Kulttuuri
Veli ja sisar valottavat perhehelvettiä Jarkko Tontin uutuusromaanissa
Romaani
Jarkko Tontti: Perintö. Otava. 251 s.
”Olisiko parempi muistaa vain hyvät asiat? Jokaisen elämässä oli niitäkin”, pohtii koulutettu keskiluokka juristi-kirjailija Jarkko Tontinhttps://www.hs.fi/haku/?query=jarkko+tontin (s. 1971) viidennessä romaanissa Perintö.
Amerikkalaisviritteinen positiivinen ajattelu – ”hyvää päivänjatkoa” – kuuluu käytökseen. Audit ja c-kirjaimella alkavat lastennimet rakentavat identiteettiä. Mutta kuten tiedämme, hyvien asioiden takana piilee myös pahoja asioita.
Tontti rakentaa perhehelvetin, jota veli ja sisar vuorotellen valottavat. Näkökulmatekniikka, ”kummallisen erilaisia muistikuvia samoista tapahtumista”, on nykyproosassa pikemminkin sääntö kuin poikkeus.
Mutta Perintö-romaanissa se on perusteltu. Sen avulla paljastuvat suosikkijärjestelmät, sisarkateudet ja ennen kaikkea kuvitelmat siitä, miten asiat ovat.
Perhepätsin hiillos syttyy liekkeihin, kun äiti kuolee. Kaikkia kuumottaa, kun menneisyys alkaa elää yhtä aikaa nykyisyyden kanssa.
Kuollut äiti ja hänen jälkeensä jättämät paperit ovat enää ainoita asioita, jotka yhdistävät keski-ikäisiä, varsin erimielisiä sisaruksia. Perintö on kuitenkin molempien yllätykseksi jotain muuta kuin mitä he ikinä olisivat osanneet odottaa.
Sinun vanhempasi eivät ole sinun, voi kiteyttää romaanin sanoman Kahlil Gibraniahttps://www.hs.fi/haku/?query=kahlil+gibrania mukaillen. Mitä lasten kuuluu tietää vanhemmistaan tai mitä heidän ei tarvitse tietää?
Romaanin kertojakaksikko Henrik ja Anna-Leena löytävät äitinsä tavaroista sinisiä ruutuvihkoja, joihin tämä oli vuosikymmenten aikana kirjoittanut päiväkirjaa. Paljastuu, että päiväkirjojen äiti on toinen ihminen kuin lasten tuntema äiti.
Aikuisia lapsia vaivaa kysymys: ovatko päiväkirjamerkinnät totta vai lääkehuuruissa kirjoitettuja? Kysyä voi myös, miksi äiti ei hävittänyt vihkoja ja vienyt salaisuuksiaan mennessään. Mitä hän piilotteli ja mitä hän häpesi?
Lukija huomaa lukevansa rikosromaania. Kaikkea ei siis voi paljastaa tässä pilaamatta lukukokemusta.
Jarkko Tontin Perintö on realistista perusproosaa. Sisarusten välinen nahistelu on psykologisesti kiinnostavaa ja uskottavaa. Ystävät voi menettää, mutta sisaruussuhde säilyy eripurasta huolimatta.
Ihmissuhteet ovat vaikeita, perhesuhteet ehdottomasti kaikkein vaikeimpia, todistaa Tontti romaanissaan. Tähän ihmiskunnan perintöön tuskin on luvassa muutosta, joten Tontin Perintö on samaan aikaan ajankohtainen ja ajaton romaani.
Jarkko Tontti: Perintö. Otava. 251 s.
”Olisiko parempi muistaa vain hyvät asiat? Jokaisen elämässä oli niitäkin”, pohtii koulutettu keskiluokka juristi-kirjailija Jarkko Tontinhttps://www.hs.fi/haku/?query=jarkko+tontin (s. 1971) viidennessä romaanissa Perintö.
Amerikkalaisviritteinen positiivinen ajattelu – ”hyvää päivänjatkoa” – kuuluu käytökseen. Audit ja c-kirjaimella alkavat lastennimet rakentavat identiteettiä. Mutta kuten tiedämme, hyvien asioiden takana piilee myös pahoja asioita.
Tontti rakentaa perhehelvetin, jota veli ja sisar vuorotellen valottavat. Näkökulmatekniikka, ”kummallisen erilaisia muistikuvia samoista tapahtumista”, on nykyproosassa pikemminkin sääntö kuin poikkeus.
Mutta Perintö-romaanissa se on perusteltu. Sen avulla paljastuvat suosikkijärjestelmät, sisarkateudet ja ennen kaikkea kuvitelmat siitä, miten asiat ovat.
Perhepätsin hiillos syttyy liekkeihin, kun äiti kuolee. Kaikkia kuumottaa, kun menneisyys alkaa elää yhtä aikaa nykyisyyden kanssa.
Kuollut äiti ja hänen jälkeensä jättämät paperit ovat enää ainoita asioita, jotka yhdistävät keski-ikäisiä, varsin erimielisiä sisaruksia. Perintö on kuitenkin molempien yllätykseksi jotain muuta kuin mitä he ikinä olisivat osanneet odottaa.
Sinun vanhempasi eivät ole sinun, voi kiteyttää romaanin sanoman Kahlil Gibraniahttps://www.hs.fi/haku/?query=kahlil+gibrania mukaillen. Mitä lasten kuuluu tietää vanhemmistaan tai mitä heidän ei tarvitse tietää?
Romaanin kertojakaksikko Henrik ja Anna-Leena löytävät äitinsä tavaroista sinisiä ruutuvihkoja, joihin tämä oli vuosikymmenten aikana kirjoittanut päiväkirjaa. Paljastuu, että päiväkirjojen äiti on toinen ihminen kuin lasten tuntema äiti.
Aikuisia lapsia vaivaa kysymys: ovatko päiväkirjamerkinnät totta vai lääkehuuruissa kirjoitettuja? Kysyä voi myös, miksi äiti ei hävittänyt vihkoja ja vienyt salaisuuksiaan mennessään. Mitä hän piilotteli ja mitä hän häpesi?
Lukija huomaa lukevansa rikosromaania. Kaikkea ei siis voi paljastaa tässä pilaamatta lukukokemusta.
Jarkko Tontin Perintö on realistista perusproosaa. Sisarusten välinen nahistelu on psykologisesti kiinnostavaa ja uskottavaa. Ystävät voi menettää, mutta sisaruussuhde säilyy eripurasta huolimatta.
Ihmissuhteet ovat vaikeita, perhesuhteet ehdottomasti kaikkein vaikeimpia, todistaa Tontti romaanissaan. Tähän ihmiskunnan perintöön tuskin on luvassa muutosta, joten Tontin Perintö on samaan aikaan ajankohtainen ja ajaton romaani.
HS Digi -tilauksella pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita
- Romaani Seuraa
- Kirja-arvostelut Seuraa
- Kirjallisuus Seuraa
- Perhe Seuraa
- Kulttuuri Seuraa
- Helena Ruuska Seuraa
Kommentit
Kommenttisi on moderoitavana. Viestejä julkaistaan sitä mukaa, kun toimitus ehtii niitä tarkistaa. Viestejä tarkistetaan arkisin kello 7–24 ja viikonloppuisin kello 8–24