Kulttuuri

Kirkko palkitsi HS:n Anna-Stina Nykäsen – ”Suomi on yhä umpiluterilainen maa”

”Ääripäitä enemmän minua kiinnostaa arkiluterilaisuus”, Nykänen sanoo.

Kirkon viestintäpalkinto on myönnetty HS:n toimittajalle Anna-Stina Nykäselle. Arkkipiispa Tapio Luoma luovutti palkinnon Nykäselle tiistaina. Palkinnon suuruus on 7 500 euroa.

Kirkkohallituksen mukaan Nykänen alleviivaa kirjoituksissaan asioita, jotka heijastavat kirkon perussanomasta kumpuavaa arvomaailmaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Erityisesti Kirkkohallitus mainitsee Nykäsen viime vuonna julkaistun laajan kirjoituksen, joka käsitteli 500 vuotta sitten tapahtuneen reformaation eli uskonpuhdistuksen vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan.

Palkintoperusteluiden mukaan keväällä 2018 Nykänen juonsi rakentavalla tavalla arkkipiispaehdokkaiden paneelin, joka kiinnosti suurta yleisöä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Anna-Stina Nykänen on kirjoittanut luterilaisuudesta vuodesta 1993, jolloin hän aloitti työskentelynsä lehden sunnuntaisivujen toimittajana. Tuohon aikaan uskontoa ei hänen mukaansa juuri käsitelty Helsingin Sanomissa, ja luterilaisuuden ottaminen aiheeksi oli radikaalia.

”Uskonto ei ole minulle kampanja-asia, vaan osa duunia, jossa kirjoitan tosi monista muistakin asioista kuten vaikka seksistä, pornosta ja feminismistä. En näe siinä mitään ristiriitaa”, Nykänen sanoo.

Julkisuudessa kirkosta ovat Nykäsen mukaan usein esillä herätysliikkeet ja ”ääriväki”, mutta häntä kiinnostaa enemmän suuri enemmistö, ”arkiluterilaiset” ja se, miten luterilaisuus ilmenee suomalaisessa kulttuurissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Olemme edelleen umpiluterilainen maa. Ihmiset eivät välttämättä käy kirkossa, mutta toteuttavat luterilaisia arvoja. Se näkyy esimerkiksi siinä, että suomalaiset ovat valmiita nostamaan verojaan, jos sillä huolehditaan vanhuksista ja lapsista. Toisin kuin menestyksen teologiassa, luterilaisuudessa ei ajatella, että raha ja rikkaus olisi jokin hyvyyden mittari.”

Sekin olisi Nykäsen mielestä syytä tietää, että ”luterilainen työmoraali” ei ole niin ankara kuin usein luullaan.

”Lutherille täysi omistautuminen työlle oli synti. Sen verran aikaa pitää olla, että ehtii vähän juomaan olutta kaverin kanssa ja kuuntelemaan sen murheita.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nykänen kummastelee sitä, että kirkko jättää viestintänsä liiaksi median varaan. Moni kuulee kirkon työstä vain tiedotusvälineistä. Uutismedian tehtävänä on paljastaa epäkohtia, mikä johtaa väistämättä negatiivisten asioiden korostumiseen.

”Kirkossa on pitkä perinne, että vain tietyt auktoriteetit sanovat ulos jonkun pitkään märehdityn kompromissin, jota ei edes perustella kunnolla. Tähän aikaan kuuluisi avoin keskustelu, jossa kirkon erilaiset toimijat ja heidän mielipiteensä näkyisivät esimerkiksi somessa. Minusta on todella kiinnostavaa seurata, kun Facebook-ystävinäni olevat teologit keskustelevat ajankohtaisista kysymyksistä. Sellaista ei näe missään!”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Samsung esitteli odotetun taittuvan älypuhelimensa

    2. 2

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    3. 3

      Färsaaret hakee sataa vapaaehtoista kunnostustalkoisiin – saaret suljetaan huhtikuussa turisteilta

    4. 4

      Voit päätyä elämään jonkun toisen unelmaa, jos et keskity näihin neljään asiaan

    5. 5

      Pienestä ruskeasta rotasta tuli ensimmäinen ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen takia sukupuuttoon kuollut nisäkäs

    6. 6

      Anne Bernerin jatko ministerinä saattaa mennä uuteen harkintaan – oikeuskansleri kertoo saaneensa uutta tietoa SEB-pankin hallituksen kokousaikatauluista

    7. 7

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    8. 8

      Karl Lagerfeld jätti jälkeensä 170 miljoonaa – Menevätkö rahat Choupette-kissalle?

    9. 9

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    10. 10

      Eurooppaan palaavat Isis-taistelijat ovat ongelma oikeus­järjestelmälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    2. 2

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    3. 3

      Voit päätyä elämään jonkun toisen unelmaa, jos et keskity näihin neljään asiaan

    4. 4

      Modernit turbokiertoliittymät pelottavat monia kokeneitakin kuskeja – Yksinkertainen neuvo auttaa selviytymään ”kauhujen liikenneympyröistä”

    5. 5

      Suomi antoi 50 vuotta sitten itselleen lahjan, jonka piti valaa miljoonilla uskoa tulevaisuuteen – Nyt aarre­arkku halutaan ryöstää, koska tulokset jäävät ”uskon asiaksi”

      Tilaajille
    6. 6

      Isis-morsiameksi vuonna 2015 lähtenyt teini menettää Britannian kansalaisuutensa – Bangladesh kiistää kaksoiskansalaisuuden

    7. 7

      Malli sai Burberryn vetämään ahdistavan hupparin mallistosta – ”Itsemurha ei ole muotia”

    8. 8

      Lisätietoa Ison Omenan osittaisesta evakuoinnista: Rokottamattoman lapsen epäillään saaneen tuhkarokon Espoossa

    9. 9

      Tutkijat imuroivat 64 kodin sijaus­patjat ja yllättyivät: Pöly­punkkeja elää yhä tavallisissa suomalais­kodeissa

    10. 10

      Karl Lagerfeld jätti jälkeensä 170 miljoonaa – Menevätkö rahat Choupette-kissalle?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    2. 2

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    3. 3

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    4. 4

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    5. 5

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    6. 6

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    7. 7

      Teemu ja Sirpa Selänne kohahduttivat ystävyyssäännöllä ja paljastivat erikoisen ilmiön – miehen ja naisen välinen ystävyys ei ole aivan yksinkertaista, kertoi tuhat lukijaa

      Tilaajille
    8. 8

      Oli huippulukio, oli harrastukset, oli liikaa intoa ja liian vähän aikaa – Ja niin Elena Shemyakin mieli hajosi

      Tilaajille
    9. 9

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    10. 10

      ”Koen elämäni menneen hukkaan” – Lasten saamista katuvat naiset piilottavat ajatuksensa jopa puolisoiltaan

    11. Näytä lisää