Kulttuuri
Yksityiselämä on hieno, kirpeä draamakomedia lapsettomuudesta – Elokuvan pääosapari tekee upeaa työtä
Yksityiselämä ★★★★
Private Life, USA 2018
Netflix
Lapsenteko on ihmissuhdekomedioiden peruskauraa. Ehkä siksi, että se tarjoaa niin hedelmällisen maaperän erilaisille elämää mullistaville tapahtumille: leuat loksauttaville ja kumit poksauttaville vahinkoraskauksille, jännittävälle odotusajalle, sekaville vauvakuukausille, vanhemmuuden vitsauksille ja niin edelleen.
Mutta entäs kun lasta ei yrityksestä huolimatta kuulukaan ja ajaudutaan kiertämään samaa kehää uudestaan ja uudestaan – onko silloin varaa nauraa?
Tamara Jenkinsin https://www.hs.fi/haku/?query=tamara+jenkinsin ohjaama ja käsikirjoittama Yksityiselämä kuvaa lapsettomuutta keski-ikäisen pariskunnan näkökulmasta. Se on Jenkinsin edellisen elokuvan, mainion The Savagesin (2007), tavoin kirpeä draamakomedia tavallisista ihmisistä arjen ahtaissa paikoissa.
Elokuva sai ensi-iltansa Sundance-festivaalilla tammikuussa, mutta varsinaiseen levitykseen se tuli vasta nyt Netflixissä.
Päähenkilöt Rachel ja Richard (Kathryn Hahn https://www.hs.fi/haku/?query=kathryn+hahnja Paul Giamattihttps://www.hs.fi/haku/?query=paul+giamatti) ovat jo neljänkympin ylittäneitä kultturelleja newyorkilaisia, jotka toivovat kovasti lasta. Sinnikkyyden puutteesta avioparia ei ainakaan voi syyttää: perinteisen tavan ohella on kokeiltu koeputkihedelmöitystä hormonihoitoineen ja adoptiomahdollisuuskin on nostettu pöydälle. Mikään ei silti tunnu tärppäävän. Rahaa palaa ja kello tikittää.
Lääkärin ehdotuksesta pariskunta päättää etsiä vielä sopivaa munasolun luovuttajaa. Sellainen saattaisi olla Richardin parikymppinen, itseään etsivä sukulaistyttö Sadie (Kayli Carterhttps://www.hs.fi/haku/?query=kayli+carter), joka muuttaa pariskunnan luokse asumaan.
Lähipiirin silmissä Rachelin ja Richardin lapsihaave muistuttaa pakkomiellettä. Kieltämättä Jenkins kuvaa heidät pysähtyneisyyden tilassa, josta vaikuttaisi olevan vain yksi ulospääsy.
Siitä huolimatta kukaan ei oikeastaan puhu siitä, mitä lapsen saaminen lopulta merkitsisi, kaikkein vähiten Rachel ja Richard itse.
Jenkinsin filmeissä viehättää se, miten elämän lannistavuus ja sen kummallisuuksille hymähtely kietoutuvat yhteen. Yksityiselämässä paljon tästä taiasta lepää myös nappiin roolitettujen näyttelijöiden – varsinkin mahtavan pääosaparin Hahnin ja Giamattin – harteilla.
Jenkins ei sivuuta päähenkilöidensä tuskaa leipomalla hedelmöityshoitojen ketjusta helppoja vitsejä tai paisuttamalla kaikesta absurdia farssia.
Hienovarainen huumori piilee epämukavissa tilanteissa, joita pariskunnan on pakko sietää, vaikka tekisi mieli luovuttaa.
Tuomo Yrttiaho
Yksityiselämä, Netflix.
Private Life, USA 2018
Netflix
Lapsenteko on ihmissuhdekomedioiden peruskauraa. Ehkä siksi, että se tarjoaa niin hedelmällisen maaperän erilaisille elämää mullistaville tapahtumille: leuat loksauttaville ja kumit poksauttaville vahinkoraskauksille, jännittävälle odotusajalle, sekaville vauvakuukausille, vanhemmuuden vitsauksille ja niin edelleen.
Mutta entäs kun lasta ei yrityksestä huolimatta kuulukaan ja ajaudutaan kiertämään samaa kehää uudestaan ja uudestaan – onko silloin varaa nauraa?
Tamara Jenkinsin https://www.hs.fi/haku/?query=tamara+jenkinsin ohjaama ja käsikirjoittama Yksityiselämä kuvaa lapsettomuutta keski-ikäisen pariskunnan näkökulmasta. Se on Jenkinsin edellisen elokuvan, mainion The Savagesin (2007), tavoin kirpeä draamakomedia tavallisista ihmisistä arjen ahtaissa paikoissa.
Elokuva sai ensi-iltansa Sundance-festivaalilla tammikuussa, mutta varsinaiseen levitykseen se tuli vasta nyt Netflixissä.
Päähenkilöt Rachel ja Richard (Kathryn Hahn https://www.hs.fi/haku/?query=kathryn+hahnja Paul Giamattihttps://www.hs.fi/haku/?query=paul+giamatti) ovat jo neljänkympin ylittäneitä kultturelleja newyorkilaisia, jotka toivovat kovasti lasta. Sinnikkyyden puutteesta avioparia ei ainakaan voi syyttää: perinteisen tavan ohella on kokeiltu koeputkihedelmöitystä hormonihoitoineen ja adoptiomahdollisuuskin on nostettu pöydälle. Mikään ei silti tunnu tärppäävän. Rahaa palaa ja kello tikittää.
Lääkärin ehdotuksesta pariskunta päättää etsiä vielä sopivaa munasolun luovuttajaa. Sellainen saattaisi olla Richardin parikymppinen, itseään etsivä sukulaistyttö Sadie (Kayli Carterhttps://www.hs.fi/haku/?query=kayli+carter), joka muuttaa pariskunnan luokse asumaan.
Lähipiirin silmissä Rachelin ja Richardin lapsihaave muistuttaa pakkomiellettä. Kieltämättä Jenkins kuvaa heidät pysähtyneisyyden tilassa, josta vaikuttaisi olevan vain yksi ulospääsy.
Siitä huolimatta kukaan ei oikeastaan puhu siitä, mitä lapsen saaminen lopulta merkitsisi, kaikkein vähiten Rachel ja Richard itse.
Jenkinsin filmeissä viehättää se, miten elämän lannistavuus ja sen kummallisuuksille hymähtely kietoutuvat yhteen. Yksityiselämässä paljon tästä taiasta lepää myös nappiin roolitettujen näyttelijöiden – varsinkin mahtavan pääosaparin Hahnin ja Giamattin – harteilla.
Jenkins ei sivuuta päähenkilöidensä tuskaa leipomalla hedelmöityshoitojen ketjusta helppoja vitsejä tai paisuttamalla kaikesta absurdia farssia.
Hienovarainen huumori piilee epämukavissa tilanteissa, joita pariskunnan on pakko sietää, vaikka tekisi mieli luovuttaa.
Tuomo Yrttiaho
Yksityiselämä, Netflix.
HS Digi -tilauksella pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita
Kommentit
Kommenttisi on moderoitavana. Viestejä julkaistaan sitä mukaa, kun toimitus ehtii niitä tarkistaa. Viestejä tarkistetaan arkisin kello 7–24 ja viikonloppuisin kello 8–24