Kulttuuri

Skotlantilaissäveltäjä Helen Grimen ura on nousussa, mutta Brexit vaikeuttaa muusikoiden elämää: ”Britannia eristyy muusta maailmasta, kun pitäisi katsoa ulospäin”

Grime kutsuttiin Pohjoimaisten musiikkipäivien vieraaksi solidaarisuudenosoituksena Skotlannille.

”Tämähän on kuin Skotlannissa”, kommentoi säveltäjä Helen Grime Helsingin marraskuista ilmastoa. ”Jotenkin odotin, että täällä olisi kylmempää.”

Skotlantilainen Grime (s. 1981) vierailee Helsingissä järjestettävillä Pohjoismaisilla musiikkipäivillä, sillä perjantain konserteissa esitetään kaksi hänen teostaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Skotlanti ei toki kuulu Pohjoismaihin, mutta festivaali kutsui skotlantilaisen säveltäjän ”solidaarisuuden eleenä Skotlannille, joka Britannian osana raahataan Brexitiin vastoin omaa tahtoaan”, kuten festivaalin nettisivuilla sanotaan.

Grime ei itsekään ole innoissaan Brexitistä, jonka myötä Britannia irtautuu Euroopan Unionista maaliskuun lopussa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Se on huolestuttavaa. Esimerkiksi vapaan liikkuvuuden loppuminen on masentavaa. Sillä on suuri vaikutus britannialaisiin muusikoihin, jotka esiintyvät Euroopassa ja toisin päin. En pidä siitä ajatuksesta, että Britannia eristyy muusta maailmasta, kun päin vastoin pitäisi katsoa ulospäin.”

Grime on hyvää vauhtia vakiinnuttamassa nimeään säveltäjänä, mistä todisteena on tilauskalenterin täyttyminen. Esimerkiksi tammikuussa hänen nykyisessä kotikaupungissaan Lontoossa kantaesitetään lyömäsoitinkonsertto, joka on Lontoon filharmonisen orkesterin, Baltimoren sinfoniaorkesterin ja Ruotsin kamariorkesterin yhteistilaus, solistina skotlantilaisperkussionisti Colin Currie.

Helsingissä sen sijaan kuullaan tällä kertaa Grimen vanhempaa tuotantoa, vuonna 2009 valmistunut klarinettikonsertto sekä vuonna 2011 valmistunut pianotrio Three Whistler Miniatures.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Kun teoksen säveltämisestä on kulunut 8–10 vuotta, pystyn päästämään siitä helpommin irti kuin tuoreemmista teoksistani. Siksi minun on helpompi kuunnella niitä kuin tuoreempia sävellyksiäni. Se on itse asiassa aika mukavaa. Ne ovat kuin jonkun toisen säveltäjän teoksia, vaikka tietysti muistan niistä jokaisen yksityiskohdan”, Grime sanoo.

”Kysymys ei ole mistään valtavasta tyylimuutoksesta, vaan siitä, että nykyisin teen paljon paremmin niitä asioita, joita jo aiemmin yritin. Ajattelen aina esimerkiksi eri kerroksien rakentamista musiikkiin – sekä selvästi kuultavien kerroksien että sellaisten vihjeiden, jotka viittaavat toisiin kerroksiin. Eli eri kerroksissa musiikki voi vaikka edetä eri nopeuksilla. Vaikeinta on tietysti saada ne toimimaan yhteen”, Grime kertoo.

Helen Grimen teoksia kuullaan Pohjoismaisten musiikkipäivien kahdessa konsertissa perjantaina 9.11. Kumpikin konsertti on Temppeliaukion kirkossa. Three Whistler Miniatures klo 17 alkavassa Zagros Ensemblen konsertissa, klarinettikonsertto klo 19 alkavassa Avantin konsertissa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Klassinen musiikki
  • Konsertit
  • Samuli Tiikkaja
  • Kulttuuri

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      14-vuotias halusi kysyä tuomareilta, miksi hänet oli viety lastenkotiin – Oikeus hylkäsi toiveen, lapsi valitti asiasta ja voitti

    2. 2

      Kohta kilo ei ole enää entisensä – Tänään kumotaan 130 vuotta vanha päätös, eikä kilo enää perustu tarkoin varjeltuihin mallipunnuksiin

    3. 3

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    4. 4

      Suomen tulevaisuus vaikuttaa nyt aiempaa synkemmältä – Kahdeksan grafiikkaa näyttää uuden väestöennusteen madonluvut

    5. 5

      Maanomistaja haluaa kaataa ”rumaksi käyneen” 400-vuotiaan tammen Espoossa – Maria Ahlgren kertoo nyt, miksi puun on oikeasti aika lähteä

    6. 6

      Miksi autojen keskipaikan kohdalla on möykky, joka tekee keskipaikka­matkustuksen epämukavaksi?

    7. 7

      Kaksoset oli jo annettu Katja Korhosen rinnalle, kun hoitaja nappasi pojan ja vei pois – Pian äiti silitti heiveröistä selkää ja toivoi, että lapsi saisi elää

      Tilaajille
    8. 8

      ”Dinnerille öbaut kasilta?” – Anglismien tunkeutumista suomen kieleen ei voi estää, mutta ne ylittävät monen ärsytyskynnyksen, selviää HS:n kyselystä

    9. 9

      Alvar Aallon suunnittelema sellutehdas oli tuomittu tuhoon, mutta sitten suuri johtaja lausui yllättävät sanat – Pelastus löytyi puun ihmeaineesta, joka saattaa pian tuottaa enemmän kuin sellu  

    10. 10

      Nämä perusasiat ymmärtämällä muutut mukavammaksi ihmiseksi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies hyppäsi Pitkältäsillalta ja kuoli – ”Oli ilmeisesti halunnut näyttää, että pystyy uimaan kylmässä vedessä”

    2. 2

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    3. 3

      Marco Bjurström vaikenee tanssikoulunsa hyväksikäyttö­epäilyistä – Alan veteraani Anitra Ahtola tuomitsee tapauksen: ”En hyväksyisi omassa koulussani”

    4. 4

      Viranomainen tarkasti Meilahden sairaalan: leikkausosastolla raadetaan niin äärirajoilla, että siitä aiheutuu vaaraa

    5. 5

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    6. 6

      Miksi autojen keskipaikan kohdalla on möykky, joka tekee keskipaikka­matkustuksen epämukavaksi?

    7. 7

      Norjalaisfregatti voi vaipua vieläkin syvemmälle, nostotyö vie viikkoja – Naisupseereja ryöpytetään vaikka ei tiedetä, olivatko he edes laivalla

    8. 8

      Floridan tiukoissa vaaleissa ajauduttiin 8,3 miljoonan äänen käsilaskentaan ja oikeuden­käynteihin – ”Olemme tehneet itsemme naurun­alaisiksi koko maailman edessä”

    9. 9

      Raiskauksen määritelmää muuttava kansalaisaloite etenee eduskuntaan – Näin aloite määrittelee rangaistavat sukupuoliyhteydet

    10. 10

      Kolme tavallista suomalais­naista repäistiin pysty­metsästä super­tähdiksi Etelä-Koreaan – ”Mihin olemme oikein lähteneet mukaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Suorakulmaisen jäävuoren mysteeri selvisi Etelämantereella

    5. 5

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    6. 6

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    7. 7

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    8. 8

      Helsingissä kuultiin ”Islannin ihmeestä”: Nuorten juominen, tupakointi ja huumeiden­käyttö laskivat dramaattisesti, koska vanhempien asenteet ja käytös muuttuivat

    9. 9

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    10. 10

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    11. Näytä lisää