Näytelmässä ilmastonmuutos kohtelee kahta kylää hyvin eri tavoin – Tarina on selkeä kommentti nykypolitiikkaan

Den Stora Elden. Teksti Roland Schimmelpfennig, käännös Ulf Peter Hallberg, ohjaus Anders Carlsson, konsepti Maria Lundström, Lavastus ja puvustus Janne Vasama, äänisuunnittelu Ville Kabrell, valosuunnittelu Lauri Lundahl, videosuunnittelu Jonatan Sundström. Näyttämöllä Maria Ahlroth, Martin Bahne, Iida Kuningas, Oskar Pöysti, Jessica Raita. ★★★★

Saksalainen Roland Schimmelpfennig https://www.hs.fi/haku/?query=roland+schimmelpfennigon pyrkinyt monissa näytelmissään laajentamaan tarinankerrontaa ja draamaa sellaisiksi, että ne voisivat vastata globaalin maailman ongelmiin. Hänen näytelmissään tarinoiden vaikutuskeinoista tietoinen kerronta liukuu vilpittömän fiktion ja sitä ironisoivan etäisyyden välillä. Suomessa häneltä on esitetty viime vuosina Peggy Pickitt ser Guds ansikte ja Kultainen lohikäärme.

Anders Carlssoninhttps://www.hs.fi/haku/?query=anders+carlssonin Viirus-teatteriin ohjaama Den Stora Elden kertoo tarinan kahdesta kylästä. Tarina on selkeä kommentti nykyiseen, rajoja tiukentavaan politiikkaan siten, että ilmastonmuutoskysymykset tulevat ensimmäisinä, eivätkä unohdu rasismipuheen alle. Idyllinen pikkukylä vastaa pitkälti sitä nostalgista yhteisöä, jota äärioikeistolaiset nykypäivänä haikailevat. Kylien välillä kulkee joki. Toisella puolella kasvaa viiniköynnöksiä, toisella puolella laiduntavat eläimet. Luonnonkatastrofit alkavat koetella maapalloa. Toisessa kylässä rahalla voi ostaa vaikka mitä, toisella puolella olevat kyläläiset eivät pääse mukaan hyvinvointiin. Toiset hyötyvät ilmastonmuutoksesta, toiset tuhoutuvat.

Kylän tarina kerrotaan pienoismalleilla, joista näytetään lähikuvia ja panoraamoja, sekä kameraan suuntautuvan näyttelemisen ja suoraan yleisöön suuntautuvan esittämisen vuorottelulla. Kyläläisten ihmissuhteisiin hätä liukuu monin tavoin. Rakastavaiset se erottaa, kääntää ystävät toisiaan vastaan ja antaa voimaa kaikenlaisille demagogeille, joissa voi nähdä myös tekijöiden omaa itseironiaa.

Rinnastuksia hyödyntävä aikuisten satu on tietoinen siitä, miten tarinoilla pyritään vaikuttamaan ihmisiin. Brechtiä on kaivattu apuun muissakin teatteriesityksissä tänä syksynä. Niin politiikassa kuin teatterissa tarvittaisiin kuitenkin ratkaisuja myös boksin ulkopuolelta. Sen Den Stora Elden näyttää osittain siinä, miten vaikeaa juuri tämän ongelman tiedostavan esityksen on kuljettaa yleisön ajattelua uuteen suuntaan.

On kuitenkin todettava, että kun teatterisyksyä vietetään pitkälti Komisario Palmu -elokuvien katveessa lekotellen, skumppaa auringossa juoden, 50-lukua nostalgisesti muistellen ja perheriitoja riidellen, on Den Stora Elden niihin verrattuna ilman muuta monella tavalla kiinnostava yritys hahmottaa sitä, mitä nykyteatterin poliittisuus voisi olla.

Carlsson pyrkii ohjaajana luomaan ihmiskuvaamme koettelevaa ilmaisua, jossa kameranäytteleminen, esineteatteri ja vahva fyysisen näyttelijäntyö tuovat kommenttinsa nykypäivän tilanteeseen. Viiruksen näyttelijöistä ei tällä kertaa pysty kameranäyttelemisen ja teatterinäyttelemisen haasteisiin vastaamaan täysipainoisesti kuin Iida Kuningashttps://www.hs.fi/haku/?query=iida+kuningas. Hänen henkilökohtaisuudessaan näen Lars von Trierinhttps://www.hs.fi/haku/?query=lars+von+trierin Dogvillen tyylistä ihmiskuvaa venyttävää esiintymistä.

Videoiden ja valojen myötä luodaan vaikuttavia zoomauksia ja puolitoistatuntinen esitys on ilman muuta vaikuttava panoraama nykypäivän tilanteesta, jossa ilmastonmuutos muuttaa myös tapaamme kertoa tarinoita. Kenties omat odotukseni olivat vain karanneet käsistä, kun esitys jätti tunteen siitä, että asioita oli vielä kesken.

Jo se, että meidät viedään ihan oikeiden maailmanpoliittisten ongelmien äärelle, ansaitsee tulla noteeratuksi. Ilmastonmuutosteema on Den Stora Eldenin lisäksi keskiössä ainakin Cirkossa vielä tänään esitettävässä teoksessa Rakkaudesta sekä syyskuun lopulla Tosissa tiloissa -ryhmän Suuressa koralliriutassa.