen

      Tilaajille
    4. 4

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    5. 5

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    6. 6

      Suomessakin suositun antibiootin käyttöä rajoitetaan vakavien haittojen takia – Lääke aiheuttanut revenneitä jänteitä, lihas­kipuja ja uni­häiriöitä

    7. 7

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    8. 8

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    9. 9

      Näe Oodi jo ennen avajaisia – ilmakuvat ja virtuaalikierros työmaalla paljastavat kirjaston ainutlaatuisuuden

      Tilaajille
    10. 10

      Arkeologit löysivät haudasta ”vampyyri­lapsen” Italiassa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kaksi 18-vuotiasta vangittiin epäiltyinä törkeästä parituksesta Turussa ja Tampereella
    3. ”Motiivina maineen tuhoaminen ja ammattitaidon kyseenalaistaminen” – MV-lehden Ilja Janitskinille ehdoton vankeustuomio, Johan Bäckmanille ehdollista vankeutta Ylen toimittajan kunnian­loukkauksesta ja vainoamisesta
    4. Puolustusvoimat teki krp:lle tutkintapyynnön esteellisyysepäilyistä – Syksyn aikana julkisuuteen ovat nousseet ainakin Ilmasotakoulun oppilasvalinnat
    5. Kritiikki kiinalaisten verkko­kauppojen mitättömiä posti­maksuja kohtaan kasvaa – USA aikoo irtaantua 144-vuotisesta sopimuksesta, johon verkko­kaupan halpuus perustuu
    6. Vuosi haudattuna suossa, ja edelleen toimii – venäläiset todistivat, että Ladan ja Toyotan yksinkertainen teknologia kestää
    7. BBC:n toimittaja perehtyi suomalaiseen small talkin puutteeseen perusteellisesti – apuna meemi, Kimi Räikkönen, peruslatteudet ja haastatteluja
    8. Eläinlääkäri Kati Niinistö näkee minuutissa, kelpaako hevonen Horse Show’hun – ”Olemme tapahtuman eläinsuojeluasiamiehiä”
    9. Ars Fennica -taidepalkinnosta kilpailee kaksi suomalaista, ruotsalainen ja kaksi islantilaista – mukaan lukien peikkotaiteilija
    10. Eduskunta moittii liikenne- ja viestintäministeriötä huonosta lainvalmistelusta – lakitekstiin oli jäänyt runsaasti virheitä
    11. Rafael Nadalin ja Novak Djokovicin Saudi-Arabian matkasta nousi kohu – osallistuminen epäillyn murhaajamaan maineenkohotuskampanjaan voi tahria tennistähtien puhtoisen maineen
    12. Näytä lisää