Kulttuuri    |   Sarjakuvat

Hitler-vitsi meni monilta yli hilseen ja silloin Pertti Jarlalle sataa palautetta – Äänestä viime vuoden parasta Fingerporia

Viikonlopun aikana äänestäneiden kesken arvotaan Pertti Jarlan signeeraama strippi.

Mikä oli vuoden 2018 paras Fingerpori-sarjakuva?

Se selviää nyt käynnistyvällä äänestyksellä. Esillä on 30 viime vuoden luetuinta Fingerporia, ja voit valita niistä mieleisesi viikonlopun aikana.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Äänestäneiden kesken arvotaan kehystetty ja Pertti Jarlan signeeraama Fingerpori-strippi.

Äänestyksen tulos ja arvonnan voittaja selviää maanantaina 14. tammikuuta.

Tekijän itsensä kysymys päättyneen vuoden parhaasta stripistä saa ymmälleen.

”Suoralta kädeltä ei tule mieleen mitään”, Jarla sanoo. ”Entiset aina unohtuvat, kun rupeaa tekemään seuraavan viikon satsia. Ihan lyö tyhjää, niitä on niin paljon.”


Kuten jo aiempinakin yhtenätoista vuotena myös vuonna 2018 Fingerpori ilmestyi kuutena päivänä viikossa, siis yli 300 kertaa. Kaiken kaikkiaan Hesarin lukijoille on tarjoutunut tilaisuus pidätellä naurua yli 3 600 kertaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sovimme, että Jarla paneutuu arkistoonsa ja valitsee oman suosikkinsa. Myös se julkistetaan maanantaina.

Eniten palautetta hän saa niistä ruuduista, joita ihmiset eivät ole tajunneet, kuten loppuvuoden murjaisu Hitlerin jakauksesta ja viiksistä. Nyt.fi soitti Jarlalle, joka selitti stripin.

”Tahallani en tee stripeistäni vaikeita”, Jarla sanoo. ”Eikä siitä ei ole mitään iloa kenellekään, jos ei lukija tajua ollenkaan, mitä lehdessä on.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Mutta se, että ihmiset joutuvat vähän aikaa miettimään, ei ole ollenkaan huono asia. Tosiaan mielellään siis vain vähän aikaa. Vaan eihän sellaista vaikutusta voi piirtäessään suunnitella. Mahdollinen vaikeuskerroin syntyy tahattomasti.”

Onnistuneimmista jutuista ei tule palautetta. Jarla arvelee, että ihmiset tyytyvät tykkäämään tykönään.

Vihapostia hän ei ole saanut koskaan. Ei edes natseilta, vaikka vanhat ja uudet rasistit lukeutuvat hänen vakioaiheisiinsa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Tiedän kyllä, että lehtien toimituksiin tulee jonkin verran valituksia. Ne saa kyllä välittää minulle. Ne ovat kiinnostavia.”

”Eri asia sitten, jos rupeaa tonkimaan nettifoorumeita, niin siellä ihmiset valittavat toisilleen, että olipa Jarlalla huono sarjakuva. Mutta yhtäkään henkilökohtaista suoraa valitusta en saanut viime vuonnakaan.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Aikooko tuhansien strippien mies uudistua uutena vuotena?

”Minulla oli taannoin tapana aina kesälomalla miettiä, mitä Fingerporin kanssa tekisi – ja töiden kanssa muutenkin tulevaisuudessa. Parina viime vuotena mietintä on jäänyt. Olen vain posottanut vanhalla vauhdilla, mikä ei tietenkään ole aina hyvä asia.”

Jarlalla on mielessä paljon projekteja, joita pitäisi aloitella.

”Enkä kuitenkaan ole.”

Hän tarkoittaa esimerkiksi Fingerporin viemistä sarjakuvailmaisun ulkopuolelle, draaman suuntaan, kuten Espoon kaupunginteatterin näytelmäsovituksessa vuonna 2012.

”Siis että kirjoittaisin itse. Se olisi hauskaa ja kiinnostavaa.”

Syksyllä ensi-iltansa saa Mikko Koukin ohjaama elokuvaversio, jonka Kouki on käsikirjoittanut yhdessä Petja Lähteen kanssa. Jarlan osuus hankkeessa rajoittuu ”asiantuntijan ominaisuuteen”, kuten hän itse muotoilee.


”Olen nähnyt joitakin jo kuvattuja otoksia, joten tiedän aika lailla, millainen leffa tulee olemaan. Ihan hyvältä näytti, ei minun tarvitse sitä tarvitse jännittää saati kauhistella – toisin kuin jos leffa lepäisi omilla pienillä hartioillani.”

Yksi uudistumisen tai ainakin muutoksen ulottuvuus Jarlan uuteen vuoteen liittyy.

”Lupasin itselleni, että teen joka viikko yhden ylimääräisen Fingerpori-stripin.”

Eli kuuden sijasta seitsemän.

”Jotta pystyn tarvittaessa pitämään esimerkiksi sairaslomaa.”

Aikaisemmin on pitänyt tehdä töitä flunssassakin, sillä hänellä ei ole minkäänlaista ennen julkaisemattomien strippien puskuria pahan päivän varalle.

”Nyt vaikuttaa lupaavalta”, Pertti Jarla luonnehtii. ”Ilmeisesti tämä on yleinen tapa maailmalla. Suomalaiset kollegatkin tekevät ahkerasti varastoon.”

Äänestä voittajaa alla olevassa kyselyssä. Jos lisäksi haluat osallistua arvontaan, jätä yhteystietosi kyselyn alla olevalla lomakkeella.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ahtaasti asuminen on yleistymässä, ja Helsingin Alppilassa asuvat Estradat ovat siitä osoitus – neli­henkisen perheen kodissa on vain keittiö ja makuu­huone

    2. 2

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    3. 3

      Siveys on muotia, ja se näyttää pirun hyvältä

    4. 4

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    5. 5

      Entä jos lentämisen sijasta matkustaisi Málagaan, Berliiniin tai New Yorkiin maitse ja meritse? Laskimme päästöt, hinnat ja matka-ajat

    6. 6

      Toimittaja Lea Pakkanen matkusti läpi Venäjän ja huomasi olevansa ruumiiden keskellä – Pienessä siperialais­kylässä valkeni Pakkasen suvun salaperäinen painajainen

      Tilaajille
    7. 7

      Suosittu keikka­paikka Nosturi puretaan, ja luvatusta korvaajasta ei ole tietoakaan – ”Helsingin parhaille paikoille on tulossa hiljaisia mausoleumeja”

    8. 8

      ”Kova ääni ja tömähdys” lopettivat intercity­junan matkan Lahteen – VR ja viran­omaiset tutkivat junaa ja rataa

    9. 9

      Rovaniemellä hälytys suuresta ilma­liikenne­onnettomuuden vaarasta – ”Kone on tullut turvallisesti alas”

    10. 10

      Lähes kaikki kuntohiihtäjät sortuvat kahteen perusvirheeseen, jotka korjaamalla eteneminen helpottuisi hetkessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    2. 2

      Lähes kaikki kuntohiihtäjät sortuvat kahteen perusvirheeseen, jotka korjaamalla eteneminen helpottuisi hetkessä

    3. 3

      Entä jos lentämisen sijasta matkustaisi Málagaan, Berliiniin tai New Yorkiin maitse ja meritse? Laskimme päästöt, hinnat ja matka-ajat

    4. 4

      Saara Aallon ”Spice Girl -jäsenyys” näyttäisi perustuvan ainakin osittain Mel C:n maalis­kuiseen kohteliaisuuteen – Britti­lehti ei siteeraa kohtaa, jossa ”Sporty Spice” kertoo vain vitsailevansa

    5. 5

      Viihteen veteraani Danny teki virhearvion ja esitti jäähyväiskonsertissaan Vain elämää -hittejä – mutta vanhat iskelmäklassikot kuulostivat paremmilta kuin koskaan

    6. 6

      Toimittaja Lea Pakkanen matkusti läpi Venäjän ja huomasi olevansa ruumiiden keskellä – Pienessä siperialais­kylässä valkeni Pakkasen suvun salaperäinen painajainen

      Tilaajille
    7. 7

      Mahdollisesti maailman suurin valkohai tallentui videolle Havaijilla – Sukeltajat pääsivät niin lähelle kuusimetristä jättiläistä, että pystyivät koskettamaan sitä

    8. 8

      Poliisi: Taksikuski tunkeutui asunnolle Turussa, asiakas joutui seksuaalirikoksen uhriksi

    9. 9

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    10. 10

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    2. 2

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    3. 3

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    4. 4

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    5. 5

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    6. 6

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    8. 8

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    9. 9

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    10. 10

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää