Kulttuuri    |   Levyarvostelu

Uhanalaisen Umon uusimmalla albumilla korostuu pitkälle jalostettu jazzin käsityöläisyys

Maaliskuussa Helsingissä taltioitu Together alleviivaa orkesterin taitoja.

Jazz

Randy Brecker & Mats Holmquist with UMO Jazz Orchestra: Together. Mama Records. ★★★★


Umon kahden tuoreim­man albumi­julkaisun välissä on 40 vuotta ja 40 levytystä, joista kolmanneksella soittaa myös ykkösluokan ulkomaisia solisteja. Mutta se ei olisi voinut saavuttaa tätä jatkuvuutta ja tasoa osa-aikaisena tai muusikkojen nopealla kierrätyksellä, vaikka kokoonpano on uusiutunut ­useaan kertaan.

Maaliskuussa Helsingissä taltioitu Together alleviivaa orkesterin taitoja ja tietoja ennen kaikkea alkuperäisessä tehtävässään, jazzia tulkitsevana maltillisen modernina big bandina. Albumia kannattelevat ruotsalaisen kapellimestarin Mats Holmquistin sävellykset ja sovitukset lisänä kolmesta Chick Corean kappaleesta korostavatkin perinnetietoista ja pitkälle jalostettua käsityöläisyyttä, jota Umo tukee kaikissa käänteissä.

Eriparisista kappaleista koottu ohjelmisto ei ole kaikkein jännittävin, mutta Umon tuttu solistivieras, takuuvarma trumpetisti Randy Brecker pitää käsissä punaista lankaa. Suomalaisista Together on näytönpaikka pianisti Seppo Kantoselle, jonka soolot sykähdyttävät aina.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jazz
  • Levyarvostelut
  • Harri Uusitorppa
  • Kulttuuri

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    3. 3

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    4. 4

      Kiina on jäänyt oman talousmallinsa vangiksi

    5. 5

      Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho eroavat – ”Emme luovuttaneet helpolla”, Kaikkonen sanoo

    6. 6

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    7. 7

      Jasper Pääkkösestä tuli Spike Leen elokuvan psykopaattirasisti, koska ohjaaja ihastui häneen kesken koekuvausten – lauantaina Lee menee Pääkkösen saunaan ja suunnittelee yhteistyön jatkumista

      Tilaajille
    8. 8

      Tarkkuuskiväärin kanssa pullistellut Putin mokaili aseenkäytössä – Lepsuilu kertoo presidentin viimeisen kauden syndroomasta

    9. 9

      Nimeämättömät lähteet The New York Timesille: Apulais­oikeusministeri Rosenstein ehdotti Trumpin keskusteluiden salaista äänittämistä

    10. 10

      ”On päivänselvää, ettemme voi tehdä diiliä hallituksen kanssa”, sanoo AKT:n Marko Piirainen – Jopa ulkomaankauppa voi häiriintyä, jos esitystä pienyritysten irti­sanomisista ei peruta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    2. 2

      Jaakko Pitkäjärvi osti puolen miljoonan euron McLaren 720:n – sitten ”brutaali vehje” lipesi

    3. 3

      Alusvaateketju julkaisi ”seksikkään Handmaid’s Tale -asun” – internet raivostui, yhtiö poisti asun ja todellisuutemme otti taas askeleen lähemmäs satiiria

    4. 4

      ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

      Tilaajille
    5. 5

      Eduskunta äänesti Soinin luottamuksen puolesta äänin 100–60, kokoomuksen rivit rakoilivat

    6. 6

      Tarkkuuskiväärin kanssa pullistellut Putin mokaili aseenkäytössä – Lepsuilu kertoo presidentin viimeisen kauden syndroomasta

    7. 7

      ”27 oppilaan luokalla on viisi historiankirjaa” – HS kysyi helsinkiläis­vanhemmilta lasten koulu­kirjoista, ja tulos on häkellyttävä

      Tilaajille
    8. 8

      Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho eroavat – ”Emme luovuttaneet helpolla”, Kaikkonen sanoo

    9. 9

      Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa

    10. 10

      Neljä kokoomuksen naista kieltäytyi tukemasta Soinia – kokivat ”painostusta” ja ”vähättelyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    6. 6

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    7. 7

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää