Kulttuuri    |   Televisioarvostelu

Roy Anderssonin trilogian päätösosa on hirtehinen katsaus ihmisenä olemiseen

Ohjaajan sysimusta huumori ottaa vallan heti elokuvan alussa.

Kyyhkynen oksalla istui, olevaista pohtien ★★★★

En duva satt på en gren och funderade på tillvaron, Ruotsi 2014

Teema klo 21.45 ja Areena (K12)

Ruotsin nykyelokuvan merkittävimpiin nimiin kuuluvan Roy Anderssonin viides ja viimeisin elokuva Kyyhkynen oksalla istui, olevaista pohtien päättää ohjaajan ihmisenä olemista ja elämistä tutkiskelevan trilo­gian. Tyyli on kahdesta edellisestä elokuvasta, Toisen kerroksen lauluista (2000) ja Sinä elävästä (2007), tuttu: vajaa neljäkymmentä tarkkaan mietittyä asetelmaa ja kohtausta muodostavat väljän kokonaisuuden, jossa arki ja absurdi ovat yhtä.

Jo elokuvan alussa Anderssonin sysimusta huumori ottaa vallan. Ohjaaja sommittelee kolme kohtaamista kuoleman kanssa, jotka kammottavat banaaliudellaan: yhdessä miehen sinnikkäät yritykset avata viinipullonkorkki palkitaan slaagilla, toisessa pohditaan porukalla, mitä tehdä ravintolalinjaston kassalle kupsahtaneen miehen katka­rapuleivälle ja isolle oluelle, ne kun on kerran jo maksettu.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ainoa irrallisia tapahtumia edes jossain määrin yhteen sitova elementti on muuan mieskaksikko, joka seikkailee osassa kohtauksista. Herrat ovat viihdealalla, tarkemmin sanottuna pilailutarvikebisneksessä: he kiertävät esittelemässä vampyyrinhampaita, naurupusseja ja kuminaamareita ihmisille, jotka eivät ole tuotteista kiinnostuneita.

Anderssonin myrkylliseen huumorintajuun tietysti sopii, että kyseisiä huumorimiehiä väsyneempiä ja masentavampia kaupparatsuja saa hakea.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ohjaaja on itse se oksalla kököttävä kyyhky, joka tarkkailee sekä kutsuu katsojan viereensä istumaan ja punnitsemaan näkemäänsä. Lintuperspektiivistä ihmisten maallinen vaellus näyttäytyy ankeana, mutta on siinä omat valonpilkahduksensakin. Hirtehisen huumorin rinnalla Andersson muistaa aina arvostaa myös inhimillisyyttä.

Jos ohjaajan tyyli jättääkin paljon tilaa tulkinnoille, niin ainakin kerran riu’ulta väännetään kunnon vieterit yhteen tarkkaan valittuun maaliin. Eräässä kohtauksessa valkoiset siirtomaaherrat patistavat tummaihoisia orjia sisään isoon, kupariseen sylinteriin, jonka alle sytytetään tuli. Tarkoituksena on viihdyttää valkoisia isäntiä. Kun sylinteri alkaa hitaasti pyöriä, paljastuu sen kyljestä teksti: Boliden.

Irvokas kohtaus on suora viittaus ruotsalaisen kaivosjätin Bolidenin kyseenalaiseen toimintaan 1980-luvulla, jolloin se dumppasi pohjoisruotsalaisesta sulattamosta lyijy- ja arsenikkipitoista jätettä Chileen Arcian kaupungin ­alueelle. 2000-luvulla seudun asukkaat jouduttiin evakuoimaan terveyshaittojen vuoksi.

Elokuva palkittiin Venetsian filmijuhlilla Kultaisella leijonalla. Se oli ensimmäinen kerta, kun ruotsalainen elokuva voitti palkinnon.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Televisio
  • Tuomo Yrttiaho

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Kirjoitusten julkaisemisella ei ole ollut sananvapauden näkökulmasta hyväksyttävää syytä” – MV-lehden perustaja Ilja Janitskin sai ehdotonta vankeutta 16 rikoksesta

    2. 2

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    3. 3

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    4. 4

      Mies vaihtoi uudet renkaat arvottomiin koeajon aikana, tämä toistui yhdeksän kertaa Helsingin seudulla – erikoisesta kavallusvyyhdestä ehdotonta vankeutta

    5. 5

      ”Ne tyypit” vyöryttivät vihaa ja uhkauksia, ja lopulta Hanna Huumonen linnoittautui kotiinsa turva­sumuttimen kanssa – Huumonen katkaisi MV-lehden raha­virran, ja vastaisku oli armoton

      Tilaajille
    6. 6

      Kun vanhempi ei halua rokottaa lastaan, taustalla on toinen kahdesta harhasta – Ne tuntee Jonas Sivelä, joka kumoaa työkseen salaliittoteorioita

      Tilaajille
    7. 7

      Äitiyspakkaus taas otsikoissa ulkomailla: Suomalaiskeksintö voi olla vauvalle vaarallinen, varoittaa professori brittivanhempia

    8. 8

      Kauppakeskus Itis myytiin – Kauppahinta yli 500 miljoonaa euroa, ostajana finanssikriisistä tutun Morgan Stanleyn hallinnoima rahasto

    9. 9

      Vankilaöitä, katutappeluita, huumekauppaa ja tiukkaa vääntöä rahasta – Tällaisen kuvan uutuuskirja maalaa suomiräpin jättiläisen hurjimmista vaiheista

    10. 10

      Poliisi epäilee kahta 18-vuotiasta törkeästä parituksesta Turussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti julkaisi karmivia yksityiskohtia: Sauditoimittajan epäilty surma kesti seitsemän minuuttia – Myös Trump sanoo pyytäneensä nauhoitusta

    2. 2

      ”Niin Antti, minullakin on ratkaisu­ehdotus...” – Miksi Juha Sipilä härnäsi Antti Rinnettä televisiossa ja miksi Rinteen oli niin vaikea vastata?

    3. 3

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    4. 4

      Kanada laillisti kannabiksen: Pohjois-Amerikan ”pilvi­vyöhyke” ulottuu nyt Kaliforniasta melkein Pohjois­navalle – Tällaisia seurauksia laillistamisella on ollut

    5. 5

      Saako toimittaja ilmoittaa raskauttavia tietoja työnantajalle – Louhimiehen tapauksessa on yksi merkittävä ero viimekeväiseen somekohuun

      Tilaajille
    6. 6

      ”Ne tyypit” vyöryttivät vihaa ja uhkauksia, ja lopulta Hanna Huumonen linnoittautui kotiinsa turva­sumuttimen kanssa – Huumonen katkaisi MV-lehden raha­virran, ja vastaisku oli armoton

      Tilaajille
    7. 7

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    8. 8

      Yliopistollinen tutkimus: Miehet pitävät vaimot uskollisina ansaitsemalla heitä paremmin – uskotonta vaimoa uhkaa kulutusmahdollisuuksien väheneminen

    9. 9

      Maailmasta loppuu metalli, kun 80% puhelimista jää kierrättämättä – Syy on kuluttajien hölmö tapa, sanoo asiantuntija, jonka kanssa HS purki iPhonen ja tutki sen metallit

      Tilaajille
    10. 10

      Äitiyspakkaus taas otsikoissa ulkomailla: Suomalaiskeksintö voi olla vauvalle vaarallinen, varoittaa professori brittivanhempia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    3. 3

      Neljän kuukauden korvatulehdus ja kuusi poskiontelotulehdusta päälle – Karoliina Sallinen-Pentikäisen loputtomaan sairasteluun löytyi syy, joka on suomalaisille erityisen tyypillinen

      Tilaajille
    4. 4

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    5. 5

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    6. 6

      Suomessakin suositun antibiootin käyttöä rajoitetaan vakavien haittojen takia – Lääke aiheuttanut revenneitä jänteitä, lihas­kipuja ja uni­häiriöitä

    7. 7

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    8. 8

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    9. 9

      Näe Oodi jo ennen avajaisia – ilmakuvat ja virtuaalikierros työmaalla paljastavat kirjaston ainutlaatuisuuden

      Tilaajille
    10. 10

      Arkeologit löysivät haudasta ”vampyyri­lapsen” Italiassa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Yksi kuoli henkilöauton ja rekan kolarissa Säkylässä
    3. Syrjinnästä tuomittu Tampereen yliopisto valittaa hovioikeuteen: ”Sukupuolella ei ole ollut mitään merkitystä”
    4. ”Kirjoitusten julkaisemisella ei ole ollut sananvapauden näkökulmasta hyväksyttävää syytä” – MV-lehden perustaja Ilja Janitskin sai ehdotonta vankeutta 16 rikoksesta
    5. Kauppakeskus Itis myytiin – Kauppahinta yli 500 miljoonaa euroa, ostajana finanssikriisistä tutun Morgan Stanleyn hallinnoima rahasto
    6. Teinityttö joutui selliin, jonka seinällä luki ”tämä on kuoleman jääkaappi” – HS tapasi 17-vuotiaan Ahed Tamimin, josta povataan palestiinalaisten vastarintaliikkeen johtajaa
    7. Mies vaihtoi uudet renkaat arvottomiin koeajon aikana, tämä toistui yhdeksän kertaa Helsingin seudulla – erikoisesta kavallusvyyhdestä ehdotonta vankeutta
    8. Teleoperaattori Elisa paransi arviotaan liiketoimintansa kehittymisestä tänä vuonna
    9. Tunti sitten
    10. Myskikurpitsa on parhaimmillaan juuri nyt: paahda ensin uunissa ja kokkaa näillä helpoilla resepteillä, niin onnistut
    11. Suomen suurimmat kiekkoseurat ruokkivat KHL:ää – Liiga on yhä selvemmin kasvattajasarja, jossa laatuvajetta korjataan omilla junioreilla
    12. Kannabiksen viihdekäytön laillistanutta Kanadaa seurataan nyt tarkkaan: kannabisyhtiöiden osakkeet ovat kallistuneet kesästä jopa satoja prosentteja
    13. Näytä lisää