Kulttuuri    |   Teatteriarvostelu

Matti Nykäsen nöyryytys loppuu nyt – näytelmä mäkikotkasta yllättää kolmesti

Tatu Mönttisen esitys etsii inhimillistä näkökulmaa olympiavoittajan elämään.

Monologiesitys.

Matti Nykänen – Hyppy sumuun. Ensi-ilta Korjaamolla. Käsikirjoitus Tatu Mönttinen, ohjaus Seppo Honkonen, äänisuunnittelija Juuso Voltti, valoajo Ainu Palmu, näyttämöllä Tatu Mönttinen, ääninäyttelijät Elsa Saisio, Kai Vaine, Riku Korhonen. ★★★

Se on ihan fifty-sixty miten käy.

Monologi mäkihyppääjä Matti Nykäsestä tuntuu samaan aikaan sekä loistavalta mahdollisuudelta että suurelta uhalta. Voiko julkisuudessa ryvettyneestä urheilusankarista saada esityksen, joka ei sorru värikästä esikuvaansa latteammaksi esitelmäksi? Esityksen, joka kulkee eteenpäin eikä jää vain toistamaan Nykäsen saavutuksia tai henkilökohtaisia tragedioita?
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Näköjään voi. Tatu Mönttisen käsikirjoittama ja näyttelemä ja Seppo Honkosen ohjaama Matti Nykänen – Hyppy sumuun yllättää ainakin kolmesti, ja on enemmän mahdollisuus kuin uhka.

Ensimmäinen yllätys on, että esitys on varsin kiltti. Nykästä kohdellaan nätisti. Toisin kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten, kun jokainen lööppi huusi Nykäsen ryypänneen tai tapelleen. Ajan tapa, sanoisin. Nyt poimimme väärinymmärrettyjä valokeilaan ja yritämme ymmärtää.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kiltteys ei tarkoita, etteikö sankarin synkkiä hetkiä näytettäisi. Päinvastoin, niistä työryhmä on osannut kaivaa ihmisen julkisuuskuvan takaa.

Sen sijaan, että Nykäsen elämää käytäisiin läpi kronologisesti, pureudutaan hetkiin, joita Nykänen on kokenut. Näiden kautta selväksi tulevat suhteet perheeseen, naisiin, lapsiin ja mediaan. Sopiviin väleihin tiputellaan Nykäsen lentäviä lauseita – onhan mäkihyppääjä Kimi Räikkösen ja Seppo Rädyn kaltainen filosofi.

Rakenne toimii, ja alun pienen hapuilun ja luentomaisen Wikipedia-osuuden jälkeen esitys nousee hyppyrin nokalta tasaiseen lentoon.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Toinen yllätys on näyttelijä Tatu Mönttisen vilpittömyys. Hän tuntuu olevan perehtynyt Nykäseen huolellisesti ja pysyy mäkilegendan puolella. Mönttinen rakentaa pala palalta inhimillistä Mattia.

Välillä Mönttinen hyppää ­visailuisännän rooliin, välillä omaksi itsekseen. Yleisön on helppo pysyä hänen mukanaan.

Tosin Korjaamon kulmasalia intiimimpi tila olisi voinut tuoda näyttelijäntyön vielä lähemmäs yleisöä ja avata nekin tunne­hanat, jotka nyt jäävät vain kevyesti tippumaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Esitys on selkeä esimerkki ­dokumenttiteatterista. Lähde­materiaalia pöyhitään taitavasti teatterin muotoon.

Turha luennointi jää onneksi vähiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kolmas yllätys on Matti Nykäsen suhtautuminen näytelmään.

Mönttinen olisi halunnut saada mäkihyppylegendan haastattelun mukaan. Pyyntöjen jälkeen Nykänen kieltäytyi. Esityksestä saa kuvan, että monologitekstissä käsitellyt kipeät tapahtumat olivat Nykäselle liikaa. Nykäsen kieltäytyminen on monologille jos ei jättipotti, niin ainakin tyylipuhdas telemark-alastulo.

Tämä sinetöi sen, että esitys kannatti tehdä. Ihminen haluaa tietää kaiken, mitä joku toinen tahtoo salata. Elää välikäden kautta kivuliaitakin tunteita.

Jokainen tuntui yleisössä ymmärtävän, miksi Nykänen ei halunnut lähteä mukaan. Hänestä on hyödytty tarpeeksi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ahtaasti asuminen on yleistymässä, ja Helsingin Alppilassa asuvat Estradat ovat siitä osoitus – neli­henkisen perheen kodissa on vain keittiö ja makuu­huone

    2. 2

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    3. 3

      Siveys on muotia, ja se näyttää pirun hyvältä

    4. 4

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    5. 5

      Entä jos lentämisen sijasta matkustaisi Málagaan, Berliiniin tai New Yorkiin maitse ja meritse? Laskimme päästöt, hinnat ja matka-ajat

    6. 6

      Toimittaja Lea Pakkanen matkusti läpi Venäjän ja huomasi olevansa ruumiiden keskellä – Pienessä siperialais­kylässä valkeni Pakkasen suvun salaperäinen painajainen

      Tilaajille
    7. 7

      Suosittu keikka­paikka Nosturi puretaan, ja luvatusta korvaajasta ei ole tietoakaan – ”Helsingin parhaille paikoille on tulossa hiljaisia mausoleumeja”

    8. 8

      ”Kova ääni ja tömähdys” lopettivat intercity­junan matkan Lahteen – VR ja viran­omaiset tutkivat junaa ja rataa

    9. 9

      Rovaniemellä hälytys suuresta ilma­liikenne­onnettomuuden vaarasta – ”Kone on tullut turvallisesti alas”

    10. 10

      Lähes kaikki kuntohiihtäjät sortuvat kahteen perusvirheeseen, jotka korjaamalla eteneminen helpottuisi hetkessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    2. 2

      Lähes kaikki kuntohiihtäjät sortuvat kahteen perusvirheeseen, jotka korjaamalla eteneminen helpottuisi hetkessä

    3. 3

      Entä jos lentämisen sijasta matkustaisi Málagaan, Berliiniin tai New Yorkiin maitse ja meritse? Laskimme päästöt, hinnat ja matka-ajat

    4. 4

      Saara Aallon ”Spice Girl -jäsenyys” näyttäisi perustuvan ainakin osittain Mel C:n maalis­kuiseen kohteliaisuuteen – Britti­lehti ei siteeraa kohtaa, jossa ”Sporty Spice” kertoo vain vitsailevansa

    5. 5

      Viihteen veteraani Danny teki virhearvion ja esitti jäähyväiskonsertissaan Vain elämää -hittejä – mutta vanhat iskelmäklassikot kuulostivat paremmilta kuin koskaan

    6. 6

      Toimittaja Lea Pakkanen matkusti läpi Venäjän ja huomasi olevansa ruumiiden keskellä – Pienessä siperialais­kylässä valkeni Pakkasen suvun salaperäinen painajainen

      Tilaajille
    7. 7

      Mahdollisesti maailman suurin valkohai tallentui videolle Havaijilla – Sukeltajat pääsivät niin lähelle kuusimetristä jättiläistä, että pystyivät koskettamaan sitä

    8. 8

      Poliisi: Taksikuski tunkeutui asunnolle Turussa, asiakas joutui seksuaalirikoksen uhriksi

    9. 9

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    10. 10

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    2. 2

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    3. 3

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    4. 4

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    5. 5

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    6. 6

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    8. 8

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    9. 9

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    10. 10

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää