Kulttuuri

Kingston Wall -juhlakeikka laajenee kiertueeksi – Tavastia myytiin loppuun kahdessa minuutissa

Helmikuinen Tavastian-keikka päätettiin laajentaa kahdeksan keikkaa ja seitsemän kaupunkia käsittäväksi kiertueeksi.

Kingston Wall -juhlakeikka laajenee Suomen-kiertueeksi.

Alun perin Jukka Jyllin, Sami Kuoppamäen ja Von Hertzen Brothersin piti soittaa yksi Tavastian-keikka helmikuussa. Liput myytiin kuitenkin loppuun kahdessa minuutissa, joten keikka päätettiin laajentaa kahdeksan keikkaa ja seitsemän kaupunkia käsittäväksi kiertueeksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Uusien keikkojen liput tulevat myyntiin maanantaina 12. marraskuuta klo 9.

Kiertue juhlistaa edesmenneen Petri Wallin muistoa ja 50-vuotissyntymäpäiviä. Kitaristi-laulaja Walli perusti Kingston Wallin yhdessä basisti Jyllin kanssa vuonna 1987. Kuoppamäki oli yhtyeen pitkäaikaisin rumpali.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Walli on jäänyt suomalaisen rock-musiikin historiaan mystisenä hahmona ja ihailtuna muusikkona. Hän teki itsemurhan vuonna 1995.

Kingston Wallia pidetään yhtenä Suomen tärkeimmistä psykedeelisen ja progressiivisen rockin yhtyeistä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rockmusiikki
  • Keikat
  • Kulttuuri

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suuren kauppakeskuksen rakentaminen keskeytyi Espoossa – Lippulaivalle etsitään nyt uutta urakoitsijaa

    2. 2

      Ruotsalaisen koulun juhlissa julkisesti jaettu seksipalkinto johti ehdolliseen tuomioon – ”tunnustuksen” saanut järkyttyi kaveriensa tempauksesta

    3. 3

      Näin karsealta näyttää yksin­purjehtija Tapio Lehtisen veneen pohja – ”Ei riitä, että barnakkelit pilaavat kilpailun, ne laittavat oikeasti hengen­vaaralliseen tilanteeseen”

    4. 4

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    5. 5

      Suomalaistutkijat löysivät uuden yhteyden ruuan ja aineenvaihduntaa edistävän ruskean rasvan välillä

    6. 6

      Miesten ja naisten erot kasvavat, kun tasa-arvo lisääntyy – Odottamaton ”tasa-arvon paradoksi” on havaittu useissa tutkimuksissa

      Tilaajille
    7. 7

      Miestenpäivänä voisimme lakata uskomasta kummitusjuttuihin feministeistä

    8. 8

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    9. 9

      DN: Venäjän agentti soluttautui ruotsalaiseen toimittaja­kouluun

    10. 10

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    2. 2

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    3. 3

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    4. 4

      Aso-kotien vuokrat ovat järkyttäviä ja kallistuvat niin paljon, ettei niihin uskalla muuttaa, kertoo lukija – HS selvitti eri asumismuotojen kuluja

    5. 5

      Ei tässä mitään tindereitä tarvita – Venäjällä seuraa isketään vaikka kadulta, ja näin se tapahtuu

      Tilaajille
    6. 6

      Miesten ja naisten erot kasvavat, kun tasa-arvo lisääntyy – Odottamaton ”tasa-arvon paradoksi” on havaittu useissa tutkimuksissa

      Tilaajille
    7. 7

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    8. 8

      Nuoren omaisuus varastettiin Kampissa – Epäillyt yrittivät häipyä Poriin, poliisi pysäytti pakobussin Karkkilassa

    9. 9

      Voisiko kerrostalon sisälämpötila olla 18 astetta? Merihaassa testataan, miten suomalaiset sietävät englantilaisia lämpötiloja

    10. 10

      Kauppa­keskus Redin johtaja ei kommentoi yrittäjien lähtöaikeita: ”Vuokralaiset vastaavat itse omasta liiketoiminnastaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    5. 5

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    6. 6

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    7. 7

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    8. 8

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    9. 9

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    10. 10

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    11. Näytä lisää