Kulttuuri

Osmo Vänskä jättää Minnesotan orkesterin vuonna 2022 – mutta vain jos hänelle löydetään seuraaja: ”En jätä orkesteria pulaan”

Vänskän 19 vuoden kausi musiikillisena johtajana tulee päätökseen vuonna 2022. Kauteen on mahtunut niin taiteellisia voittoja kuin tuskainen työsulkukin.

Osmo Vänskä jättää Minnesotan orkesterin musiikillisen johtajan tehtävät vuonna 2022, jos seuraaja on löytynyt.

”Jos tulee tilanne, että tämän ajan puitteissa ei löydetä ihmistä siihen, en jätä orkesteria pulaan”, hän korosti Helsingin Sanomille ennen asian julkistamista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Siinä tapauksessa jatkan jossain muodossa. Tämä on minun orkesterini ja haluan, että se voi hyvin sekä sen ajan kun olen täällä että sen jälkeen.”

Vänskä aloitti Minneapolisissa vuonna 2003. Orkesterin levytys- ja kiertueprofiili nousi hurjasti, kunnes silloinen toimitusjohtaja ryhtyi ajamaan merkittäviä palkanalennuksia työsopimuskauden umpeutuessa. Muusikot eivät suostuneet, jolloin työnantaja aloitti työsulun. Toiminta keskeytyi lokakuusta 2012 aina helmikuuhun 2014, vaikka Vänskä ehti välillä erota tehtävistään, kun toiminta ei päässyt jatkumaan hänen asettamassaan määräajassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vänskän nähtiin olevan muusikoiden puolella. Hän palasi, kun sopimukseen oli päästy ja toimitusjohtaja vaihtui. Tästä alkoi uusi rakennustyö – ja uusi menestys.

”Otimme muusikot aivan eri tavalla mukaan ohjelmasuunnitteluun. On tavallaan ironista, että tämä yhteistyömalli löydettiin vasta työsulun jälkeen.”

Konserttien täyttöaste on kohonnut mukavasti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Nyt on paljon loppuunmyytyä ja täyttöaste keskimäärinkin yli 80 prosenttia. Työsulku lähensi meitä myös yleisöön.”

Minnesotan orkesteri on myös poikkeuksellisen aktiivinen studiolevytysten tekijä Yhdysvalloissa. Sibeliuksen ja Beethovenin sinfonioiden kokonaislevytyksen jälkeen Vänskä ehtii päättää myös Mahlerin sinfonioiden kokonaislevytyksen.

Onko Vänskällä jo seuraava orkesteri sovittuna? Hänellä on säännöllistä yhteistyötä monien ylikapellimestaria etsivien orkesterien kanssa. Yksi on London Philharmonic Orchestra, joka etsii seuraajaa Vladimir Jurowskille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kapellimestarien vaihtoviikot ovat muutenkin nyt vilkkaat: Esa-Pekka Salonen ilmoitti tiistaina jättävänsä Philharmonia Orchestran Lontoossa vuonna 2022 ja keskiviikkona, että hän aloittaa San Franciscon sinfoniaorkesterin taiteellisessa johdossa vuonna 2021.

”Olen riittävän vanha tietämään, että spekulatiivisia asioita en voi kommentoida”, Vänskä vastaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Olen yrittänyt vähentää kiireitä ja nauttia niistä asioista, jotka ovat minulle tärkeitä. Soitan klarinettia enemmän kuin ehkä koskaan elämässäni.”

Vänskä on johtanut Minnesotan orkesteria noin 14–15 viikkoa vuodessa. Samalla hän vierailee säännöllisesti huippuorkesterien edessä ympäri maailmaa.

”Vierailen vähän liian paljon. Olisi suotavaa varata enemmän aikaa lomille, koska niiden vaikutus on ilmiselvästi suotuisa, kun ikää kertyy.”

Vänskä jatkaa Minnesotassa myös Composers institute -projektia.

”Nuoret säveltäjät hakevat siihen kerran vuodessa sävellyksillään. Teoksista valitaan konsertin mittainen ohjelmisto, jota työstetään viikon seminaareissa, kun orkesterimuusikot kertovat säveltäjälle mikä partituurissa toimii ja mikä ei.”

Sen jälkeen on kaksi harjoitusta ja konsertti.

”Säveltäjät kokevat, että sen viikon aikana oppii enemmän kuin yhtenä lukuvuonna yliopistossa.”

Vänskä ja hänen puolisonsa, Minnesotan orkesterin konserttimestari Erin Keefe, aikovat asua Minneapolisissa kauden jälkeenkin.

Mutta Suomi-yhteydetkin jatkuvat.

Olli Kortekangas säveltää Erinille ja minulle viulukonserton, jonka kantaesitys on ensi kesänä Naantalin musiikkijuhlilla.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vaaratilanne Helsinki-Vantaalla: Matkustajalentokone laskeutui varatulle kiitotielle

    2. 2

      Naisen kotoa Itä-Helsingistä löytyi 26 erittäin huonokuntoista koiraa – Kaikki lopetettiin, mahdollisesti vesikauhuisia koiria on myyty eteenpäin

    3. 3

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    4. 4

      Pankki kysyi oleskelulupaa, kun suomalainen Suldaan Said Ahmed haki lainaa – Ahmedin mukaan syynä vierasperäinen nimi, pankin mukaan väärä järjestelmämerkintä

    5. 5

      Nytin ravintolakriitikot paljastavat, mistä he huomaavat, onko ravintola hyvä vai pelkkää rahastusta

    6. 6

      Sairaalan päivystyksessä Helsingissä on erityinen triplaruuhka – ”Täällä on itketty käytävillä”

    7. 7

      Britannian äkkiero EU:sta näyttää entistä todennäköisemmältä – HS vastaa viiteen kysymykseen sen vaikutuksista

    8. 8

      Hietaniemen krematoriosta nousi mustaa savua – Polttouunissa toimintahäiriö

    9. 9

      Pörssikurssit nousevat, mutta onko markkinoiden epävarmuus oikeasti ohi? Björn Wahlroos varoittaa ”kuolleen kissan pompusta”

    10. 10

      Kivun epämiellyttävyyden aiheuttaja löytyi aivoista – Avaa mahdollisuuden kehittää kipulääkkeitä, jotka eivät aiheuta riippuvuutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaalan päivystyksessä Helsingissä on erityinen triplaruuhka – ”Täällä on itketty käytävillä”

    3. 3

      Hietaniemen krematoriosta nousi mustaa savua – Polttouunissa toimintahäiriö

    4. 4

      Naisen kotoa Itä-Helsingistä löytyi 26 erittäin huonokuntoista koiraa – Kaikki lopetettiin, mahdollisesti vesikauhuisia koiria on myyty eteenpäin

    5. 5

      Grönlannin manner­jäätikköä katoaa vuodessa 45 000 Kheopsin pyramidin verran – Sulamisesta on nyt paljastunut sivu­vaikutus, joka voi osoittautua vakavaksi

    6. 6

      Entinen poikaystävä huoritteli ja musa-alan sedät nauroivat päin naamaa – sitten Ronja Stanley otti ohjat omiin käsiinsä, ja nyt hän laulaa laukeamisesta

    7. 7

      Valmisteliko Venäjä hyökkäystä länteen Zapad-sotaharjoituksessa?

    8. 8

      Nytin ravintolakriitikot paljastavat, mistä he huomaavat, onko ravintola hyvä vai pelkkää rahastusta

    9. 9

      Netflix julkaisi elokuvan, jonka ”kaikki ovat katsoneet”, vaikka sitä pidetään todella huonona – ilmiö kertoo ajastamme, jossa pelkäämme jäädä ulkopuolisiksi

    10. 10

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    3. 3

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    4. 4

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    5. 5

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    6. 6

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    7. 7

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    10. 10

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    11. Näytä lisää