Historioitsija vertaa sosiaalisen median hysteriaa 1600-luvun noitavainoihin – ”Huhut leviävät nyt samalla tavalla kuin silloin”, sanoo Mirkka Lappalainen
Pohjoisen noidat -tietokirjassa Lappalainen kertoo 1600-luvun vainoista Suomessakin. Ruotsissa teloitettiin satoja noidiksi syytettyinä, Suomessakin arviolta 150. Hämmästyttävää oli se, että syytetyt kertoivat oikeudessa itse olevansa noitia.
Sosiaalisessa mediassa vellovat ihmisvainot ja hysteria ovat nykyajan versio menneitten vuosisatojen noitavainoista.
Yhteistä on vaikkapa se, että reaalimaailman faktat korvataan omilla uskomuksilla.
Näin sanoo historioitsija ja tietokirjailija Mirkka Lappalainen, joka on juuri julkaissut tietokirjan Pohjoisen noidat (Otava). Kirja kertoo noitavainoista 1600-luvun Suomessa ja Ruotsissa.