Kulttuuri
Hitlerin edustaja joutui Mannerheimin taikapiiriin ja auttoi Suomea selviämään hengissä sodasta
Päiväkirja
Waldemar Erfurth: Sotapäiväkirja 1942–1943. Toim. Pekka Visuri. Docendo. 528 s.
Kenraali Waldemar Erfurth https://www.hs.fi/haku/?query=waldemar+erfurthkirjoitti 2. heinäkuuta 1942 päiväkirjaansa: ”Mieliala suomalaisten keskuudessa on hyvä. Siihen ovat vaikuttaneet sekä suotuisat sotauutiset Saksasta että Mannerheimin onnistunut matka Hitlerin luo.”
Mannerheimhttps://www.hs.fi/haku/?query=mannerheim oli tavannut Hitlerinhttps://www.hs.fi/haku/?query=hitlerin kesäkuussa kaksi kertaa, ensin Suomessa ja sitten Saksassa. Erfurth oli Hitlerin edustaja Mannerheimin päämajassa Mikkelissä ja merkitsi päivittäin muistiin, mitä kuuli ja näki. Hän kirjoitti kolmessa vuodessa yli tuhat liuskaa, joita säilytetään Kansallisarkistossa. Tohtori, eversti Pekka Visurihttps://www.hs.fi/haku/?query=pekka+visuri on kääntänyt päiväkirjat ja toimittanut niistä kaksi kirjaa.
”Sotapäiväkirja 1942–1943” on Erfurthin kolmiosaisen kirjasarjan viimeinen nide. Ensimmäinen, vuodesta 1944 kertova osa julkaistiin jo vuonna 1954 ja uusintapainoksena neljä vuotta sitten. Vuodesta 1941 kertova osa ilmestyi viime syksynä.
Heinäkuussa 1942 Erfurth arvioi, että suomalaisten mielissä Saksan arvostus oli noussut lakipisteeseensä. Suomessa janottiin kostoa talvisodan rankasta rauhasta ja uskottiin lujasti lopulliseen voittoon Neuvostoliitosta. Suomi oli Saksan liittolainen ja riippuvainen aseveljen antamasta sotilas- ja ruoka-avusta. Myöhemmin Erfurth lisäsi tähän kohtaan päiväkirjaansa: ”Mutta pian alkoi draamassa käänne.”
Seuraavan vuoden helmikuussa Saksa kärsi suurtappion Stalingradissa, ja Saksassa julistettiin kolmen päivän maansuru. Erfurth kirjoitti päiväkirjaansa 3. helmikuuta 1943 kummastuneena: ”Suomen päämaja ei ole osoittanut mitään huomiota meille saksalaisille upseereille osaksemme tulleen mittaamattoman kansallisen onnettomuuden johdosta.”
Erfurth ei vielä tiennyt, että Mannerheim oli samana päivänä kutsunut Mikkelin päämajaan presidentti Risto Rytinhttps://www.hs.fi/haku/?query=risto+rytin, pääministeri J. W. Ragnellinhttps://www.hs.fi/haku/?query=j.%E2%80%89w.%E2%80%89ragnellin sekä ministerit Rolf Wittinginhttps://www.hs.fi/haku/?query=rolf+wittingin, Rudolf Waldeninhttps://www.hs.fi/haku/?query=rudolf+waldenin ja Väinö Tannerinhttps://www.hs.fi/haku/?query=vaino+tannerin.
Salaisen tapaamisen aluksi tiedustelupäällikkö Aladar Paasonenhttps://www.hs.fi/haku/?query=aladar+paasonen esitti sotatilanteesta synkän arvion: Saksa häviäisi, ja Suomen oli ryhdyttävä vaivihkaa irrottautumaan sodasta. ”Saisimme olla tyytyväiset, jos pääsisimme siitä uuden Moskovan (talvisodan) rauhan hinnalla”, Paasonen ennusti. Mannerheim, Ryti ja ministerit hyväksyivät arvion.
Kun Erfurth sai vihiä irrottautumisaikeista, Paasonen ja muut suomalaiset sotilaat kiistivät tiedot ja vakuuttivat yhteistyön jatkuvan.
Saksalaisten epäluulo kasvoi, ja presidentti Risto Ryti joutui vuoden 1943 lopulla lähettämään kirjeen Hitlerille, joka oli tivannut selitystä suomalaisten rauhanpyrkimyksistä. ”Kirje on hyvin taitavasti muotoiltua ja Saksalle uskollisuutta vakuuttavaa tekstiä mutta hyvin vähän positiivista konkretiaa sisältävä”, Erfurth arvioi.
Viimeisen uskollisuusvakuutuksensa Saksalle Ryti antoi kesällä 1944. Kuukautta myöhemmin Ryti erosi ja presidentiksi valittiin Mannerheim, joka teki erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa, katkaisi yhteistyön Saksan kansan ja käänsi aseet sitä vastaan.
Kun olen nyt lukenut läpi kaikki Waldemar Erfurthin sotapäiväkirjat, oloni on hämmentynyt. Erfurth oli viisas, sivistynyt ja kokenut kenraali. Olen varma, että hän viimeistään keväällä 1943 huomasi Mannerheimin pyrkivän irrottamaan Suomen Saksan liittolaisuudesta, vaikka tämä Erfurthille aivan muuta vakuutteli.
Erfurth ei ainoastaan ummistanut silmiään Mannerheimin kaksoispeliltä, vaan mukautui siihen ja auttoi taitavasti Suomea – joskus jopa Saksan kustannuksella – selviämään hengissä sodasta.
Päiväkirjassa ei suoraan kerrota, miksi hän näin teki. Oma tulkintani on, että Erfurth joutui vähitellen Mannerheimin taikapiiriin ja rupesi enemmän ja enemmän ymmärtämään suomalaisia. Marsalkka päästi kenraalin lähelleen eikä päästänyt enää irti.
Waldemar Erfurth: Sotapäiväkirja 1942–1943. Toim. Pekka Visuri. Docendo. 528 s.
Kenraali Waldemar Erfurth https://www.hs.fi/haku/?query=waldemar+erfurthkirjoitti 2. heinäkuuta 1942 päiväkirjaansa: ”Mieliala suomalaisten keskuudessa on hyvä. Siihen ovat vaikuttaneet sekä suotuisat sotauutiset Saksasta että Mannerheimin onnistunut matka Hitlerin luo.”
Mannerheimhttps://www.hs.fi/haku/?query=mannerheim oli tavannut Hitlerinhttps://www.hs.fi/haku/?query=hitlerin kesäkuussa kaksi kertaa, ensin Suomessa ja sitten Saksassa. Erfurth oli Hitlerin edustaja Mannerheimin päämajassa Mikkelissä ja merkitsi päivittäin muistiin, mitä kuuli ja näki. Hän kirjoitti kolmessa vuodessa yli tuhat liuskaa, joita säilytetään Kansallisarkistossa. Tohtori, eversti Pekka Visurihttps://www.hs.fi/haku/?query=pekka+visuri on kääntänyt päiväkirjat ja toimittanut niistä kaksi kirjaa.
”Sotapäiväkirja 1942–1943” on Erfurthin kolmiosaisen kirjasarjan viimeinen nide. Ensimmäinen, vuodesta 1944 kertova osa julkaistiin jo vuonna 1954 ja uusintapainoksena neljä vuotta sitten. Vuodesta 1941 kertova osa ilmestyi viime syksynä.
Heinäkuussa 1942 Erfurth arvioi, että suomalaisten mielissä Saksan arvostus oli noussut lakipisteeseensä. Suomessa janottiin kostoa talvisodan rankasta rauhasta ja uskottiin lujasti lopulliseen voittoon Neuvostoliitosta. Suomi oli Saksan liittolainen ja riippuvainen aseveljen antamasta sotilas- ja ruoka-avusta. Myöhemmin Erfurth lisäsi tähän kohtaan päiväkirjaansa: ”Mutta pian alkoi draamassa käänne.”
Seuraavan vuoden helmikuussa Saksa kärsi suurtappion Stalingradissa, ja Saksassa julistettiin kolmen päivän maansuru. Erfurth kirjoitti päiväkirjaansa 3. helmikuuta 1943 kummastuneena: ”Suomen päämaja ei ole osoittanut mitään huomiota meille saksalaisille upseereille osaksemme tulleen mittaamattoman kansallisen onnettomuuden johdosta.”
Erfurth ei vielä tiennyt, että Mannerheim oli samana päivänä kutsunut Mikkelin päämajaan presidentti Risto Rytinhttps://www.hs.fi/haku/?query=risto+rytin, pääministeri J. W. Ragnellinhttps://www.hs.fi/haku/?query=j.%E2%80%89w.%E2%80%89ragnellin sekä ministerit Rolf Wittinginhttps://www.hs.fi/haku/?query=rolf+wittingin, Rudolf Waldeninhttps://www.hs.fi/haku/?query=rudolf+waldenin ja Väinö Tannerinhttps://www.hs.fi/haku/?query=vaino+tannerin.
Salaisen tapaamisen aluksi tiedustelupäällikkö Aladar Paasonenhttps://www.hs.fi/haku/?query=aladar+paasonen esitti sotatilanteesta synkän arvion: Saksa häviäisi, ja Suomen oli ryhdyttävä vaivihkaa irrottautumaan sodasta. ”Saisimme olla tyytyväiset, jos pääsisimme siitä uuden Moskovan (talvisodan) rauhan hinnalla”, Paasonen ennusti. Mannerheim, Ryti ja ministerit hyväksyivät arvion.
Kun Erfurth sai vihiä irrottautumisaikeista, Paasonen ja muut suomalaiset sotilaat kiistivät tiedot ja vakuuttivat yhteistyön jatkuvan.
Saksalaisten epäluulo kasvoi, ja presidentti Risto Ryti joutui vuoden 1943 lopulla lähettämään kirjeen Hitlerille, joka oli tivannut selitystä suomalaisten rauhanpyrkimyksistä. ”Kirje on hyvin taitavasti muotoiltua ja Saksalle uskollisuutta vakuuttavaa tekstiä mutta hyvin vähän positiivista konkretiaa sisältävä”, Erfurth arvioi.
Viimeisen uskollisuusvakuutuksensa Saksalle Ryti antoi kesällä 1944. Kuukautta myöhemmin Ryti erosi ja presidentiksi valittiin Mannerheim, joka teki erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa, katkaisi yhteistyön Saksan kansan ja käänsi aseet sitä vastaan.
Kun olen nyt lukenut läpi kaikki Waldemar Erfurthin sotapäiväkirjat, oloni on hämmentynyt. Erfurth oli viisas, sivistynyt ja kokenut kenraali. Olen varma, että hän viimeistään keväällä 1943 huomasi Mannerheimin pyrkivän irrottamaan Suomen Saksan liittolaisuudesta, vaikka tämä Erfurthille aivan muuta vakuutteli.
Erfurth ei ainoastaan ummistanut silmiään Mannerheimin kaksoispeliltä, vaan mukautui siihen ja auttoi taitavasti Suomea – joskus jopa Saksan kustannuksella – selviämään hengissä sodasta.
Päiväkirjassa ei suoraan kerrota, miksi hän näin teki. Oma tulkintani on, että Erfurth joutui vähitellen Mannerheimin taikapiiriin ja rupesi enemmän ja enemmän ymmärtämään suomalaisia. Marsalkka päästi kenraalin lähelleen eikä päästänyt enää irti.
HS Digi -tilauksella pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita
- Suomi Seuraa
- Sotahistoria Seuraa
- Natsi-Saksa Seuraa
- Päiväkirja Seuraa
- Toinen maailmansota Seuraa
- Marsalkka Mannerheim Seuraa
- Kirja-arvostelut Seuraa
- Kulttuuri Seuraa
Kommentit
Kommenttisi on moderoitavana. Viestejä julkaistaan sitä mukaa, kun toimitus ehtii niitä tarkistaa. Viestejä tarkistetaan arkisin kello 7–24 ja viikonloppuisin kello 8–24