Kulttuuri    |   Kirja-arvostelu

Suomi-konepistoolin suunnitteli äkkipikainen Aimo Lahti, joka uudessa elämäkerrallisessa romaanissa ryyppää ja menettää kaiken

Romaanissa Aimo Lahti ajattelee Suomi-konepistoolia yötä päivää.

Romaani

Jari Nissinen: Lahtiase. Docendo. 377 s.

Suomi-konepistooli on tunnetuin Suomessa tehty ase kautta maailman. Hädin tuskin kansakoulun käynyt Aimo Lahti sai aseensa kuntoon 1931, ja talvisodassa 1939–1940 se oli todella tarpeeseen, samoin jatkosodassa.


Jari Nissinen on tehnyt Aimo Lahdesta konepis­tooleineen romaa­nin päähenkilöt. ­Todellisuudessakin Lahti oli omalaatuinen henkilö. Elämäkertatietoa hänestä tarjoavat Helsingin Sanomien toimittajan Maire Vaajakallion haastattelupohjainen kirja (1970) ja asehistorian asiantuntijan Markku Palokankaan siitä kehittämä tietoteos Aimo Lahti. Asesuunnittelun suuri suomalainen (2000).
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lahtiase voisi olla miehestä ja konepistoolista työstetty niin kutsuttu faktio eli asiaromaani, mutta Jari Nissinen tähtää asian yli visioon. Tulos on viimeistelemätön mutta päättäväisen vahvasti toteutettu.

Runsas faktatieto on työstetty osaksi romaanin kerrontaa, tosin osittain Lahden vuorosanoihin esitelmätyyliin kuormattuna.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lahtiaseessa asesuunnittelijan päässä ovat vain aseet. Vaimo ja poika jäivät sivuun. Alkoholia menee päähän siinä samalla, välillä ämpärikaupalla.

Aimo Lahden kiivas luonne ilmenee monipuolisesti. Huomauttaahan Markku Palokangas kirjassaan, että Suomen kaikkien aikojen merkittävin asesuunnittelija oli ”henkilö, jolle äkkipikaisen luonteen vuoksi ei maan aselakien mukaisesti olisi tullut myöntää lupaa minkäänlaiseen ampuma-aseeseen.”

Päähenkilönsä kautta Nissinen hahmottaa aseellisen väkivallan humalluttamaa maailmaa, jonka meno yltyy kertalaukauksista sarjatuleksi. Romaani rakentuu arkielämän taustalta yhä synkempinä näyttämökuvina ryyppäysjuhlista, joissa sotilaat, asekauppiaat ja heidän naissuhteensa repivät elämästä irti kaiken ennen tulevaa sotaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jari Nissisen esikoisromaani Paha mieli (2015) käsitteli taidemaailman väkivaltaa samansuuntaisesti kuin Lahtiase sotamaailmaa. Romaanin nimi viittaa lahtiin eikä vain Aimo Lahteen.

Kerronnan keskeyttävät katkelmat jatkosodan Mannerheim-ristien myöntämisen perusteluista, joissa Suomi-konepistoolin siekailematon käyttö ilmenee hyvin.

Talvisodasta vastaavia dokumentteja ei ole, kun ei ollut vielä kyseistä ristiäkään. Talvisodan vähälukuiset Suomi-konepistoolit auttoivat Suomea selviämään militaristisen Neuvostoliiton valtausyritykseltä. Ikävä kyllä Lahden tekemä panssarintorjunta­kivääri ei päässyt talvisotaan, jossa sitä todella olisi tarvittu.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nämä asiat ja Aimo Lahden kiihkeä isänmaallisuus jäävät romaanissa sivuun, vaikka kerrotaankin, kuinka hän kieltäytyi Antti Wihurin miljoonatarjouksesta siirtyä Yhdysvaltoihin.

Neuvostoliittoon hänet ilmeisesti yritettiin kaapata, vaikkei romaani sitä kerro.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lahtiaseessa eletään maailmansotien välistä aikaa, mutta kielessä mennään ”pitkässä juoksussa” ja ”innovaatioissa” 2000-luvulla. Oliko autossa Petsamon-reissulla 1932 tosiaan ”vilkku” eikä suuntaviittaa eli vinkkaria?

Kohtalon isku Aimo Lahdelle oli hänen poikansa Olavin kohtalo sodassa hävittäjälentäjänä. Messerschmitt Bf 109 oli joillekin lentäjistä hankala kone. Jari Nissisen Lahtiase kertoo miehestä, joka menettää kaikkensa, mutta jatkaa asesuunnittelua.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomi häviää isot datakeskus­hankkeet naapuri­maille, ja merkittävä syy on hyvin yksin­kertainen

    2. 2

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    3. 3

      Venäläinen huippu­robotti paljastui ihmiseksi

    4. 4

      Meidän sukupolvemme on sössinyt ihmiskunnan yksityisyyden – Näin sanoo F-Securen Mikko Hyppönen, joka kokeili elää ilman Googlea muttei pystynyt

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

      Tilaajille
    6. 6

      Uusi Harry Potter -elokuva raivostuttaa faneja, koska se paljastaa asioita, joiden ei pitänyt olla mahdollisia

    7. 7

      Autoilijalta vaaditaan nyt suuria muutoksia: Työryhmä tekisi autoilusta niin kallista, että kaikki vaihtaisivat menopeliä

    8. 8

      Metoo-liikettä tarvitaan mutta ihmisiä ei saa tuhota, sanoo Tarja Halonen, joka ei enää välttele feministi-sanaa

      Tilaajille
    9. 9

      Henri Heinonen huomasi teininä olevansa erilainen kuin kaverinsa – Nyt hän kertoo elämästään, johon seksi ei kuulu

      Tilaajille
    10. 10

      ”Orjalakien” hyväksyminen ajoi Unkarin parlamentin kaaokseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    2. 2

      Autoilijalta vaaditaan nyt suuria muutoksia: Työryhmä tekisi autoilusta niin kallista, että kaikki vaihtaisivat menopeliä

    3. 3

      Venäläinen huippu­robotti paljastui ihmiseksi

    4. 4

      Strasbourgin hyökkäyksestä epäilty jatkaa pakoaan, turva­toimia kiristetty kaikilla Ranskan joulu­toreilla – Tämä tilanteesta tiedetään

    5. 5

      Uusi Harry Potter -elokuva raivostuttaa faneja, koska se paljastaa asioita, joiden ei pitänyt olla mahdollisia

    6. 6

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    7. 7

      Pitäisikö ylipainon vuoksi sairastuneen maksaa hoito itse? Tutkija uskoo tietävänsä ainoan keinon, jolla koko kansa saadaan laihtumaan

      Tilaajille
    8. 8

      Angela Merkel katseli punaiselta matolta, kun lapsilukko sulki Theresa Mayn autoonsa – tämä oli paras brexit-vertauskuva ehkä ikinä

    9. 9

      Räjähdysmäisellä tulipalolla Käpylässä tehdystä murhan yrityksestä epäilty mies jatkaa pakoaan, poliisi julkaisi nimen – ”Kiinnisaaminen välttämätöntä”

    10. 10

      Kun raskaus ei vain ala – Yhä useampi pari joutuu turvautumaan hedelmöityshoitoihin, eikä syy ole pelkkä lasta haluavien iäkkyys

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    2. 2

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    3. 3

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    4. 4

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    5. 5

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    6. 6

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    9. 9

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    10. 10

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tänään – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    11. Näytä lisää