Kulttuuri

3D-klitoriksesta tunnetuksi tullut Ison Omenan kirjasto oli viime vuoden vilkkain – ohitti kävijämäärissä pitkään ykköspaikkaa pitäneen Turun kaupunginkirjaston

Ison Omenan kirjasto pääsi viime marraskuussa otsikoihin kun Ylen toimittaja kertoi jutussaan tulostaneensa siellä 3D-klitoriksen.

Espoon kaupunginkirjasto Matinkylän Isossa Omenassa oli viime vuoden vilkkain kävijämäärissä mitattuna, kertoo Espoon kaupungin tiedote.

Ison Omenan kirjastossa kävi viime vuoden aikana 1 353 002 asiakasta ja kasvatti näin kävijämääräänsä 7,4 prosenttia. Tällä se ohitti pitkään kärkipaikkaa pitäneen Turun pääkirjaston, joka asettui viime vuoden toiseksi vilkkaimmaksi 1 196 093 kävijällään.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Espoo julistettiin viime syksynä pidetyillä Helsingin kirjamessuilla Vuoden kirjastokunnaksi. Perusteluna voitolle oli se, että Espoon kirjastot vastaavat monipuolisella toiminnallaan hyvin nykyajan vaatimuksiin.

Marraskuussa Ison Omenan kirjasto pääsi otsikoihin kun Ylen toimittaja Minna Joenniemi kertoi jutussaan tulostaneensa klitoriksen Ison Omenan kirjaston 3D-tulostimella. Klitoriksen tulostaminen oli osa kirjastossa järjestettyä työpajaa, jossa kirjaston käyttäjillä oli mahdollisuus kokeilla 3D-tulostusta.



Aihe herätti sosiaalisessa mediassa paljon keskustelua, johon kirjastokin osallistui twiittaamalla: ”Täysi-ikäiset voivat toki tulostaa dildoja, mutta epätasaisen pinnan takia emme suosittele käyttämään tulosteita tarkoituksiin, joissa hygienia on tärkeää. Eläviä malleja meillä ei ole tarjota, mutta esim. savesta voi muotoilla mieluisan dildon, jonka voi 3D-skannata kirjastossa.”

Lisäksi Espoon kaupunginkirjasto työskentelee digitaalisessa syrjäytymisvaarassa olevien auttamiseksi ja pyrkii edistämään yhdenvertaisuutta erityisesti ottamalla maahanmuuttajien tarpeet huomioon. Maahanmuuttajien asiointineuvonta palveli vuonna 2018 Sellon kirjastossa 1 310 asiakasta ja Ison Omenan kirjastossa 575:ttä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    2. 2

      Jussi Halla-aho: Twitter-tilini on lukittu

    3. 3

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    4. 4

      ”Se on täysin seko­päistä” – Ruotsalaiset hullaannuttanut huuli­täytetrendi leviää myös Suomessa, eikä toimintaa valvo kukaan

      Tilaajille
    5. 5

      NBA-tähden vaimolta viiltävä kuitti Donald Trumpille, joka tarjosi 2 900 dollarilla pikaruokaa jalkapallomestareille: ”Ei mitään 10 sentin dippiä”

    6. 6

      Helsingin liikenne takkuaa torstaina: Junia peruttu, kaikkia katuja ei mitenkään ehditä aurata – ”Vähän realismia toivoisin”

    7. 7

      Oulun imaamilla on vahva viesti seksuaalirikoksista epäillyille miehille: ”Te olette leimanneet koko muslimiyhteisön”

    8. 8

      Netissä leviää viraali teoria, jonka mukaan yksi perhepizza on enemmän kuin kaksi normaalia – Testasimme, voiko järjetön väite pitää paikkansa

    9. 9

      Lumimyräkkä sotkee torstaina Etelä-Suomen liikenteen, Finnair peruu yli 40 lentoa – Tieliikennekeskus: Pysykää kotona, jos mahdollista

    10. 10

      Vierailimme Saariselän luksus­loma­kylässä, jossa yöpyvät Hollywood-tähdet – Omistaja Jussi Eiramo kertoo HS:lle, miksi hän maksoi ”muutaman miljoonan” rakentaakseen nykytaide­gallerian keskelle korpea

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    3. 3

      Netissä leviää viraali teoria, jonka mukaan yksi perhepizza on enemmän kuin kaksi normaalia – Testasimme, voiko järjetön väite pitää paikkansa

    4. 4

      ”Se on täysin seko­päistä” – Ruotsalaiset hullaannuttanut huuli­täytetrendi leviää myös Suomessa, eikä toimintaa valvo kukaan

      Tilaajille
    5. 5

      New Yorkin rotat puolustavat reviiriään vimmatusti – Maailman vallannut jyrsijä yllättää yhä tutkijat käytöksellään

    6. 6

      Lumimyräkkä sotkee torstaina Etelä-Suomen liikenteen, Finnair peruu yli 40 lentoa – Tieliikennekeskus: Pysykää kotona, jos mahdollista

    7. 7

      Asukas jonotti edullista kotia hyvällä paikalla 27 vuoden ajan – Vain sinnikkäimmät saivat asumisoikeus­asunnon Kalasataman kupeesta

    8. 8

      Vierailimme Saariselän luksus­loma­kylässä, jossa yöpyvät Hollywood-tähdet – Omistaja Jussi Eiramo kertoo HS:lle, miksi hän maksoi ”muutaman miljoonan” rakentaakseen nykytaide­gallerian keskelle korpea

      Tilaajille
    9. 9

      Vuosikausia odotettu suomalainen suurelokuva Iron Sky 2 on valtava pettymys – ”Aivan hirveän huono elokuva”, kirjoittaa HS:n elokuvakriitikko yhden tähden arviossaan

    10. 10

      Oulun imaamilla on vahva viesti seksuaalirikoksista epäillyille miehille: ”Te olette leimanneet koko muslimiyhteisön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    3. 3

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    4. 4

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    5. 5

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    6. 6

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Kirkon perustuksista kaivettiin kyynärän mittainen kuparikapseli Vantaalla – Sisältä löytyi viesti menneisyydestä

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Yksi aikakausi päättyy: Helsingin Hämeentie suljetaan autojen läpiajolta ensi kuun jälkeen – lopullisesti

    10. 10

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    11. Näytä lisää