Kirje nuorelta feministinaiselta: Kaipaan sitä, ettei sukupuoltani koko ajan hierottaisi naamaani

Olen vielä reilun kuukauden ajan alle 30-vuotias eli yleisimmillä mittareilla nuori. Käytän siis puheenvuoron nuorena feministinaisena nyt, kun vielä voin.

Tämä kolumni viittaa niin kanssafeministien Annamari Sipilänhttps://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005845732.html ja Saska Saarikoskenhttps://www.hs.fi/mielipide/art-2000005850947.html aiempiin kirjoituksiin Helsingin Sanomissa kuin lukuisiin väittelyihin somessa ja muualla elämässä.

Keskustelussa on tuotu esiin kaksi ryhmää: nuoremmat ja vanhemmat feministit.

Minä olen yksi niistä rasittavista ilonpilaajista, jotka huomauttavat virheestä, kun joku puhuu ”sukupuolen vaihtamisesta” (sukupuoli ei vaihdu, vaan keho korjataan vastaamaan koettua sukupuolta) tai vitsailee muunsukupuolisuudesta (kaikki eivät koe olevansa miehiä tai naisia vaan jotakin muuta, eikä heitä ole syytä vähätellä tai pilkata).

Teen niin, vaikka mokailen usein itsekin.

Ja juuri siksi.

Olen ollut huomaavinani, että virheissä on kyse paitsi inhimillisistä vahingoista myös sukupolvien välisistä eroista. Siitä, etteivät aiempien sukupolvien feministit (ja ei-feministit) ehkä aina ymmärrä, miten ison ja tärkeän murroksen äärellä tässä ollaan.

Tarkoitan valta-asemia ja etuoikeuksia. Niiden tunnistamista ja tunnustamista.

Feminismin alue on laajentunut. Viime vuosina on yhä useammin kiinnitetty huomiota siihen, että myös miehet kohtaavat tasa-arvo-ongelmia, kuten asevelvollisuuden.

Ja siihen, että naiset eivät olekaan yksi, yhtenäinen ryhmä, vaan jotkut naiset ovat etuoikeutetumpia kuin toiset.

Että yhteiskunnallisesta näkökulmasta emme sittenkään jakaudu vain miehiin ja naisiin vaan moniin eri sukupuoliin, sukupuolettomiin, valkoisiin ja rodullistettuihin ihmisiin, ylä-, keski- ja työnväenluokkiin, vammaisiin ja vammattomiin ja niin edelleen.

Tarpeellisten termien määrä on kasvanut, kun olemme alkaneet kuulla yhä useampien vähemmistöjen edustajia.

Ideana ei ole rajata keskustelua vain sukupuolentutkimusta yliopistossa opiskelleille. Tasa-arvosta pitää pystyä puhumaan, vaikka ei osaisi sanakirjaa ulkoa.

Minulla on tähän murrokseen liittyen hyviä ja huonoja uutisia.

Aloitetaan hyvistä: riittää, että kuuntelee ja on valmis oppimaan.

Sitten huonot: välillä tulee paha mieli.

Kuunteleminen ja oppiminen vaativat omien ennakkoluulojen tarkastelua ja virheiden kohtaamista. Se on epämiellyttävää puuhaa.

Mokia sattuu meistä parhaillekin. Jopa niille, joilla on takana vuosikymmenten feministiura.

Hyvisten puolella oleminen ei riitä. On katsottava tekoja.

Ja sanat ovat tekoja.

Sukupolvien välinen ero tuntuu käyvän ilmi erityisesti silloin, kun aiheena ovat sukupuolivähemmistöt. Siis ihmiset, joiden kohdalla naiseutta ja mieheyttä joutuu ajattelemaan vähän laajemmin kuin alakoulun biologian tunneilla. Tosin niilläkin on käsittääkseni tapahtunut kovasti edistystä.

Ajatusten päivittäminen voi olla hidasta ja työlästä, mutta toivon, että jaksamme harjoitella. Meidän on syytä olettaa vähemmän ja kuunnella enemmän.

Esimerkiksi ”sukupuolen vaihtamisesta” puhuminen ei ole harmitonta. Se satuttaa transsukupuolisia, jotka kokevat korjanneensa sukupuolensa oikeaksi – siksi, joka sen olisi pitänyt olla alun perinkin.

Transsukupuoliset ja muunsukupuoliset kuuluvat syrjittyyn vähemmistöön. Vaikka julkisuudessa vaikuttaisi siltä, että heidän asiaansa pidetään esillä kyllästymiseen saakka, totuus on, että heitä on alettu huomioida vasta äskettäin.

Heille se yksi vitsi ei ole vain yksi vitsi. Heiltä ei voi vaatia niin paljon ”huumorintajua”.

Eikä heidän tarvitse pystyä vastaamaan loputtomiin kysymyksiin.

Nykyfeministi ei odota vähemmistöön kuuluvalta ihmiseltä kattavaa selvitystä tämän identiteetistä vaan googlaa vieraan termin itse. Nykyfeministi pahoittelee, kun tärkeä sana menee pieleen, ja toimii seuraavalla kerralla toisin. Siinä kaikki. Se ei tarkoita sananvapauden menettämistä vaan kunnioituksen lisäämistä.

Toinen kohta, jossa sukupolvien välinen ero loistaa kirkkaana, on suhtautuminen naiseuteen.

Naiset ovat olleet aliarvostettuja niin pitkään, että vanhemmista feministeistä – eritoten miehistä – voi tuntua tarpeelliselta kehaista, että ”naiset ovat mielenkiintoisempia kuin miehet” ja ”naisilla on parhaat jutut”, kuten Saarikoski kolumnissaan kirjoittihttps://www.hs.fi/mielipide/art-2000005850947.html.

Minusta se kuulostaa älyttömältä. En koe, että sukupuoleni tekee minusta mielenkiintoisen. En säteile mitään mystisen upeaa naiseutta. En tarvitse ”voimaannuttavia” lauseita tai yhtään minkäänlaisia sukupuoleeni liittyviä kehuja. En kaipaa ritarillisuutta.

Kaipaan sitä, ettei sukupuoltani hierottaisi naamaani jatkuvasti, myönteisessäkään tarkoituksessa.

Minulle tasa-arvo ei ole sitä, että feministipoikaystäväni kuulostee lapsentekohalujanihttps://www.hs.fi/mielipide/art-2000005850947.html eikä siksi jatka rilluttelua liian pitkään. (Lapsentekohalujani hillitsee eniten ilmastonmuutos.)

Tasa-arvo on esimerkiksi sitä, että poikaystäväni saattaakin olla se, joka lapsia toivoo. Että teemme päätöksen yhdessä.

Ja muistutuksena: kaikki naiset eivät halua äideiksi, eikä kaikilla feministimiehillä ole tyttöystävää. Joillain voi olla poikaystävä. Tai jotain muuta.

Arvostan vanhempien feministien tekemää työtä. Ilman teitä maailma olisi paljon surkeampi paikka. Haaveeni on, että sukupolvien välisen railon osoittamisen jälkeen sitä voidaan ryhtyä paikkaamaan.

Patriarkaatin tuhoamiseen tarvitaan meistä jokaista.

Luetaan loppukevennyksenä yksi monista palautteista, joita juttuni rock-festivaalien epätasa-arvostahttps://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005695015.html jostain syystä houkutteli. Viestin lähetti Tapiohttps://www.hs.fi/haku/?query=tapio.

”Hei. Kirjoitat naissoittajien vähyydestä festareilla. Näen syiksi sen että eivät osaa soittaa, eivät tule keskenään toimeen, ei ole lahjoja, ei ole sosiaalisia kykyjä tulla toistensa kanssa toimeen, ei siedä epävarmuutta, ei ole rahaa, on liian raskasta, ei ole taiteellisuutta jne näin muutaman mainitakseni.”

Kiitos, Tapio. Sinä ja kaltaisesi avoimet sovinistit kokoatte eri sukupolvien ja aaltojen feministit yhteisen asian taakse.

Mutta enempää näitä avuliaita viestejä emme tarvitse.