Kulttuuri
Talvisodan lopetus oli puolustusministerin katastrofi – tiukka tietoteos valottaa talvisodanaikaisen puolustus
Elämäkerta
Timo Mikkilä: Talvisodan puolustusministeri Juho Niukkanen. Traumana Karjalan menetys. Edita. 317 s.
Ennen sotia maalaisliiton kovimpaan kärkeen kuului Juho Niukkanen https://www.hs.fi/haku/?query=juho+niukkanen(1888–1954). Vaikka olikin kouluja käymätön sahayrittäjä Kirvusta Kannakselta, hän harppasi vähän päälle kolmekymppisenä puolueen ministerikaartiin. Hän oli ensimmäisiä ammattipoliitikkoja, ja pysytteli keulilla yli talvisodan.
Puolustusministerin paikasta talvisodassa tuli Niukkasen kulminaatio – ja kompastuskivi. Siinä kohdin taittuu niin ikään historioitsija Timo Mikkilänhttps://www.hs.fi/haku/?query=timo+mikkilan kirjoittama Talvisodan puolustusministeri Juho Niukkanen -teos, jonka puolensadan sivun talvisota-luvussa on kirjan raskain sisältö. Teoksen alaotsikko Traumana Karjalan menetys näyttää suunnan.
Mikkilä panee tyystin painon päähenkilön poliittiseen aikuiselämään, ja tämä laskeutuu kuin taivaasta yhteiskunnan näyttämöille kriisivuonna 1917. Niinkin saa tehdä, mutta jonkinlainen taustakertomus syventäisi ymmärrystä Niukkasen motiivipohjaa kohtaan.
1920-luvulla Niukkasesta vakiintui puolueen maanpuolustusmies. Hän sonnustautui mielellään suojeluskuntavääpelin pukuun, mutta piti silti tiukan asenteen lapuanliikkeen laittomuuksia ja IKL:ää vastaan. Maalaisliitossa ei lapualaishenki jäänyt mitenkään harvinaiseksi, ja Mikkilä asemoikin Niukkasen osuvasti ”vasemmistoagraariksi”.
Niukkasta leimasi into politiikan kaupankäynteihin; hän oli kulissien uuttera juontenpunoja, ”kepu pettää aina” -prinsiipin edelläkävijöitä. Niukkasen niksejä sai varoa.
Taktiset taidot tulivat tarpeeseen talvisodan alla. Kysymys puolustusbudjetista repi A. K. Cajanderinhttps://www.hs.fi/haku/?query=a.%E2%80%89k.+cajanderin hallitusta, ja Mikkilä kuvaa hyvin, miten puolustusministeri kallistui kohti C. G. E. Mannerheiminhttps://www.hs.fi/haku/?query=c.+g.+e.+mannerheimin ja armeijan varustautumisvaatimuksia. Punamullan toista päämiestä, ylipihiä valtiovarainministeri Väinö Tanneriahttps://www.hs.fi/haku/?query=vaino+tanneria Mikkilä luonnehtii Niukkasen ”kestoviholliseksi”.
Marraskuun 1939 riidassa kertausharjoitusmiesten kotiutuksesta Niukkanen uhkasi erota. Hän voitti uhkapelin ja miehet jäivät Kannakselle. ”Ehkä Niukkanen pelasti tiukalla ja ehdottomalla kannallaan Suomen”, Mikkilä jopa arvelee.
Talvisota järkytti Niukkastakin, monin tavoin. Kotikontu oli suuressa vaarassa – hän oli ainoa karjalainen Risto Rytinhttps://www.hs.fi/haku/?query=risto+rytin sotahallituksessa – ja ikäväkseen Niukkanen myös havaitsi, miten hänet puolustusministerinä painettiin liki rättivääpelin asemaan. Kapeaan päättäjärinkiin hän ei kelvannut.
Talvisodan lopetus oli Niukkasen katastrofi. Protestina Moskovan rauhalle hän jätti hallituksen 12. maaliskuuta, mutta kiiruhti silti virka-autolla Kirvuun evakuoimaan tilaansa ja sahaansa. Samoissa mutkissa hän suhmuroi suuren lautatavaraerän myynnin armeijalle.
Ruljanssi toi miehelle pitkät miinukset: ministeri liukenee vaikeimmalla hetkellä, rientää pelastamaan omia irtaimiaan, ja vielä salaista neuvottelutietoa hyödyntäen tekee kauppoja. Karjalan menetyksessä Niukkanen menetti tasapainonsa.
Niukkasesta tuli miltei poliittinen ruumis – mutta vain miltei. Vaikutusvalta puolueessa säilyi ja hän johti eduskuntaryhmää, mutta ministeriksi hän nousi enää kerran: valtiovarainministeriksi lyhytikäiseen Urho Kekkosen https://www.hs.fi/haku/?query=urho+kekkosenIV hallitukseen 1953. Niukkanen kuoli seuraavana keväänä.
Timo Mikkilä hahmottelee poliittisia ominaispiirteitä painottavan Niukkas-kuvan. Kasvu nuoruuden yli ja melkein koko henkilökohtainen elämä jätetään syrjään. Tutkijan ote on arvostava, kuitenkin sikäli kiitettävän tiukka, että hän ei mitenkään yritä selittää olemattomiin Niukkasen mokia. Oman edun tavoittelua, härskejäkään temppuja ja ajoittain liiallista viinasten viljelyä ei piilotella.
Talvisodan puolustusministeri on pirteän kriittinen osaelämäkerta – hyvä muistutus, että biografiankin voi rakentaa ilman alan pakonomaisen tuttuja sankaruuden elementtejä.
Timo Mikkilä: Talvisodan puolustusministeri Juho Niukkanen. Traumana Karjalan menetys. Edita. 317 s.
Ennen sotia maalaisliiton kovimpaan kärkeen kuului Juho Niukkanen https://www.hs.fi/haku/?query=juho+niukkanen(1888–1954). Vaikka olikin kouluja käymätön sahayrittäjä Kirvusta Kannakselta, hän harppasi vähän päälle kolmekymppisenä puolueen ministerikaartiin. Hän oli ensimmäisiä ammattipoliitikkoja, ja pysytteli keulilla yli talvisodan.
Puolustusministerin paikasta talvisodassa tuli Niukkasen kulminaatio – ja kompastuskivi. Siinä kohdin taittuu niin ikään historioitsija Timo Mikkilänhttps://www.hs.fi/haku/?query=timo+mikkilan kirjoittama Talvisodan puolustusministeri Juho Niukkanen -teos, jonka puolensadan sivun talvisota-luvussa on kirjan raskain sisältö. Teoksen alaotsikko Traumana Karjalan menetys näyttää suunnan.
Mikkilä panee tyystin painon päähenkilön poliittiseen aikuiselämään, ja tämä laskeutuu kuin taivaasta yhteiskunnan näyttämöille kriisivuonna 1917. Niinkin saa tehdä, mutta jonkinlainen taustakertomus syventäisi ymmärrystä Niukkasen motiivipohjaa kohtaan.
1920-luvulla Niukkasesta vakiintui puolueen maanpuolustusmies. Hän sonnustautui mielellään suojeluskuntavääpelin pukuun, mutta piti silti tiukan asenteen lapuanliikkeen laittomuuksia ja IKL:ää vastaan. Maalaisliitossa ei lapualaishenki jäänyt mitenkään harvinaiseksi, ja Mikkilä asemoikin Niukkasen osuvasti ”vasemmistoagraariksi”.
Niukkasta leimasi into politiikan kaupankäynteihin; hän oli kulissien uuttera juontenpunoja, ”kepu pettää aina” -prinsiipin edelläkävijöitä. Niukkasen niksejä sai varoa.
Taktiset taidot tulivat tarpeeseen talvisodan alla. Kysymys puolustusbudjetista repi A. K. Cajanderinhttps://www.hs.fi/haku/?query=a.%E2%80%89k.+cajanderin hallitusta, ja Mikkilä kuvaa hyvin, miten puolustusministeri kallistui kohti C. G. E. Mannerheiminhttps://www.hs.fi/haku/?query=c.+g.+e.+mannerheimin ja armeijan varustautumisvaatimuksia. Punamullan toista päämiestä, ylipihiä valtiovarainministeri Väinö Tanneriahttps://www.hs.fi/haku/?query=vaino+tanneria Mikkilä luonnehtii Niukkasen ”kestoviholliseksi”.
Marraskuun 1939 riidassa kertausharjoitusmiesten kotiutuksesta Niukkanen uhkasi erota. Hän voitti uhkapelin ja miehet jäivät Kannakselle. ”Ehkä Niukkanen pelasti tiukalla ja ehdottomalla kannallaan Suomen”, Mikkilä jopa arvelee.
Talvisota järkytti Niukkastakin, monin tavoin. Kotikontu oli suuressa vaarassa – hän oli ainoa karjalainen Risto Rytinhttps://www.hs.fi/haku/?query=risto+rytin sotahallituksessa – ja ikäväkseen Niukkanen myös havaitsi, miten hänet puolustusministerinä painettiin liki rättivääpelin asemaan. Kapeaan päättäjärinkiin hän ei kelvannut.
Talvisodan lopetus oli Niukkasen katastrofi. Protestina Moskovan rauhalle hän jätti hallituksen 12. maaliskuuta, mutta kiiruhti silti virka-autolla Kirvuun evakuoimaan tilaansa ja sahaansa. Samoissa mutkissa hän suhmuroi suuren lautatavaraerän myynnin armeijalle.
Ruljanssi toi miehelle pitkät miinukset: ministeri liukenee vaikeimmalla hetkellä, rientää pelastamaan omia irtaimiaan, ja vielä salaista neuvottelutietoa hyödyntäen tekee kauppoja. Karjalan menetyksessä Niukkanen menetti tasapainonsa.
Niukkasesta tuli miltei poliittinen ruumis – mutta vain miltei. Vaikutusvalta puolueessa säilyi ja hän johti eduskuntaryhmää, mutta ministeriksi hän nousi enää kerran: valtiovarainministeriksi lyhytikäiseen Urho Kekkosen https://www.hs.fi/haku/?query=urho+kekkosenIV hallitukseen 1953. Niukkanen kuoli seuraavana keväänä.
Timo Mikkilä hahmottelee poliittisia ominaispiirteitä painottavan Niukkas-kuvan. Kasvu nuoruuden yli ja melkein koko henkilökohtainen elämä jätetään syrjään. Tutkijan ote on arvostava, kuitenkin sikäli kiitettävän tiukka, että hän ei mitenkään yritä selittää olemattomiin Niukkasen mokia. Oman edun tavoittelua, härskejäkään temppuja ja ajoittain liiallista viinasten viljelyä ei piilotella.
Talvisodan puolustusministeri on pirteän kriittinen osaelämäkerta – hyvä muistutus, että biografiankin voi rakentaa ilman alan pakonomaisen tuttuja sankaruuden elementtejä.
HS Digi -tilauksella pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita
- Kirjallisuus Seuraa
- Talvisota Seuraa
- Veli-Pekka Leppänen Seuraa
Kommentit
Kommenttisi on moderoitavana. Viestejä julkaistaan sitä mukaa, kun toimitus ehtii niitä tarkistaa. Viestejä tarkistetaan arkisin kello 7–24 ja viikonloppuisin kello 8–24