Kulttuuri

Kyllä, jo nyt on joulumusiikin aika – Tänä vuonna konserteissa kaikaavat juurevuus ja metalli, Vesa-Matti Loirin klassikko täyttää jo 30 vuotta

Kansanmuusikot ovat innostuneet jouluteemasta. Esimerkiksi Frigg lähtee uransa laajimmalle Suomen-kiertueelle joulumusiikin tahdissa.

Joulun 2018 musiikilla on yksi yhteinen tekijä: juurevuus. Tänä vuonna joulumusiikista ovat nimittäin intoutuneet myös kansanmuusikot ja muut juurevaa musiikkia esittävät artistit. Teema näkyy niin uusilla joululevyillä kuin joulukiertueillakin.

Toki runsaasta tarjonnasta löytyy myös maailman mittakaavassakin aika ainutlaatuinen musiikki-ilmiö: niin kutsuttu raskas joulumusiikki. Perinteisistä lauluyhtyeiden ja iskelmätähtien joulukonserteista puhumattakaan.

Tässä pari vinkkiä korvan taakse. Sillä ihan kohtahan se joulu jo on.


Suomen menestyneimpiin kansanmusiikkiyhtyeisiin kuuluva Frigg julkaisee joululevyn ja lähtee sen myötä historiansa laajimmalle Suomen-kiertueelle. Luvassa on myös uusia joululauluja. Laulusolisteina toimivat Johanna Försti ja Timo Rautiainen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Friggin kiertue alkaa 29.11. Espoon Sellosalista.  

Juurevan musiikin spesialisti, viulisti ja laulaja Ninni Poijärvi on siirtynyt soolouralle. Uuden ajan ensimmäinen levy on vanhassa puutalossa äänitetty tunnelmallinen levy Joulu. Sen myötä artisti lähtee joulukiertueelle Suomen kirkkoihin yhdessä gospelartistinakin uraa tehneen Tommi Kaleniuksen kanssa.

Ninni Poijärven kiertue alkaa 13.11. Säkylän kirkosta.  

Jotain uutta ja kiinnostavaa on taatusti luvassa kahden huippuduon yhteensulaumasta. Hynttyyt ovat lyöneet yhteen laulaja Johanna Iivanainen ja kitaristi Mikko Iivanainen sekä harmonikkataiteilija Maria Kalaniemi ja pianisti Timo Alakotila. Edellisten tausta löytyy varsinkin jazzista, jälkimmäiset ovat kansanmusiikin uranuurtajia. Kamarimusiikillista joulun rauhaa on luvassa niin Seimiyö-levyllä kuin kiertueellakin.

Seimiyö-kiertue alkaa 5.12. Helsingin G Livelabista.  

Lauluyhtye Rajattoman joulukiertue on jo käsite, ja se on täällä taas. Joulukonsepti toimii, joten sitä ei ole syytä isosti muutella, mutta jotain uutta konserteissa silti on: yhtyeen uusi laulajajäsen Aili Ikonen pääsee viimein tositoimiin. Tänä vuonna Rajaton matkaa jokaiselle 16 joulukeikalle junalla. Tarkkana siis raiteilla; ehkä sulosointuja kuulee toisinaan sielläkin!

Rajattoman kiertue alkaa 21.11. Vaasan kirkosta.  

Raskasta joulua vietetään jo 14:ttä kertaa. Tänä vuonna metallisia joululauluja kajauttelevat muun muassa Tarja Turunen, Marco Hietala ja Twisted Sisterin solisti Dee Snider. Kiertue on massiivinen – keikkoja on liki 30 – ja sen vuoksi esiintyjäpaletti vaihtelee konserteittain.

Raskasta joulua -kiertue alkaa 16.11. Lahti-hallista.  


Pop-tenori Jarkko Ahola on niin ikään niitä artisteja, joiden joulukonsertit myyvät loppuun vuodesta toiseen. Nyt vuorossa on jo kuudes kerta joulun klassikkosävelmiä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jarkko Aholan kiertue alkaa Helsingin Kallion kirkosta 1.12.  

Siitä on nyt 30 vuotta, kun Vesa-Matti Loiri lauloi Kassu Halosen ja Vexi Salmen tekemän Sydämeeni joulun teen -laulun levylle. Laulusta tuli heti klassikko, ja tänäkin jouluna Loiri kiertää esittämässä laulua ympäri Suomea. Mukana kiertää Peter Lerchen johtama uusi kokoonpano.

Vesa-Matti Loirin kiertue alkaa 28.11. Lappeenranta-salista.  

Hectorin neljän konsertin minikiertue ei ole varsinainen joulukiertue, mutta joulun hengessä mennään silti: omien hittiensä ja uutuuslaulujensa lisäksi artisti esittää myös pari jouluista laulua.

Hectorin kiertue alkaa 2.12. Helsingin Kulttuuritalosta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Keskellä Helsingin liikenteen jylyä uinuu unohdettu maalaisidylli – Kaupunki haluaa jyrätä 100-vuotiaan pihapiirin

    2. 2

      Netflix julkaisi elokuvan, jonka ”kaikki ovat katsoneet”, vaikka sitä pidetään todella huonona – ilmiö kertoo ajastamme, jossa pelkäämme jäädä ulkopuolisiksi

    3. 3

      Kysely: Britit päättäisivät pysyä EU:ssa selvällä erolla uudessa kansanäänestyksessä

    4. 4

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    5. 5

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    6. 6

      Kiinan kanadalaiselle langettama kuolemantuomio on viesti, ja se on hyvä tiedostaa Suomessakin

    7. 7

      Pahkasika-lehdestä tuttu sarjakuvataiteilija Pauli Heikkilä on kuollut

    8. 8

      Espoolaisnainen hiihti töihin Helsingin keskustaan – ”Ruttopuistossa matka eteni vauhdilla”

    9. 9

      Mikko Sorjolahti, 43, katseli, kuinka juopot opettivat nuorempiaan juomaan Lasolia Myyrmäen asemalla – Asema saatiin rauhoitettua yllättävällä tavalla

    10. 10

      Osakkeisiin voi sijoittaa tietämättä niistä mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    2. 2

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    3. 3

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    4. 4

      Mikko Sorjolahti, 43, katseli, kuinka juopot opettivat nuorempiaan juomaan Lasolia Myyrmäen asemalla – Asema saatiin rauhoitettua yllättävällä tavalla

    5. 5

      Lumimyräkkä sotkee torstaina Etelä-Suomen liikenteen, Finnair peruu yli 40 lentoa – Tieliikennekeskus: Pysykää kotona, jos mahdollista

    6. 6

      Oulun imaamilla on vahva viesti seksuaalirikoksista epäillyille miehille: ”Te olette leimanneet koko muslimiyhteisön”

    7. 7

      Jussi Halla-aho: Twitter-tilini on lukittu

    8. 8

      Netissä leviää viraali teoria, jonka mukaan yksi perhepizza on enemmän kuin kaksi normaalia – Testasimme, voiko järjetön väite pitää paikkansa

    9. 9

      Sdp:n etumatka kokoomukseen on kaventunut – perussuomalaisten nousu näkyy myös HS-gallupissa

    10. 10

      Asukas jonotti edullista kotia hyvällä paikalla 27 vuoden ajan – Vain sinnikkäimmät saivat asumisoikeus­asunnon Kalasataman kupeesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    3. 3

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    4. 4

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    5. 5

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    6. 6

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Kirkon perustuksista kaivettiin kyynärän mittainen kuparikapseli Vantaalla – Sisältä löytyi viesti menneisyydestä

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    10. 10

      Yksi aikakausi päättyy: Helsingin Hämeentie suljetaan autojen läpiajolta ensi kuun jälkeen – lopullisesti

    11. Näytä lisää