Kulttuuri

Näyttelijä Diego Luna palaa Cassian Andorin vakoojarooliin uudessa Star Wars -sarjassa

Uusi sarja sijoittuu aikaan ennen Rouge One -elokuvan tapahtumia.

Diego Luna tähdittää uutta Star Wars -sarjaa Disneyn tulevassa suoratoistopalvelussa, kertoo yhdysvaltalainen viihdelehti Variety.

Sarja on osa vuonna 2016 ensi-iltansa saanutta Rogue One: A Star Wars Story -elokuvaa, joka on kertoo tapahtumista varsinaisten Star Wars -elokuvien liepeiltä. Uusi sarja sijoittuu aikaan ennen elokuvan tapahtumia. Elokuvassa kuolee niin paljon hahmoja, että jatko-osan tekeminen olisi ollut vaikeaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Luna uusii roolinsa Cassian Andorina. Cassian on kapinaliikkeen vakooja, joka auttaa Felicity Jonesin näyttelemää Jyn Ersoa varastamaan Kuolemantähden suunnitelmat.

”Star Warsin maailmaan palaaminen on todella jännittävää. Tämä jännittävä formaatti antaa antaa mahdollisuuden käsitellä hahmoa entistä syvällisemmin”, Luna on kommentoinut tulevaa rooliaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Luna on meksikolainen näyttelijä, joka on 2000-luvulla näytellyt enimmäkseen yhdysvaltalaisissa elokuvissa.

Star Wars -sarja on yksi Disneyn kunnianhimoisimmista projekteista tulevalle suoratoistopalvelulleen.

Disney kertoi viime vuonna lopettavansa yhteistyön suoratoistopalvelu Netflixin kanssa ja perustavansa sille kilpailijan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Star Wars
  • Suoratoistopalvelut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tuhoisista maastopaloista kärsivä Kalifornia vetää ilmastopolitiikassa täysin eri linjaa kuin Donald Trump – Muutos alkoi Arnold Schwarzeneggerista

    2. 2

      Asiantuntijat pelkäävät, että kauppa­keskus Redi on väärässä paikassa – HS pyysi arvioita, miten Kalasataman kauppa­keskus selviäisi alku­vaikeuksistaan

      Tilaajille
    3. 3

      Peltipoliisin ylinopeus­sakoista luistaminen voi johtaa etsintä­kuulutukseen: Malmin poliisi­taloon saapuneesta naisesta ei tullut yhtä 1 800 etsintä­kuulutetusta – hän löi poliisit ällikällä

    4. 4

      Brexit on iso poliittinen erehdys, josta Suomella on paljon opittavaa

    5. 5

      Koulun sisäkatto romahti Loviisassa

    6. 6

      Pisa-tulosten laskun syitä tutkinut psykologi hämmästyi saamastaan palautteen määrästä: ”Kuulostaa todella huolestuttavalta, jos opettajien näkemykset on sivuutettu”

    7. 7

      Näin karsealta näyttää yksin­purjehtija Tapio Lehtisen veneen pohja – ”Ei riitä, että barnakkelit pilaavat kilpailun, ne laittavat oikeasti hengen­vaaralliseen tilanteeseen”

    8. 8

      Tulivuoren­purkaus pimensi Auringon ja sitten tulivat paise­rutto, pakkaset ja nälän­hätä – vuosi 536 oli ihmis­kunnan historian kamalin, sanovat tutkijat

    9. 9

      Selvitys: Naisia yhä enemmän pörssiyhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä – yhdellä suurella alalla naiset puuttuvat kuitenkin johtoryhmistä lähes kokonaan

    10. 10

      Asuntolainojen koroilla on nyt vain yksi suunta – HS selvitti, millaisia korkosuojia pankit tarjoavat ja koska suoja kannattaa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Peltipoliisin ylinopeus­sakoista luistaminen voi johtaa etsintä­kuulutukseen: Malmin poliisi­taloon saapuneesta naisesta ei tullut yhtä 1 800 etsintä­kuulutetusta – hän löi poliisit ällikällä

    2. 2

      Suuren kauppakeskuksen rakentaminen keskeytyi Espoossa – Lippulaivalle etsitään nyt uutta urakoitsijaa

    3. 3

      Näin karsealta näyttää yksin­purjehtija Tapio Lehtisen veneen pohja – ”Ei riitä, että barnakkelit pilaavat kilpailun, ne laittavat oikeasti hengen­vaaralliseen tilanteeseen”

    4. 4

      Tulivuoren­purkaus pimensi Auringon ja sitten tulivat paise­rutto, pakkaset ja nälän­hätä – vuosi 536 oli ihmis­kunnan historian kamalin, sanovat tutkijat

    5. 5

      Suomalaistutkijat löysivät uuden yhteyden ruuan ja aineenvaihduntaa edistävän ruskean rasvan välillä

    6. 6

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    7. 7

      Ruotsalaisen koulun juhlissa julkisesti jaettu seksipalkinto johti ehdolliseen tuomioon – ”tunnustuksen” saanut järkyttyi kaveriensa tempauksesta

    8. 8

      Nuoren omaisuus varastettiin Kampissa – Epäillyt yrittivät häipyä Poriin, poliisi pysäytti pakobussin Karkkilassa

    9. 9

      Ei tässä mitään tindereitä tarvita – Venäjällä seuraa isketään vaikka kadulta, ja näin se tapahtuu

      Tilaajille
    10. 10

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    4. 4

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    5. 5

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    6. 6

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    7. 7

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    8. 8

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    9. 9

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    10. 10

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää