Kulttuuri    |   Kirja-arvostelu

Maria Turtschaninoff kirjoittaa parasta fantasiakirjallisuutta juuri nyt

Turtschaninoffin trilogian päätös­osassa kotiinpaluu on vaikeaa.

Romaani

Maria Turtschaninoff: Maresin voima, Punaisen luostarin kronikoita (Breven från Maresi, Krönikor från Röda Klostret. Suom. Marja Kyrö). Tammi. 383 s.

Huhti­kuussa kirjoitin, että Maria Turtscha­ninoff kirjoittaa parasta fantasia­kirjallisuutta juuri nyt. Sekä Suomessa että maailmalla.

Voisi siis sanoa, että olen jonkin verran odottanut tänä syksynä ilmestynyttä Maresin voimaa, Punaisen luostarin kronikoiden kolmatta osaa.

Kronikoiden ensimmäinen osa Maresi voitti Finlandia Ju­nior -palkinnon vuonna 2014. Sen jälkeen se aloitti kansain­välisen voittokulkunsa: tähän mennessä teos on käännetty yli 20 kielelle ja sen elokuvaoikeudet on myyty englantilaiselle Film4-elokuvayhtiölle.

Maresin voima jatkaa Turt­schaninoffin tarkkanäköistä ja hienovaraista maailmanrakennusta, jossa yllätykset eivät tule niinkään tapahtumien kuin psykologisten oivallusten tasolla.

Kronikoiden ensimmäisessä osassa Maresin vanhemmat olivat joutuneet lähettämään tyttärensä kaukaiselle saarelle Punaiseen luostariin säästääkseen tämän köyhää kotiseutua koettelevalta nälänhädältä.

Toinen osa, 2016 ilmestynyt Naondel, liikahti saarelta ja Maresin tarinasta aiempaan ­aikaan. Maresin voima puolestaan palaa ensimmäisen osan päähenkilön elämään. Tällä kertaa näyttämönä ei kuitenkaan ole kaukainen, jossain määrin Välimerta muistuttavan meren saari, vaan luontonsa ja kulttuurinsa puolesta hyvinkin Suomea muistuttava Rovas.

Maresi on siis palannut synnyinkyläänsä, nyt aikuisena ja oppia saaneena naisena. Hänen päämääränsä on perustaa kylään koulu, jossa hän voisi opettaa kylän tyttöjä lukemaan ja kirjoittamaan: kylässä juuri kukaan ei ole tuttu kirjoitetun kielen kanssa.

Kaikki ei kuitenkaan mene Maresin suunnitelmien mukaan. Vastassa ovat paitsi kyläläisten epäluuloisuus uutta kohtaan myös käskynhaltijan mielivaltainen hallinto, joka on tehnyt ennestäänkin vaatimattomissa oloissa eläneistä ihmisistä köyhiä ja epätoivoisia.

Kertomus kulkee Maresin luostarisaarelle kirjoittamien kirjeiden kautta, joissa hän avaa paitsi kokemuksiaan myös omia tunteitaan. Kiinnostavinta ovat kuitenkin kirjeiden rivien väliin piilotetut hienovaraiset viestit. Turhautumisesta ja rakkaudesta, mutta myös vaikeammin sanoitettavasta ja häpeää herättävästä ylemmyydentunteesta, joka kietoutuu kipeää tekevään ulkopuolisuuteen – siihen, ettei lapsuuteen ole paluuta.

Maresissa käsitellään kiinnostavasti myös sukupuoliasetelmia. Agraarisessa kyläyhteisössä työt ovat jakautuneet pitkälti omastakin maailmastamme tunnistettavien mallien mukaisesti: naiset hoitavat kotia ja lapsia, miehet metsästävät ja viljelevät. Mitään erityisempää valta-asetelmaa kylässä ei kuitenkaan ole, vaan kaikki ovat tasapuolisesti yhtä köyhiä ja kouluttamattomia.

Maresi on kuitenkin kasvanut naisten parissa, ja saarelle osuneet miehet ovat merkinneet tuhoa: raiskauksia ja kuolemaa. Myös kylää piinaavan käskynhaltijan ryöstelevät ja raiskaavat sotilaat ovat miehiä. Oman perheensä miehet, isä ja veli poislukien, Maresi ei osaa tuntea miehiä kohtaan alkuun muuta kuin kauhua. Ajatus siitä, että hänen koulunsa ovet olisivat ­auki myös pojille ja miehille on hänelle mahdoton.

Samalla kun Maresi oppii kyseenalaistamaan omat ennakkoluulonsa ja näkemään ihmiset ihmisinä, pääsee myös lukija tarkastelemaan omia asenteitaan.

Vaikka vähän altavastaajiksi miehet lopulta jäävät. Etenkin siksi, että Maresin voimaan sisältyvä taikuus on niin vahvasti naisten taikuutta. Toisin kuin Naondelissa, molemmissa Maresi-kirjoissa magian voima on lähes yksinomaan naisten, ja lisäksi peräisin perinteisesti naiselliseksi mielletystä yhteydestä maahan ja luonnon kiertokulkuun.

Tästä taikuuden sukupuolittuneisuudesta huolimatta sen luonteessa on nähtävissä yhtymäkohtia joihinkin Ursula Le Guinin Maameren tarinoihin, erityisesti Atuanin holvihautoihin (1971) ja päätösosaan Tehanuun (1990).

Tämä selittämättömän voiman kuvaus ja rakentaminen omalakiseksi kokonaisuudeksi on Turtschaninoffia parhaimmillaan. Sen taakse voi halutessaan lukea kaikenlaisia yhteiskunnallisia ja psykologisia merkityksiä, tai sitten sen voi ottaa yksinkertaisesti jännittävänä seikkailuna.

Marja Kyrön suomennos noudattaa Turtschaninoffin vaivatonta lausetta erinomaisesti. Paikoin käännös näyttäytyy kuitenkin vertailtaessa pelkistetymmältä ja nuoremmille lukijoille suunnatulta, vaikka ruotsinkielinen Maresin voima ei nuortenromaanilta tunnukaan.

Kokonaisuudessaan Maresi on monimerkityksellinen ja tulkinnoille avoin, tinkimättä hetkeäkään sujuvuudesta.

Odotukseni on palkittu.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kartta näyttää miltä Helsingin alueilta sijoittajat himoitsevat asuntoja

    2. 2

      Lapsen kiukun laannuttamiseen on yksi, yksinkertainen keino

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin eteläiseen kärkeen suunnitellaan koteja yli 7 000 ihmiselle – Tie pois vie tuskaisen ruuhkasumpun kautta

    4. 4

      Yksi katse muistuttaa toivon heittäneestä lama-Suomesta – Iltalypsyn karjakko kertoo, miten syntyi armoton satiiriohjelma, jota ei enää voisi tehdä

      Tilaajille
    5. 5

      Lapsen raiskauksesta tuomittu selvisi ehdollisella tuomiolla, koska vankila olisi haitannut miehen ”sosiaalista selviytymistä” – miksi tekijän oma selviytyminen vaikuttaa rangaistukseen?

      Tilaajille
    6. 6

      Opettaja kirjoitti HS:ssa jättävänsä heikoimmat heitteille, ja ilmiön tunnistaa myös OAJ: ”entisiä tarkkislaisia” on siirretty ilman tukea tavallisiin luokkiin

    7. 7

      Selvitys: Viranomaiset eivät löydä käyttöä kansalaispalveluksen suorittaneille

    8. 8

      Flunssat harvenivat, kun askelissa tuli kymppitonni täyteen

    9. 9

      En pystynyt keskittymään, ja kaikki ylimääräinen aika oli maailmasta kadonnut. Löysin tähän syypään luikertelemasta sänkyni takaa.

    10. 10

      Tutkijat: Ilmastonmuutoksen kieltäjien jääkarhuväite tukeutuu yhteen lähteeseen, joka ei perustu tieteeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    2. 2

      Kartta näyttää, miten ylivoimaisesti yksi automerkki on valloittanut Helsingin seudun

      Tilaajille
    3. 3

      En pystynyt keskittymään, ja kaikki ylimääräinen aika oli maailmasta kadonnut. Löysin tähän syypään luikertelemasta sänkyni takaa.

    4. 4

      Sairaaloiden Apotti-tietojärjestelmä on satoja miljoonia maksanut susi, jota ei olisi pitänyt päästää edes testikäyttöön

    5. 5

      Legendaarinen Roudasta rospuuttoon -sketsi ei olisi syntynyt ilman Petteri Summasen omaa tragediaa: ”Lapsuuteni oli turvallinen ja ihana, ja yhtäkkiä se loppui”

      Tilaajille
    6. 6

      Maailman ehkä harvinaisin muumimuki tulee myyntiin huhtikuussa huutokaupassa Turengissa

    7. 7

      20 vuotta sitten The Matrix muutti tapaamme katsoa elokuvaa – Nyt feminismiä vihaava äärioikeisto käyttää sitä hyväkseen tavalla, jota tekijät eivät koskaan olisi uskoneet mahdolliseksi

      Tilaajille
    8. 8

      Harvinainen möhkäkala ajautui rantaan Australiassa, jopa tuhat­kiloiseksi kasvavaa eläintä luultiin ensin laivan hylyksi

    9. 9

      Helsinkiläis­naisen patjan alta löytyi testamentti, joka käynnisti sotkuisen riidan: Korkein oikeus jätti rahoja vaatineet hyvän­tekeväisyys­järjestöt nuolemaan näppejään

    10. 10

      Sdp:n etumatka kasvoi, keskusta heikkeni yhä – HS-gallup paljastaa asetelmat, joista ehdokkaat lähtevät vaalikentille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvilleni saa nauraa, sanoo Iiu Susiraja, mutta hiljenee kun katselee lukioaikaista valokuvaa itsestään

    3. 3

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    4. 4

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    5. 5

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    6. 6

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    7. 7

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    8. 8

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    9. 9

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    10. 10

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää