Kulttuuri
Murreaktivisti kirjoitti gradunsa savoksi – ”Se on vähän sama kuin käyttäisi saamelaislakkia ajaakseen omaa as
Helsingin yliopistossa hyväksyttiin tiistaina 18. joulukuuta kokonaan savolaismurteella kirjoitettu pro gradu. Jani Koskisenhttps://www.hs.fi/haku/?query=jani+koskisen kirjoittaman gradun aiheena on kielen ja murteen määrittely lähinnä itämerensuomalaisessa kontekstissa, ja se on kirjoitettu Pohjois-Karjalan maakunnan eteläosassa Rääkkylässä, Kiteellä ja Tohmajärvellä puhutulla murteella.
Gradun nimi on Kielen ja murttiin rajala: kieljmuuvon yhteiskunnalisen aseman muutos murttiista kieleks itämerensuomalaisessa kontekstissa (karjalan kielj, meän kielj, kainu ja võro) ja kysymys suomen murtteihen uhanalassuuvesta ja niihen aseman kehittämisestä.
Jani Koskinen ei itse ole kotoisin murteen alueelta, vaan pääkaupunkiseudulta, minkä hän toteaa myös gradunsa luvussa 1.3. ”Kirjuttajan kielelinen tausta”.
Miksi sitten kokonainen gradu murteella, joka ei edes ole oma murre?
”Ajatus savolaismurteen käyttämiseen tieteellisen tekstin kielenä savolaismurteella (tai ylipäänsä murteella tai vähemmistökielellä) perustuu pyrkimykseen laajentaa uhanalaisen kielimuodon käyttöalaa”, Koskinen kertoo sähköpostitse.
Koskisen pääaine on suomalais-ugrilainen kielentutkimus. Hänelle opinnoissa kiinnostavinta on ”perehtyminen kielten välisiin valtasuhteisiin, kielten uhanalaistumis- ja elvytysprosesseihin sekä kielipolitiikkaan”. Koskisen mukaan alan tutkijat ovat usein myös kieliaktivisteja eli he pyrkivät parantamaan vähemmistökielten asemaa.
Koskinen kirjoitti myös kandidaatintutkielmansa savoksi, ja se hyväksyttiin maaliskuussa 2013. Samalla murteella kirjoitettua, kandidaatintutkielman ohessa tehtävää kypsyysnäytettä ei kuitenkaan hyväksytty, vaan Koskinen joutui kirjoittamaan sen uudestaan suomen yleiskielellä. Kandityössään Koskinen käsitteli saamelaiskielten vaikutusta skandinaavisiin kieliin.
Gradussaan Koskinen rinnastaa murteet vähemmistökieliin. Hän ymmärtää sen herättävän ihmettelyä mutta pitää rinnastusta välttämättömänä kielellisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi.
Koskinen keskittyy gradussaan erityisesti suomen sukulaiskieliin, kuten meänkieleen, kveeniin ja võruun. Nämä kaikki ovat Koskisen mukaan esimerkkejä kielistä, joita vielä joitakin vuosikymmeniä sitten pidettiin suomen tai viron murteina.
Koskisen gradun käsittely oli humanistisessa tiedekunnassa tavallista hankalampi paikka, ja sitä käsiteltiin poikkeuksellisesti kahdessa tiedekuntaneuvoston kokouksessa.
Syynä tähän oli nimenomaan Koskisen työssään käyttämä murre.
Humanistisen tiedekunnan dekaani Pirjo Hiidenmaahttps://www.hs.fi/haku/?query=pirjo+hiidenmaa kertoo tiedekuntaneuvoston ihmetelleen sitä, miksi gradu piti kirjoittaa nimenomaan savolaismurteiden piirteitä tavoittelevalla kirjakielellä eikä jollain siinä käsitellyistä kielistä.
Gradun tarkastivat professori Janne Saarikivihttps://www.hs.fi/haku/?query=janne+saarikivi ja yliopistonlehtori Rigina Ajankihttps://www.hs.fi/haku/?query=rigina+ajanki, jotka esittivät gradua hyväksyttäväksi arvosanalla magna cum laude approbatur eli seitsemän arvosanan asteikosta kolmanneksi parhaalla. Tällä arvosanalla tiedekuntaneuvosto myös hyväksyi sen.
Hyväksyvän lausunnon oheen kuitenkin liitettiin, jälleen poikkeuksellisesti, erillinen lisäys, jossa todettiin, että ”tiedekuntaneuvosto katsoo, että työ poikkeaa yleisestä akateemisen opinnäytteen esitystavasta”.
Lisäksi tiedekunta piti ongelmallisena sitä, että Koskinen ei sopinut murteen käytöstä koko työssä ohjaajansa, professori Tiina Onikki-Rantajääskönhttps://www.hs.fi/haku/?query=tiina+onikki-rantajaaskon kanssa. Professorin kanssa Koskinen oli sopinut kirjoittavansa gradun johdanto- ja päätösluvut yleissuomeksi.
”Tuo vaatimus vaivasi minua jo alussa, sillä pidän tärkeänä periaatekysymyksenä, että työni hyväksyttiin kannesta kanteen savonkielisenä”, Koskinen kertoo.
”Halusin näin samalla tutkia oman toimintani kautta sitä, voiko uhanalaisella kielimuodolla (jota kuitenkin nykyoloissa pidetään ’vain’ murteena) saada gradun läpi suomalaisesta yliopistojärjestelmästä ja samalla luoda ennakkotapauksen, että joku muukin voisi kirjoittaa työnsä tulevaisuudessa uhanalaisella murteella, jos niin haluaa.”
Lopulta Koskinen päätyi siis palauttamaan työnsä kokonaan savoksi kirjoitettuna huolimatta siitä, että Onikki-Rantajääskö toisti pyynnön yleiskielisistä luvuista.
Dekaani Pirjo Hiidenmaa sanoo olevansa hämmentynyt Koskisen graduun sisältyvästä kulttuurisesta omimisesta.
”Että kirjoitetaan gradu savon kielellä omien kielipoliittisten tavoitteiden ajamiseksi”, Hiidenmaa pohtii. ”Se on vähän sama kuin käyttäisi saamelaislakkia ajaakseen omaa asiaansa olematta itse saamelainen.”
Hänen mielestään gradun sisällöstä pitäisi löytyä jonkinlainen perustelu poikkeavaan kielenkäyttöön. ”Eikä siksi, että minulla henkilökohtaisessa elämässäni on syy tähän kielenkäyttöön.”
”Tässä kuitenkin puhutaan akateemisesta opinnäytteestä, ja silloin keskustelu käydään tieteenteosta eikä yksittäisen tekijän omista henkilökohtaisista mieltymyksistä.”
Hiidenmaan mukaan vastaavaa tapausta ei ole Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aiemmin ollut. Yliopiston yleisen ohjeen mukaan gradu voidaan tehdä suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Humanistisessa tiedekunnassa opinnäyte voidaan lisäksi kirjoittaa jollakin niistä kielistä, joita siellä opetetaan, jos ohjaajan kanssa sovitaan asiasta.
”Mutta nythän meillä ei ole savon kieli opetus- ja tutkimuskielenä”, Hiidenmaa toteaa. ”Ehkä meidän on hyvä tarkentaa näitä menettelyjä. Jos puhutaan, että gradut kirjoitetaan suomen kielellä, niin sillä tarkoitetaan suomen yleiskieltä eikä mitä tahansa suomen kielen varieteetteja.”
Hiidenmaa huomauttaa myös, että savo ei ole vakiintunut kirjakieli. Gradussaan Koskinen sanoo haluavansa vahvistaa vähemmistökielten ja vähän käytettyjen kielten asemaa ja siksi kirjoittaa työnsä savoksi.
”Siinähän kiehtovaa on se, että hänellä olisi ollut mahdollisuus kirjoittaa meänkielellä, jolla on vakiintunut kirjallinen käyttötapa. Ja kun hän tutkii sitä, hän olisi voinut sanoa, että tämä on meänkielen emansipatorinen käyttötapa, sehän olisi ollut perusteltu.”
Hiidenmaan mielestä kirjakieltä ei myöskään voi synnyttää ulkoapäin.
”Kyllähän se on kieliyhteisön ja puhujayhteisön asia. Nämä kolonialistiset tavat, että tullaan täältä isäntämaasta ja ruvetaan kirjoittamaan teidän kieltänne, eivät ole kieliyhteisöä emansipoiva ja voimaannuttava käsittelytapa ollenkaan.”
Gradun nimi on Kielen ja murttiin rajala: kieljmuuvon yhteiskunnalisen aseman muutos murttiista kieleks itämerensuomalaisessa kontekstissa (karjalan kielj, meän kielj, kainu ja võro) ja kysymys suomen murtteihen uhanalassuuvesta ja niihen aseman kehittämisestä.
Jani Koskinen ei itse ole kotoisin murteen alueelta, vaan pääkaupunkiseudulta, minkä hän toteaa myös gradunsa luvussa 1.3. ”Kirjuttajan kielelinen tausta”.
Miksi sitten kokonainen gradu murteella, joka ei edes ole oma murre?
”Ajatus savolaismurteen käyttämiseen tieteellisen tekstin kielenä savolaismurteella (tai ylipäänsä murteella tai vähemmistökielellä) perustuu pyrkimykseen laajentaa uhanalaisen kielimuodon käyttöalaa”, Koskinen kertoo sähköpostitse.
Koskisen pääaine on suomalais-ugrilainen kielentutkimus. Hänelle opinnoissa kiinnostavinta on ”perehtyminen kielten välisiin valtasuhteisiin, kielten uhanalaistumis- ja elvytysprosesseihin sekä kielipolitiikkaan”. Koskisen mukaan alan tutkijat ovat usein myös kieliaktivisteja eli he pyrkivät parantamaan vähemmistökielten asemaa.
Koskinen kirjoitti myös kandidaatintutkielmansa savoksi, ja se hyväksyttiin maaliskuussa 2013. Samalla murteella kirjoitettua, kandidaatintutkielman ohessa tehtävää kypsyysnäytettä ei kuitenkaan hyväksytty, vaan Koskinen joutui kirjoittamaan sen uudestaan suomen yleiskielellä. Kandityössään Koskinen käsitteli saamelaiskielten vaikutusta skandinaavisiin kieliin.
Gradussaan Koskinen rinnastaa murteet vähemmistökieliin. Hän ymmärtää sen herättävän ihmettelyä mutta pitää rinnastusta välttämättömänä kielellisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi.
Koskinen keskittyy gradussaan erityisesti suomen sukulaiskieliin, kuten meänkieleen, kveeniin ja võruun. Nämä kaikki ovat Koskisen mukaan esimerkkejä kielistä, joita vielä joitakin vuosikymmeniä sitten pidettiin suomen tai viron murteina.
Koskisen gradun käsittely oli humanistisessa tiedekunnassa tavallista hankalampi paikka, ja sitä käsiteltiin poikkeuksellisesti kahdessa tiedekuntaneuvoston kokouksessa.
Syynä tähän oli nimenomaan Koskisen työssään käyttämä murre.
Humanistisen tiedekunnan dekaani Pirjo Hiidenmaahttps://www.hs.fi/haku/?query=pirjo+hiidenmaa kertoo tiedekuntaneuvoston ihmetelleen sitä, miksi gradu piti kirjoittaa nimenomaan savolaismurteiden piirteitä tavoittelevalla kirjakielellä eikä jollain siinä käsitellyistä kielistä.
Gradun tarkastivat professori Janne Saarikivihttps://www.hs.fi/haku/?query=janne+saarikivi ja yliopistonlehtori Rigina Ajankihttps://www.hs.fi/haku/?query=rigina+ajanki, jotka esittivät gradua hyväksyttäväksi arvosanalla magna cum laude approbatur eli seitsemän arvosanan asteikosta kolmanneksi parhaalla. Tällä arvosanalla tiedekuntaneuvosto myös hyväksyi sen.
Hyväksyvän lausunnon oheen kuitenkin liitettiin, jälleen poikkeuksellisesti, erillinen lisäys, jossa todettiin, että ”tiedekuntaneuvosto katsoo, että työ poikkeaa yleisestä akateemisen opinnäytteen esitystavasta”.
Lisäksi tiedekunta piti ongelmallisena sitä, että Koskinen ei sopinut murteen käytöstä koko työssä ohjaajansa, professori Tiina Onikki-Rantajääskönhttps://www.hs.fi/haku/?query=tiina+onikki-rantajaaskon kanssa. Professorin kanssa Koskinen oli sopinut kirjoittavansa gradun johdanto- ja päätösluvut yleissuomeksi.
”Tuo vaatimus vaivasi minua jo alussa, sillä pidän tärkeänä periaatekysymyksenä, että työni hyväksyttiin kannesta kanteen savonkielisenä”, Koskinen kertoo.
”Halusin näin samalla tutkia oman toimintani kautta sitä, voiko uhanalaisella kielimuodolla (jota kuitenkin nykyoloissa pidetään ’vain’ murteena) saada gradun läpi suomalaisesta yliopistojärjestelmästä ja samalla luoda ennakkotapauksen, että joku muukin voisi kirjoittaa työnsä tulevaisuudessa uhanalaisella murteella, jos niin haluaa.”
Lopulta Koskinen päätyi siis palauttamaan työnsä kokonaan savoksi kirjoitettuna huolimatta siitä, että Onikki-Rantajääskö toisti pyynnön yleiskielisistä luvuista.
Dekaani Pirjo Hiidenmaa sanoo olevansa hämmentynyt Koskisen graduun sisältyvästä kulttuurisesta omimisesta.
”Että kirjoitetaan gradu savon kielellä omien kielipoliittisten tavoitteiden ajamiseksi”, Hiidenmaa pohtii. ”Se on vähän sama kuin käyttäisi saamelaislakkia ajaakseen omaa asiaansa olematta itse saamelainen.”
Hänen mielestään gradun sisällöstä pitäisi löytyä jonkinlainen perustelu poikkeavaan kielenkäyttöön. ”Eikä siksi, että minulla henkilökohtaisessa elämässäni on syy tähän kielenkäyttöön.”
”Tässä kuitenkin puhutaan akateemisesta opinnäytteestä, ja silloin keskustelu käydään tieteenteosta eikä yksittäisen tekijän omista henkilökohtaisista mieltymyksistä.”
Hiidenmaan mukaan vastaavaa tapausta ei ole Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aiemmin ollut. Yliopiston yleisen ohjeen mukaan gradu voidaan tehdä suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Humanistisessa tiedekunnassa opinnäyte voidaan lisäksi kirjoittaa jollakin niistä kielistä, joita siellä opetetaan, jos ohjaajan kanssa sovitaan asiasta.
”Mutta nythän meillä ei ole savon kieli opetus- ja tutkimuskielenä”, Hiidenmaa toteaa. ”Ehkä meidän on hyvä tarkentaa näitä menettelyjä. Jos puhutaan, että gradut kirjoitetaan suomen kielellä, niin sillä tarkoitetaan suomen yleiskieltä eikä mitä tahansa suomen kielen varieteetteja.”
Hiidenmaa huomauttaa myös, että savo ei ole vakiintunut kirjakieli. Gradussaan Koskinen sanoo haluavansa vahvistaa vähemmistökielten ja vähän käytettyjen kielten asemaa ja siksi kirjoittaa työnsä savoksi.
”Siinähän kiehtovaa on se, että hänellä olisi ollut mahdollisuus kirjoittaa meänkielellä, jolla on vakiintunut kirjallinen käyttötapa. Ja kun hän tutkii sitä, hän olisi voinut sanoa, että tämä on meänkielen emansipatorinen käyttötapa, sehän olisi ollut perusteltu.”
Hiidenmaan mielestä kirjakieltä ei myöskään voi synnyttää ulkoapäin.
”Kyllähän se on kieliyhteisön ja puhujayhteisön asia. Nämä kolonialistiset tavat, että tullaan täältä isäntämaasta ja ruvetaan kirjoittamaan teidän kieltänne, eivät ole kieliyhteisöä emansipoiva ja voimaannuttava käsittelytapa ollenkaan.”
HS Digi -tilauksella pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita
- Suomen kieli Seuraa
- Kielet Seuraa
- Kulttuuri Seuraa
- Arla Kanerva Seuraa
Kommentit
Kommenttisi on moderoitavana. Viestejä julkaistaan sitä mukaa, kun toimitus ehtii niitä tarkistaa. Viestejä tarkistetaan arkisin kello 7–24 ja viikonloppuisin kello 8–24