”Ei meillä ole mitään brändiä”, Havukainen sanoo, niin kuin taiteilijat usein sanovat.
”Emme me ole suunnitelleet mitään.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Se kuulostaa epäuskottavalta. Havukaisella ja Toivosella on hallussaan yksi Suomen lastenkirjallisuuden arvokkaimmista brändeistä. Kirjailijat ovat luoneet Outolan veljekset Tatun ja Patun. Rakastettujen hahmojen seikkailuista on tehty 20 supersuosittua lastenkirjaa, elokuva ja monta teatteriesitystä.
Eikä juuri mitään oheistuotteita. Ei edes pehmoleluja.
Onhan kirjailijoiden täytynyt miettiä asiaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
”No okei”, Havukainen sanoo.
”Kai sekin on brändäämistä, ettemme ole suostuneet luomaan jotain Tatu ja Patu -universumia tai oheistuoteimperiumia.”
Kun termistä päästään yhteisymmärrykseen, käy ilmi, että Havukaisella ja Toivosella on aiheesta paljon sanottavaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
He ovat myöntäneet luvan Tatu ja Patu -tuotteisiin vain yhdelle firmalle, raisiolaiselle Martinexille. Tuotteet ovat paperista tehtyjä palapelejä ja lautapelejä.
”Heillä on omat palapelikoneet, ja he käyvät yhteistyökumppaniensa tehtailla säännöllisesti”, Toivonen kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Lisäksi Otava-kustantamo on tehnyt puuha-, muisti- ja vauvakirjoja, niin ikään paperitavaraa.
Havukainen sanoo, että muitakin Tatu ja Patu -asioita voisi periaatteessa ilmestyä kauppojen hyllyille. Linja ei ole mitenkään kiveen hakattu.
”Mehän itse rakastamme tavaraa”, Toivonen kertoo.
”Minä pyörin jatkuvasti kauppojen leluosastoilla, vaikka en välttämättä osta mitään. Pidän valtavasti esimerkiksi legoista.”
On vain niin monta ehtoa, jotka tuotteiden pitäisi täyttää, että sopivia ratkaisuja ei tahdo löytyä.
Havukainen ja Toivonen luettelevat vaatimuksiaan: eettinen, ekologinen, esteettinen, laadukas, Tatu ja Patu -henkinen. Tuotteen pitäisi olla sellainen, jonka kirjailijat voisivat itse ostaa, ja tietysti riittävän edullinen, jotta mahdollisimman monella perheellä olisi siihen varaa.
Hankalaa, niin kuin kriittinen kuluttaminen tuppaa olemaan.
”Tavallaan olisi kiva tarjota suomalaisille lapsille suomalaiseen sisältöön pohjautuvaa kamaa. Ettei olisi vain niitä ylikansallisia”, Havukainen sanoo.
”Mutta kun maailma hukkuu tavaraan. Haluammeko me olla osaltamme lisäämässä sitä?”
Paperituotteet kelpaavat, koska ne voi kierrättää, ovat edullisia ja viime kädessä vieläpä maatuvat.
Maailmankatsomuksellisten seikkojen lisäksi vaakakupissa painaa aika. Jos tuotevalikoima laajenisi, kirjailijat joutuisivat palkkaamaan sen ylläpitämiseen erillisen työntekijän, koska haluavat itse keskittyä teoksiinsa.
Kirja per vuosi -tahti ei olisi mahdollinen, ellei ylimääräistä olisi karsittu pois.
”Paljon aikaa kuluu pelkästään siihen, että vastaa ei kaikkiin pyyntöihin”, Havukainen kertoo.
Tarjouksia on tosiaan tullut, kaikkea puuhalandioista televisio-ohjelmiin. Erikoisin Havukaisen ja Toivosen vastaanottama ehdotus liittyi Tatu ja Patu -nakkeihin. Se naurattaa heitä yhä.
”Ei nappaa, ei millään tasolla. Mehän olemme lähestulkoon kasvissyöjiä! Eivätkä nakit ole ihan terveellisintä ruokaa lapsille.”
Myös se on huvittanut kirjailijoita, että toisinaan yhteydenottajat ovat esitelleet ideansa kuin taivaan lahjana.
”Jotkut ajattelevat, että me emme ole tajunneet tuotteistaa Tatua ja Patua. He vakuuttavat, että tästä olisi teille tosi paljon hyötyä, että kelatkaa, tästä tulee teille rahaa!”
Havukainen ja Toivonen tajuavat kyllä. He eivät vain tarvitse enempää rahaa. Heiltä ei puutu mitään.
Kahdeskymmenes Tatu ja Patu -kirja, juhlallinen opus nimeltä Tatu ja Patu, elämä ja teot, ilmestyi kesällä. Havukainen ja Toivonen ovat juuri siinä pisteessä, johon ovat halunneet päästä.
He saavat toimeentulonsa kirjoista eivätkä joudu tekemään mitään muuta työtä. He rakastavat kirjojen laatimista. Heillä on teoksissaan täysi taiteellinen ja ilmaisullinen vapaus.
He asuvat paikassa, jossa saavat olla rauhassa.
”Miksi haluaisimme muuttaa tilannetta, joka on sataprosenttisen täydellinen”, Havukainen kysyy.
Kirjailijapari ei haaveile edes maailmanvalloituksesta. Tatua ja Patua on kyllä käännetty muille kielille, mutta suurta läpimurtoa ei ole tullut.
Niin on Havukaisesta ja Toivosesta ihan hyvä. Ulkomailla menestyminen voisi olla työlästä. Pitäisi reissata, ”paistatella haastatteluissa” ja esiintyä; tehdä asioita, joissa muut ovat parempia ja luontevampia.
”Jotkut syttyvät yleisön edessä”, Toivonen sanoo.
”Emme mekään avuttomia esiintyjiä ole. Mutta olemme kaikkein onnellisimmillamme, kun saamme olla täällä kotona.”
Ensimmäinen itsenäinen Tatu ja Patu -kirja ilmestyi vuonna 2003. Sitä ennen hassut oliot vierailivat muutamassa Veera-kirjassa.
Havukaisen ja Toivosen teokset ovat vauhdikkaita ja humoristisia seikkailuja, mutta eivät mitään aivotonta toimintaa. Kirjailijat ovat miettineet tarkasti, millaista arvomaailmaa tarinoilla välittävät.
Myös virhearviointeja on tullut. 2000-luvun alkuvuosina maailma oli varsin erilainen kuin nyt.
”Sanon nyt suoraan”, Havukainen aloittaa.
”Veera ja maatalon eläimet -kirjaa emme tekisi enää.”
Ongelma on Havukaisen ja Toivosen mukaan se, miten idylliseltä maatalous kirjassa näyttää. Esimerkiksi maidontuotannosta annetaan romanttinen kuva.
”Nykyään emme itse edes juo maitoa. Se kirja on aikansa tuote.”
Kehitystä on tapahtunut myös sukupuoliroolien suhteen.
Tatusta ja Patusta tuli alun perin poikia, koska kirjailijat halusivat varoa määrittelemästä hahmoja liian tarkasti. ”Kuvittelimme, että tyttöys olisi määritellyt niitä enemmän”, Toivonen tunnustaa.
”Se pohjautuu tietysti vääristyneeseen kulttuuriperintöön, jonka mukaan pojat ovat jotenkin neutraaleja toimijoita.”
Havukainen ja Toivonen sanovat, että sukupuolta ei välttämättä olisi tarvinnut kertoa lainkaan. Outolasta Suomeen saapuvat Tatu ja Patu ovat pikemminkin ”käveleviä uteliaisuuksia” kuin maskuliinisia tai feminiinisiä ihmisiä.
Yksi selkeän maskuliininen piirre heillä tosin on. Parta. Se näkyy joissakin kirjoissa. Tatu ja Patu kuitenkin aina ajavat partansa pois.
”Mutta kääpiömytologiassa naisilla kasvaa parta”, huomauttaa Toivonen.
”Niin, ehkä Tatu ja Patu ovatkin naisia!” Havukainen keksii.
Tatun ja Patun parhaan kaverin Veeran hahmossakin oli korjaamisen varaa. Veera oli aluksi stereotyyppinen tyttö, joka tiesi, ohjasi ja neuvoi, piti huolta pöhköistä pojista.
”Se alkoi olla vähän toisteista”, Toivonen kertoo.
”On ärsyttävä klisee, että pojat ovat hauskoja ja tytöt pitävät heitä aisoissa.”
Nyt Veeran rooli on aktiivisempi ja laajempi, mikä näkyi erityisesti Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! -elokuvassa.
”Yritimme paikkailla leffalla ja joulukirjalla”, Havukainen sanoo.
Kahden tyttären vanhemmat Havukainen ja Toivonen ovat seuranneet viime vuosien tasa-arvoliikettä tyytyväisinä. He ovat ilahtuneet esimerkiksi Tähtien sodassa taistelevista naissankareista.
”Populaarikulttuurissa on tehty mahtavia juttuja”, Toivonen sanoo.
”Ne rajat ja oletukset, joita kasvavalle ihmiselle asetetaan, ovat todella keinotekoisia.”
Havukainen muistuttaa, että omaa toimintaa on syytä tarkastella kriittisesti. Koko ajan. Ei voi tuudittautua siihen, että on tiedostava ja tietää tarpeeksi.
”Voin vain kuvitella, mitä 20 vuoden päästä ajatellaan tämän päivän kulttuurista. Ehkä ainakin, että miksi ne eivät tehneet mitään ilmastonmuutokselle.”
Kommenttisi on moderoitavana.
Viestejä julkaistaan sitä mukaa, kun toimitus ehtii niitä tarkistaa.
Viestejä tarkistetaan arkisin kello 7–24 ja viikonloppuisin kello 8–24
Kommentit
Kommenttisi on moderoitavana. Viestejä julkaistaan sitä mukaa, kun toimitus ehtii niitä tarkistaa. Viestejä tarkistetaan arkisin kello 7–24 ja viikonloppuisin kello 8–24