Kulttuuri    |   Konserttiarvostelu

Wigwamin juhlakiertueen avauskeikka oli vahvojen vanhojen miesten voimannäyte

Kolmen tunnin maratonkonserttiin mahtui monta huippuhetkeä ja bonuksena bassoa soittava Jukka Tolonen.

Rock

Wigwam. 50-vuotisjuhlakonsertti Kulttuuritalolla.

Joidenkin artistien vetovoima ei vain katoa. Lipunmyynnissä alkoi vipinä jo alkukesästä, kun ensimmäinen tieto Wigwamin 50-vuotisjuhlakeikoista tuli. Kun lisäksi varmistui, että mukaan tulee perustajajäsen Jim Pembroke, niin kiertue myytiin loppuun.

Ensimmäinen juhlailta Kulttuuritalolla keskiviikkona oli historiallisesti merkittävä monellakin tavalla. Vaikka osa Wigwamin soittajista on esiintynyt muutaman vuoden välein muun muassa Wigwam Revisited -nimellä ja Wigwamin tuotantoa soittaen, niin varsinainen Wigwam, jossa myös Pembroke on mukana, oli yleisön edessä viimeksi 12 vuotta sitten.

Vielä merkittävämpää on kuitenkin, että nyt mukana olivat sekä Pembroke että urkuri ja laulaja Jukka Gustavson. Yhtyeen alkuvuosien voimahahmot eivät ole soittaneet yhtä aikaa Wigwamissa sitten vuoden 1974.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Wigwamin merkityksestä suomalaiselle rockille on puhuttu paljon ja kauan, ja usein on muistettu sekin, että Wigwam on inspiroinut myös nuorempia sukupolvia ja niitä, jotka syntyivät vasta Wigwamin ensimmäisen elinkaaren päätyttyä. Siitäkin on jo 41 vuotta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Näin varmasti on, mutta ainakin keskiviikon konsertin yleisössä nuorempia faneja joutui etsimään yli 60-vuotiaiden miesten sankasta joukosta.

Vaikka oltiin keskellä vuosikymmenten takaista sukupolvikokemusta, niin kaikenlainen väsynyt nostalgia loisti poissaolollaan. Wigwam voi olla harmaa ja vähän kumarassa, ja sen jäsenten yhteenlaskettu ikä on 404 vuotta, mutta harvassa ovat he, jotka pystyvät soittamaan progressiivista rockia yhtä väkevästi ja määrätietoisesti ja yhtä voimakkaalla tunteella.

Wigwamin musiikin lumo on ollut ajattomassa musikaalisuudessa ja sitä saatiin peräti kolmen tunnin verran.

Freddie Are You Readyllä alkanut ilta sujui muutaman kappaleen ajan lämmitellessä, niveliä notkistaessa ja soundia hakiessa. Sen peruskivet löytyivät pian: Pembroken piano, Gustavsonin Hammond-urku ja Rekku Rechardtin phaser-efektoitu kitara.

Juhlakiertueen kokoonpanoon kuuluvat myös Esa Kotilainen, Jan Noponen ja Pave Maijanen, jotka kaikki ovat olleet jossakin vaiheessa Wigwamissa, Maijanen tosin vain tuottajana, mutta nyt myös basistina.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Väliajalla jaetun konsertin ensimmäisellä puoliskolla kuultiin myös myöhempien aikojen Wigwam-tuotantoa, mikä oli vuosijuhlakonsertissa odotettavissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

1990-luvun alun comebackin jälkeen tehdyt albumit eivät ole nousseet 1970-luvun levytysten veroisiksi klassikoiksi, mutta nyt niiltä poimitut kappaleet sopivat saumattomasti vanhojen numeroiden sekaan. Erityisen hienosti soi Pembroken vanha soolokappale No New Games, joka ilmestyi Wigwamin versiona vuonna 1993 Light Ages -levyllä. Siinä myös Rechardt pääsi hyvään vauhtiin ja antoi varoituksen myöhemmin illan aikana tulevista pitkistä ja intensiivisistä kitarasooloista.

1970-luvun kultakauden tuotannosta yhtye soitti monta tuttua hittiä mutta myös hyvin valittuja harvinaisempia numeroja. Huomiota herätti lähinnä Pembroken ottama kakkossolistin rooli. Gustavson lauloi suurimman osan kappaleista, myös Pembroken omana nimikkobiisinä pidetyn Lost Without a Tracen.

Titans Wheel -levyllä rumpuja soittanut Jari Kettunen tuurasi Noposta muutaman kappaleen ajan, mutta vahvimman vierailun teki 1990-luvun alussa kosketinsoittajana toiminut Mikko Rintanen. Kipeällä jalallaan lavalle laahustanut Rintanen kampesi itsensä pianon taakse ja esitti Pembroken soolotuotannosta peräisin olevan A Better Hold (And a Little View) -kappaleen sykkivänä rhythm & blues -versiona.

Kontrabassomaisesti pystyssä seisovaa bassokitaraa soittanut Maijanen vahvisti Rintasen tulkintaa oivallisesti, ja muutaman minuutin ajan Wigwam soi kuin täysiverinen soulbändi.

Jukka Gustavson tulkitsi urkuineen Wigwamia kaksi vuotta sitten samalla Kulttuuritalon lavalla Love Recordsin juhlakonsertissa. Silloin yleisö riemastui pitkän ja polveilevan Losing Holdin tulkinnasta ja niin kävi nytkin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tällä kertaa lisäriemua toi vahvojen vanhojen miesten joukkoa vahvistanut kitaralegenda Jukka Tolonen, tällä kertaa basson varressa. Tolonen soitti Pekka Pohjolan alun perin luoman mutkikkaan bassolinjan kuin olisi tehnyt sitä ikänsä.

Vaikka Rechardt hallitsi kitaroineen lavan keskiosaa, niin 50-vuotias Wigwam oli ennen kaikkea kosketinsoitinten yhtye. Parhaimmillaan koskettimia paineli samaan aikaan peräti neljä soittajaa, kun vieraana lavalla käynyt Pedro Hietanen laittoi haitarinsa sivuun ja meni Esa Kotilaisen syntesoijakioskin taakse toiseksi soittajaksi.

Suuren keyboard-vallin voimalla soinut Cheap Evening Return oli myös hyvä muistutus siitä, että ensimmäisen sukupolven Wigwam-fanien väheksymällä Dark Albumilla oli erinomaisia kappaleita.

Iltamyöhään asti venyneen Wigwam-maratonin päätteeksi kuultiin pitkä ja jylhä tulkinta Grass for Bladesista, mutta konsertin todellinen kohokohta oli vähän sitä ennen tullut Do or Die.

Kappaleen lauloi poikkeuksellisesti Pave Maijanen, ja sen pitkään kaareen mahtui illan vaikuttavin yksilösuoritus. Esa Kotilainen on tunnettu kauan syntetisaattorieksperttinä, mutta silti hänen pitkä ja ajatuksella rakennettu Minimoog-soolonsa oli mykistävää kuultavaa.

Kotilainen hallitsee Minimoogin loputtomalta tuntuvaa sointikirjoa vaivattomasti, ja hänen käsissään tämä varhainen ja vaativa elektroninen soitin muuttuu ajatusten ja sormien jatkeeksi siinä kuin saksofoni, viulu tai mikä tahansa muu sooloinstrumentti.

Wigwamille itselleen loppuunmyyty juhlakiertue on iloinen asia. Liian myöhään lippuostoksille heränneille musiikin ystäville se on harmin paikka, sillä tätä voisi kuunnella useampanakin iltana.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rockmusiikki
  • Konserttiarvostelut
  • Kulttuuri
  • Ilkka Mattila

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lennolta käännytetty humalainen espoolais­mies kävi kiinni raja­vartijaan Helsinki-Vantaan lento­kentällä

    2. 2

      Etelään satamassa vihdoin runsaasti lunta, joka jäänee ainakin jouluun asti

    3. 3

      Lääkäri Antti Heikkilän uutuus­kirja vilisee virheitä – HS pyysi asian­tuntijoita arvioimaan tekstin: ”Tällaiset väitteet voivat johtaa kuoleman­tapauksiin”, professori sanoo

      Tilaajille
    4. 4

      Kahdeksan poliisi­partiota taltutti joukko­tappelua nuoriso­tila Arkissa Vantaalla – tapahtumaan oli tullut kaksi helsinkiläistä nuoriso­joukkoa, kertoo kaupunki

    5. 5

      Hallitus juhlii ”velkaihmettä”, mutta se voi näyttää myös pahalta

    6. 6

      Ravintolassa räjähti Sapporossa Japanissa – useita kymmeniä loukkaantunut

    7. 7

      Seksuaali­rikollisten kylä: HS vieraili floridalaisessa mökki­kylässä, jonka asukkaat ovat yhteis­kunnan alinta kastia – miesten nimet, kuvat ja osoitteet ovat verkossa kaikkien nähtävillä

      Tilaajille
    8. 8

      Alastomat eläinoikeus­aktivistit valelivat itsensä teko­verellä Barcelonassa

    9. 9

      Metrokisko murtui Sörnäisten tunneliosuudella – ”Kuljettaja erotti vaurion äänestä jo aamupäivällä”

    10. 10

      Saksalainen toimittaja rakastui Lapin-matkallaan posiolaiseen poro­mieheen ja muutti Lappiin – HS tapasi poro­kuiskaajiksi kutsutut Mourujärvet, jotka kasvattavat eläimiään kuin lapsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäri Antti Heikkilän uutuus­kirja vilisee virheitä – HS pyysi asian­tuntijoita arvioimaan tekstin: ”Tällaiset väitteet voivat johtaa kuoleman­tapauksiin”, professori sanoo

      Tilaajille
    2. 2

      Saksalainen toimittaja rakastui Lapin-matkallaan posiolaiseen poro­mieheen ja muutti Lappiin – HS tapasi poro­kuiskaajiksi kutsutut Mourujärvet, jotka kasvattavat eläimiään kuin lapsia

    3. 3

      Yllättävä käänne: Petteri Orpo sai loppu­viikosta 2,2 miljardin euron yllätyksen, ja Suomi pääsee lyhentämään velkaansa ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen

    4. 4

      Rotta on hämmästyttävä eläin ja siksi sen tappaminenkin on vaikeaa – Helsingin kasvavaa rotta­kantaa on vaikea saada hengiltä inhimillisin keinoin

    5. 5

      Kokenut maailman­matkaaja vinkkaa kymmenen ainut­laatuista matka­elämystä – mukana myös suomalainen, unohdettu helmi

    6. 6

      Seksuaali­rikollisten kylä: HS vieraili floridalaisessa mökki­kylässä, jonka asukkaat ovat yhteis­kunnan alinta kastia – miesten nimet, kuvat ja osoitteet ovat verkossa kaikkien nähtävillä

      Tilaajille
    7. 7

      Apulaisprofessori Joy Wolframia, 29, luullaan usein assistentiksi – tosiasiassa hän on Helsingissä kasvanut huippu­tutkija, joka johtaa uraa uurtavaa syöpä­tutkimusta arvostetulla yhdysvaltalais­klinikalla

      Tilaajille
    8. 8

      Kiina on kuin aalto, joka pyyhkäisee ylitsemme – valtava talouskasvu on kerryttänyt jättimäiset pääomat, joilla Kiina muokkaa maailmaa näköisekseen

      Tilaajille
    9. 9

      Yksi kuva näyttää, miten julmasti sairaudet kasautuvat Helsingissä – ”Pyrimme löytämään riski­ryhmiä”

    10. 10

      Saako Oodia jo arvostella? Ydintehtävältään se on vain keskinkertainen, Itäkeskuksen ja Tikkurilan kirjastoissakin on enemmän kirjoja – Johtaja: ”Ei se määrä vaan se laatu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    2. 2

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    3. 3

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    4. 4

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    5. 5

      Painin päätteeksi Rauno Lehmusvyöry painoi liipaisinta, mutta varmistin pelasti poliisin hengen – Nyt ”vekselit lankeavat”, ja vakava sairaus nujertaa korsolaisen rikollis­joukon ydin­hahmoa

      Tilaajille
    6. 6

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    7. 7

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tänään – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    8. 8

      Laura Huhtasaari kirjoitteli blogiinsa väitteitä islamista, sai kirjoituskiellon, samalla perussuomalaisnaiset kampanjoivat suut teipattuna – tästä kaikessa on kyse

    9. 9

      Pekka Haaviston lausunto perus­suomalaisista oli viisautta, jota vihreät eivät kestä kuulla

    10. 10

      Tältä näyttävät joulun uudet herkut – kokeile suosikkiasi tämän vuoden joulupöydässä, ja muista myös rakkaat klassikkoreseptit

    11. Näytä lisää