Kulttuuri

Tähtien sota -tuottaja Gary Kurtz on kuollut – ”Ilman häntä ei olisi ollut voimaa”

Tuottaja Gary Kurtz muistetaan parhaiten kahdesta ensimmäisestä Tähtien sota -elokuvasta.

Yhdysvaltalaistuottaja Gary Kurtz on kuollut 78-vuotiaana. Kurtz muistetaan parhaiten ensimmäisestä, vuonna 1977 julkaistusta Tähtien sota -elokuvasta sekä sen jatko-osasta Imperiumin vastaiskusta. Ennen Tähtien sotaa Kurtz tuotti George Lucasin kanssa American Graffiti -elokuvan. Kurtz kuoli sunnuntaina Lontoossa syöpään.

Tuotantoyhtiö Lucasfilms julkaisi Kurtzin kuolemasta tiedotteen maanantaina. Yhtiö kuvaa edesmennyttä tuottajaa avainhenkilöksi Tähtien sodan historiassa. BBC kertoo, että Kurtz muun muassa keksi Imperiumin vastaisku -elokuvan nimen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Chewbaccaa alkuperäisissä Tähtien sota -elokuvissa näytellyt Peter Mayhew twiittasi, että Kurtz kosketti elokuvillaan miljoonia.

”Ilman häntä ei olisi ollut voimaa”, Mayhew sanoi.
Vuonna 2010 Kurtz kritisoi Los Angeles Timesin haastattelussa Lucasfilmiä siitä, että yhtiö keskittyy elokuvien sijasta niiden oheistuotteisiin.

”Lelubisnes alkoi ajaa Lucasfilmiä. Se on harmi. He saavat kolme kertaa enemmän rahaa leluistaan kuin elokuvistaan. On luonnollista, että lelubisnestä halutaan tehdä, mutta se ei ole laadukkaiden elokuvien tae”, Kurtz totesi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet
  • Tähtien sota

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kodin murtosuojaa myyvien firmojen mainoskikka ärsyttää monia – ”Varkaathan näkevät postilaatikko­rivistä, mihin taloihin kannattaa mennä”

    2. 2

      Jos kävelen autiolla kadulla naisen perässä, en missään nimessä ota juoksu­askelia, vaikka olisi kiire

    3. 3

      Espoolainen kaupunginvaltuutettu joutui jättämään politiikan adoptiolapsen vuoksi: Outo lainkohta syrjii adoptiovanhempia

    4. 4

      Lääkäri Antti Heikkilän uutuus­kirja vilisee virheitä – HS pyysi asian­tuntijoita arvioimaan tekstin: ”Tällaiset väitteet voivat johtaa kuoleman­tapauksiin”, professori sanoo

      Tilaajille
    5. 5

      Frankfurtin poliisissa paljastui äärioikeistolainen verkosto – poliisien epäillään uhkailleen asianajajan perhettä

    6. 6

      Kauppakeskushanke ajautui vaikeuksiin Vantaalla: ”Joudumme miettimään eri vaihtoehtoja”

    7. 7

      Jouluidylliä voi varjostaa kolmen vuoden seksittömyys, joka nostaa parisuhteen konfliktit pintaan, sanoo asiantuntija – HS:n testi kertoo, millainen jouluihminen olet

    8. 8

      17-vuotiaana Sini Pyy käytännössä katkesi vyötärön kohdalta – nyt hän kehittää yliopisto­ihmisten kanssa sopivaa hiihtokelkkaa paralympialaisia varten

    9. 9

      Moni syö itsensä väsyksiin, ja vireys voi hävitä tunneiksi – näillä ravinto-ohjeilla vältät ilta­päivän uupumuksen

      Tilaajille
    10. 10

      Hostellin asiakas katosi jäljettömiin Kirkkonummella – Auto löytyi lähistöltä, poliisi aloittanut maastoetsinnät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäri Antti Heikkilän uutuus­kirja vilisee virheitä – HS pyysi asian­tuntijoita arvioimaan tekstin: ”Tällaiset väitteet voivat johtaa kuoleman­tapauksiin”, professori sanoo

      Tilaajille
    2. 2

      17-vuotiaana Sini Pyy käytännössä katkesi vyötärön kohdalta – nyt hän kehittää yliopisto­ihmisten kanssa sopivaa hiihtokelkkaa paralympialaisia varten

    3. 3

      Pankkiiriliike ei korvaa 14 400 euron virheitään eläkeläiselle, mutta Finanssiala ja valvoja uskovat yhä itsesääntelyyn – ”Valitettava yksittäistapaus”

    4. 4

      Lennolta käännytetty humalainen espoolais­mies kävi kiinni raja­vartijaan Helsinki-Vantaan lento­kentällä

    5. 5

      Jos kävelen autiolla kadulla naisen perässä, en missään nimessä ota juoksu­askelia, vaikka olisi kiire

    6. 6

      Kauppakeskushanke ajautui vaikeuksiin Vantaalla: ”Joudumme miettimään eri vaihtoehtoja”

    7. 7

      Moni syö itsensä väsyksiin, ja vireys voi hävitä tunneiksi – näillä ravinto-ohjeilla vältät ilta­päivän uupumuksen

      Tilaajille
    8. 8

      Kahdeksan poliisi­partiota taltutti joukko­tappelua nuoriso­tila Arkissa Vantaalla – tapahtumaan oli tullut kaksi helsinkiläistä nuoriso­joukkoa, kertoo kaupunki

    9. 9

      Hallitus juhlii ”velkaihmettä”, mutta se voi näyttää myös pahalta

    10. 10

      Seksuaali­rikollisten kylä: HS vieraili floridalaisessa mökki­kylässä, jonka asukkaat ovat yhteis­kunnan alinta kastia – miesten nimet, kuvat ja osoitteet ovat verkossa kaikkien nähtävillä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    2. 2

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    3. 3

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    4. 4

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    5. 5

      Lääkäri Antti Heikkilän uutuus­kirja vilisee virheitä – HS pyysi asian­tuntijoita arvioimaan tekstin: ”Tällaiset väitteet voivat johtaa kuoleman­tapauksiin”, professori sanoo

      Tilaajille
    6. 6

      Laura Huhtasaari kirjoitteli blogiinsa väitteitä islamista, sai kirjoituskiellon, samalla perussuomalaisnaiset kampanjoivat suut teipattuna – tästä kaikessa on kyse

    7. 7

      Tältä näyttävät joulun uudet herkut – kokeile suosikkiasi tämän vuoden joulupöydässä, ja muista myös rakkaat klassikkoreseptit

    8. 8

      Merten roskapyörteiden kunnian­himoinen puhdistus­operaatio vastatuulessa – teinin keksinnöstä löytyi kohtalokas vika

    9. 9

      Pekka Haaviston lausunto perus­suomalaisista oli viisautta, jota vihreät eivät kestä kuulla

    10. 10

      Kokenut maailman­matkaaja vinkkaa kymmenen ainut­laatuista matka­elämystä – mukana myös suomalainen, unohdettu helmi

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Tilasto paljastaa: Kyllä, somen käyttö vähenee, ja vähentäjien kärjessä ovat tekstaajat ja muut netin ensimmäiset pioneerit – Tilalle tulee keski-ikäisten internet
    3. Kansanedustaja Ozan Yanar haki parikymppisenä asuntoa nimellä ”Janarin Osku” – Kun ihminen joutuu esittämään toista, häviävät kaikki
    4. Suomi lyhentää tänä vuonna velkaansa – Suora lähetys edus­kunnan budjetti­keskustelusta noin kello 14 alkaen
    5. Kodin murtosuojaa myyvien firmojen mainoskikka ärsyttää monia – ”Varkaathan näkevät postilaatikko­rivistä, mihin taloihin kannattaa mennä”
    6. Ruotsalaiskunta sai luvan kieltää kerjäämisen – tuomioistuimen päätös voi rohkaista myös muita kuntia
    7. Frankfurtin poliisissa paljastui äärioikeistolainen verkosto – poliisien epäillään uhkailleen asianajajan perhettä
    8. Tunti sitten
    9. Pikkujouluissa kannattaa suoda ajatus yökerhomuotoilulle, sillä klubi on parhaimmillaan kokonaistaideteos – mutta voisipa sisään ratsastaa vieläkin valkoisella hevosella
    10. VM kasvatti arviota kestävyysvajeesta neljään prosenttiin – syynä heikot syntyvyysluvut ja uusi pitkälle ulottuva ennuste
    11. Runeberg-palkintoehdokaskirjoissa käydään vimmaista monologia, etsitään rakkautta ja rakennetaan kuolematonta sielua
    12. Hostellin asiakas katosi jäljettömiin Kirkkonummella – Auto löytyi lähistöltä, poliisi aloittanut maastoetsinnät
    13. Näytä lisää