Itiksen Imax-elokuvateatteri on Helsingin uusi ykköskohde spektaakkelien ystäville, mutta se on silti vain varjo alkuperäisestä Imaxista

Helsingin Itäkeskukseen avattua Imax-elokuvateatteria on odotettu kuin kuuta nousevaa. Imaxin erikoisuus on tavallista suurempi ja kaartuva valkokangas, jonka äärellä elokuvaan on entistä helpompi uppoutua. Yllä olevalla videolla nähdään, miten kangas ripustettiin.

Tähän asti lähin Imax-sali on löytynyt Tallinnasta Virosta, joten Itiksen ympärillä on riittänyt kuhinaa. Syystäkin. Marraskuun lopussa avattu Finnkinon Imax on yksi Suomen tasokkaimmista elokuvasaleista ja Helsingin uusi ykköskohde katsojille, jotka haluavat kaiken irti viimeisimmistä spektaakkeleista.

Muille se saattaa jäädä kuriositeetiksi, ja koska Imax-liput maksavat vielä muutaman euron Finnkinon edellistä lippulaivaa Scapea enemmän, harvalla on varaa käydä teatterissa tiuhaan.

Joulun alla kauppakeskus Itiksen Finnkino hohtaa vielä uutuuttaan. Saleissa tuoksuvat rakennusmateriaalit sekä kemikaalit, joiden paikan ottanee aikanaan popcornin pinttynyt haju. Paikalle on ollut helppo löytää, sillä metrolta tullessa kaikista opasteista löytyy Finnkinon logo, ja itse teatterin ulkoseinässä lukee jättikirjaimin Imax. Teatteri sijaitsee vanhan Anttilan tiloissa kauppakeskuksen pääkäytävällä.

Sisustukseltaan teatteri, josta löytyy ison Imaxin lisäksi kahdeksan pienempää salia, noudattaa Finnkinon modernimpien teatterien, kuten Maximin, linjaa. Tummat kokolattiamatot, puhtaita linjoja ja pintoja sekä muutama tarkkaan sijoiteltu elokuvamainos.

Kaksi Itiksen elokuvasaleista ovat niin kutsuttuja premium-saleja, joissa on mukavat löhötuolit ja anniskeluoikeudet. Aulassa palvelee baari aivan kuten Kluuvikadun Maximissakin.

Ja kuten Maximissa, myös täällä tunnelma on hyvä silloin, kun teatterin aula on täynnä porukkaa. Autiona se tuntuu kolkolta. Aika näyttää, kuinka hyvin Finnkino saa Itiksen teatterinsa täytettyä.

Imax-saliin astuessa huomio kiinnittyy ensimmäisenä valkokankaaseen, joka on Suomen suurin. Tenniskenttää isompi, kuten HS kirjoitti marraskuussahttps://www.hs.fi/tiede/art-2000005914719.html. Valkokangas on 25 metriä leveä ja 13 metriä korkea, kun Scapen vastaava on 21 metriä leveä ja kahdeksan korkea.

Imaxin valkokangas on siis paitsi Scapen kangasta leveämpi, niin ennen kaikkea korkeampi. Se ulottuu lattiasta kattoon ja kaareutuu niin, että sen reunat hyödyntävät katsojan ääreisnäköä. Valkokangas täyttää käytännössä koko näkökentän. Tätä edesauttaa koon lisäksi se, että katsomo nousee perinteistä elokuvateatteria jyrkemmässä kulmassa. Pitkäkään katsoja ei peitä takana istuvan näkökenttää, ja istuimet ovat myös lähempänä valkokangasta kuin muissa teattereissa.

Salin istuimet ovat mukavat: samaa nahkaa kuin Finnkinon muissa premium-saleissa, mutta ehkä vielä enemmän jalkatilaa. Käsinojasta saa käännettyä syliinsä oman apupöydän, jolla eväät pysyvät jemmassa.

Teknisesti Itiksen Imax täyttää useimmat ahkerasti elokuvissa käyvän kriteerit. Digitaalinen 4K-kuva on kirkas ja 12-kanavainen äänentoisto laadukas. Testielokuvana toimineen Aquamanin ääniraita hyödyntää kaikkia kanavia hienosti, ja räjähdykset saavat penkin tärisemään. Meluisan ja vauhdikkaan elokuvan toiminta viuhuu väkkäränä valkokankaan laidalta toiselle, ja tilan tuntu on penkissä vahva.

Sinänsä Scape-salien Dolby Atmos -äänentoisto on teknologiana Imaxia parempi, mutta käytännössä eroa ei huomaa, ellei erikseen pinnistele kiinnittääkseen siihen huomiota. Kuvanlaadussa ei myöskään ole merkittävää eroa Scapeen, joten lisäarvo tulee lähinnä kankaan koosta ja sen kaarevuudesta.

Joidenkin kävijöiden mukaan Imaxin kuva on kirkkaampi ja kontrastit voimakkaampia, mutta tähän on vaikea ottaa kantaa vertailematta kuvia rinnakkain.

Aquamanista esitettiin 3D-versio, joka lisäsi immersiivisyyttä entisestään. Itiksen kevyiden 3D-lasien linssit ovat niin isot, etteivät sangat osu näkökenttään. Linsseistä ei myöskään tule ikäviä heijastuksia, jotka joskus häiritsevät muissa 3D-teattereissa.

Pienenä miinuksena Imaxin laseja ei kierrätetä. Kävijä voi ottaa ne kotiinsa ja tuoda mukaansa seuraavaan näytökseen, mutta todennäköisempää on, että valtaosa kunkin näytöksen laseista menee suoraan muovinkeräykseen.

Imaxin yhteydessä on puhuttu paljon siitä, onko kyseessä ”oikea” Imax. Periaatteessa ei. 1970-luvulla Kanadassa ensi kerran esitelty Imax perustuu vaakaprojisoituun 70 millimetrin filmiin ja pystyy täyttämään valtavan, jopa 35 metriä leveän ja 30 metriä korkean valkokankaan. Kuva on moninkertaisesti perinteistä 35 millin filmiä tarkempi ja rikkaampi.

Varhaiset Imax-elokuvat olivat museoiden ja tiedekeskusten auditorioissa esitettyjä luontodokumentteja. 2000-luvulla Hollywood alkoi ympätä elokuviinsa Imax-kohtauksia. Kokopitkää elokuvaa ei isoilla ja kömpelöillä Imax-kameroilla sietänyt kuvata, mutta Yön ritarin ja Transformersin kaltaisia spektaakkeleita höystettiin yksittäisillä kohtauksilla.

Imax-teatterien määrä kasvoi, ja kun digitaaliset Imax-projektorit lanseerattiin vuonna 2008, homma helpottui entisestään. Digitaalisuus teki salien rakentamisesta edullisempaa ja vapautti levittäjät filmikopioiden kanssa hääräämisestä.

Samalla se tarkoitti kuitenkin huonompaa kuvanlaatua ja pienempiä valkokankaita. Digiprojektorit esittivät kuvaa ensin 2K-tarkkuudella, sittemmin 4K:na, kun 70-millisen Imaxin on sanottu vertautuvan 16K:hon. Ja kun vanhoja teattereita alettiin remontoida Imax-teattereiksi, niihin ei yleensä saatu mahtumaan tarpeeksi isoa valkokangasta. Niinpä eritoten korkeudesta karsittiin.

Tilanpuute oli Finnkinon mukaan syy sillekin, miksei Suomeen ole aiemmin saatu Imaxia.

Nykyään iso osa Imax-valkokankaista on kuvasuhteeltaan 1,9:1. Ne ovat neliömäisempiä kuin perinteiset valkokankaat, mutta matalampia kuin täysimittaiset Imax-kankaat, joiden kuvasuhde on 1,43:1. Tämä tarkoittaa, että elokuvat, jotka on kuvattu Imax-kameroilla, eivät asetu valkokankaalle ongelmitta. Muun muassa tästä syystä uusia Imax-saleja kutsutaan maailmalla nimillä Liemax ja Imax Lite, eli ”Vale-Imax” ja ”Kevyt-Imax”.

Jos valkokankaan kuvasuhde on eri kuin ”aidon” Imaxin, vaihtoehtoja on kaksi. Joko kuva laitetaan täyttämään koko valkokangas niin, että sen ylä- ja alareunoista leikataan osa pois, tai sitten se näytetään kokonaisuudessaan, jolloin laidoille jää mustat palkit.

Itiksen Imaxin kuvasuhde on 1,9:1, ja siellä kuva täyttää koko valkokankaan. Aquamanista, josta jopa 90 prosenttia on ohjaajan mukaan kuvattu Imax-kameroilla, jää siis periaatteessa osa näkemättä. Käytännössä uudet elokuvat kuvataan ja rajataan toki niin, että Imaxilla kuvatut kohtaukset näyttävät hyviltä tavallisellakin valkokankaalla.

Itiksen Imax-kokemus on matalahkosta kuvasta huolimatta vaikuttava ja verrattavissa Tallinnan Kosmos Imaxiin, jonka valkokangas on saman muotoinen, mutta himpun verran Itiksen vastaavaa pienempi.

Parempaakin on Euroopassa tarjolla: itse kävin muutama vuosi sitten katsomassa Interstellarin Varsovassa, josta löytyvä Imax-valkokangas on 24 metriä leveä ja peräti 18 metriä korkea. Imax-kameralla kuvatut kohtaukset täyttivät koko kankaan ja vaikutelma oli vielä Itistä huimempi. Toki elokuvakin oli Aquamania laadukkaampi.

Varsovassa näkemäni versiokaan ei ollut vielä paras mahdollinen, sillä kyseessä oli digiversio 70-milliselle filmille kuvatusta elokuvasta. 70-millistä Imax-filmiprojektoria ei Puolasta löydy, eikä sellaista ole hankittu Itiksen Imaxiinkaan, sillä filmiprojektorit edustavat mennyttä aikaa. Lähimmät teatterit, joissa Imax-elokuvan voi nähdä 70-milliseltä filmiltä, löytyvät Ruotsin luonnonhistoriallisesta museosta ja Kööpenhaminan planetaariosta.

Valkokankaan koossa kaikki edellä mainitut häviävät maailman isoimmille Imaxeille. Yhdysvalloista, Kanadasta ja Aasian maista löytyy teattereita, joiden valkokankaat ovat yli 30 metriä leveitä ja 20 metriä korkeita.

Imax-leima ei siis takaa yhtä ja samaa kokemusta.

Vaikka Itiksen Imax kalpenee isommilleen, on se parasta, mitä Suomessa on tarjolla. Suurten Hollywood-spektaakkelien kohdalla se on luonteva vaihtoehto, jos haluat elokuvasta kaiken irti, ja jos elokuvantekijät ovat Aquamanin tapaan todella miettineet Imax-kokemusta.

Maailmalla valmistuu vuosittain viitisenkymmentä Imax-elokuvaa, ja vaikka niistä likimainkaan kaikkia ei olla tuomassa Suomeen, ohjelmiston pitäisi elää riittävästi. Aquamanin ja joulupäivänä ensi-iltansa saaneen Maija Poppasen paluun lisäksi lähikuukausien Imax-elokuvia ovat muun muassa Bumblebee (4.1.), Näin koulutat lohikäärmeesi 3 (25.1.), Räyhä-Ralf valloittaa internetin (1.2.), Lego-elokuva 2 (8.2.), Alita: Battle Angel (14.2.) ja Captain Marvel (6.3.).

Lisäksi Imaxissa tullaan näyttämään sitä varten tuotettuja dokumentteja. Joulun aikaan salissa pyörii A Beautiful Planet -niminen 45-minuuttinen elokuva Maa-planeetasta.

Edellä mainituista saanee Imaxissa hitusen enemmän irti kuin Scapessa tai muissa tavallisissa elokuvasaleissa. Se, onko ero parin lisäeuron arvoinen, jääköön kuluttajien päätettäväksi. Tiedotteissa ja ennakkojutuissa pyörineet myyntipuheet siitä, kuinka ”katsoja kokee, että hän on itse osa esitystä” tai että ”joitakin katsojia voi huimata” kannattaa ainakin jättää omaan arvoonsa. Imax on hieno, mutta ei se kenenkään päätä räjäytä.